7 mallia lasten ja nuorten vaikuttavaan ilmastotoimintaan

Tässä tekstissä kerrotaan, mistä “Lapset ja nuoret merkityksellisinä ilmastotoimijoina” -hankkeessa oli kyse, millaiset ilmastotoimintamallit hankkeessa saatiin aikaan, mitä asioita ohjaavan aikuisen kannattaa huomioida projekteja ohjatessaan ja mitä hankkeen aikana opittiin.

MISTÄ PROJEKTISSA ON KYSE?

Lapset ja nuoret merkityksellisinä ilmastotoimijoina -hankkeessa mietittiin ilmastokasvattajien ja muiden ilmastotoimijoiden yhteistyönä, millaisia henkilökohtaisia kulutusvalintoja isompia ilmastotekoja lapset ja nuoret voivat tehdä yhdessä. Mietinnän pohjalta tehtiin malleja, joiden tarkoituksena on, että kenen tahansa opettajan tai ryhmän ohjaajan on helppo lähteä toteuttamaan näitä merkityksellisiä tekoja oman ryhmänsä kanssa.

Hankkeen idea syntyi havainnosta, jonka mukaan kokeneetkin ilmastokasvattajat sanovat usein, että lapsilla ja nuorilla on monenlaisia mahdollisuuksia tehdä merkityksellisiä ilmastotekoja. Kuitenkin, kun heitä (tai siis meitä!) pyydetään tarkentamaan lausahdusta, emme osaakaan sanoa, mitä nämä teot voisivat käytännössä olla. Ilmastonmuutoksen ratkaiseminen ei ole lasten ja nuorten vastuulla, mutta kuten hankkeessa luodut mallit osoittavat, myös heidän on mahdollista tehdä isompiakin ilmastotekoja kuin valojen sammuttelu ja kierrätysprojektit. Projekteja toteuttaessaan he samalla kasvavat aktiivisiksi ilmastokansalaisiksi.

Projektin on toteuttanut ilmastokasvattaja Pinja Sipari yhteistyössä noin parinkymmenen ilmastokasvattajan ja muun ilmastotoimijan kanssa. Suuret kiitokset kaikille mallien työstöön osallistuneille! Mallien ideointi tehtiin työpajoissa ja parin päivän ideointileirillä. Pinja editoi mallit kasaan yhteisen työn pohjalta. Mallit laadittiin kesän 2018 aikana ja syksymmällä 2018 ne julkaistaan myös ruotsinkielellä. Projekti toteutettiin Tiina ja Antti Herlinin säätiön tuella.

MILLAISET OVAT PROJEKTIN MALLIT?

Hankkeessa toteutettiin 6 erilaista projektimallia. Kaikki mallit sopivat yläkouluikäisten ja tätä vanhempien toteutettavaksi ja kaksi niistä sopii myös alakouluikäisille. Lisäksi hanke suosittaa energiansäästöprojektia, jonka toteuttamiseen on olemassa valmis, kaikenikäisten käyttöön sopiva sovellus. Helpointa projektit on toteuttaa 4-10 lapsen tai nuoren porukalla, jota ohjaa 1-2 aikuista. Jos toteuttajatiimissä on mukana enemmän väkeä, esim. koko koululuokka, joudutaan osalle oppilaista keksimään lisätehtäviä. Mallit on kirjoitettu pitkälti koulunäkökulmasta, jolloin toteuttajana voi olla esim. koulun oppilaskunta, ympäristöryhmä tai luontokerho, mutta useimmat niistä sopivat hyvin toteutettavaksi myös esimerkiksi nuorisotalon jengin kesken tai harrastuskerhossa. Mallit on kirjoitettu sekä ohjaavien aikuisten, että suoraan nuorten käyttöön. Alakouluikäisten kanssa toteutettavissa projekteissa ohjaava aikuinen saattaa joutua “tulkkaamaan” mallien tekstejä ikäryhmälle sopivaksi.

Valtaosa ilmastopäästöistä syntyy energiantuotannosta, sekä liikkumisen ja ruoan päästöistä. Siksi näillä projekteilla pyritään vaikuttamaan juuri näihin päästöihin eri tavoin. Malleille yhteistä on se, että niissä kaikissa kannustetaan viestimään projektista laajasti. Projektien yhteiskunnallinen vaikuttavuus kasvaa, kun mahdollisimman suuri määrä ihmisiä saa kuulla niistä. Toteutetut projektit myös kannustavat muita lapsia ja nuoria toteuttamaan omia projektejaan, kun he saavat kuulla muiden onnistumisista.

Mallien toteuttamiseen ei pääsääntöisesti tarvita rahaa tai muita erityisiä fyysisiä resursseja. Ajan tarve riippuu paljon valitusta mallista. Malleissa annetaan ensin lyhyesti taustatietoa mallin aiheesta. Sitten kerrotaan tarkat askelmerkit projektin toteuttamiseen ja linkkivinkkejä lisätietoihin ja inspiraation aiheeksi. Lopuksi malleissa on liitteenä valmiita pohjia lehdistötiedotteisiin, sähköpostiviesteihin, kampanjasuunnitelmiin jne.

Seuraavassa on mallien lyhyet kuvaukset ja linkit malleihin.

Enemmän POLKUPYÖRÄILYÄ!

Tässä mallissa lapset ja nuoret järjestävät pyöräparaatin koulussa, nuorisotalolla tai harrastusporukassa ja viestivät siitä. Pyöräparaati on näyttävä tapa tuoda esiin pyöräilyn yhteisöllistä iloa, kannustavaa pyöräilyasennetta ja pyöräilymyönteistä ilmapiiriä. Samalla osallistujat ja katsojat voivat oppia hiukan liikenteen ympäristövaikutuksista. Projektin voi toteuttaa mikä tahansa lasten tai nuorten ryhmä ja se sopii myös alakouluikäisten toteutettavaksi. Malli toteutettiin yhteistyössä Pyöräilykuntien verkoston kanssa kehittämällä eteenpäin heidän Pyöräparaati -malliaan.
https://openilmasto-opas.fi/enemman-polkupyorailya/

Enemmän KUNTAVAIKUTTAMISTA!

Projektin tarkoituksena on kannustaa kuntapäättäjiä suurempiin ilmastotekoihin kertomalla heille paikkakunnan lasten ja nuorten mielipide asiasta, eli välittämällä heille lasten ja nuorten viestejä. Toteuttajatiimi kerää projektissa muilta lapsilta ja nuorilta viestejä, kuten kirjeitä, runoja, sarjakuvia, piirrustuksia tai maalauksia ja luovuttaa ne kunnan päättäjille kysyen, mitä he aikovat tehdä kunnassa ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Projekti sopii kaiken ikäisten lasten ja nuorten toteutettavaksi, myös alakouluikäisille!
https://openilmasto-opas.fi/enemman-kuntavaikuttamista/

Enemmän PYÖRÄILYVAIKUTTAMISTA!

Projektin tarkoituksena on lisätä polkupyöräilyn määrää lasten ja nuorten keskuudessa. Projektin toteuttajat määrittelevät konkreettisen tavoitteen alkukartoituksen tekemisen jälkeen. Tavoitteena voi olla esimerkiksi pyöräparkkien tai turvallisempien pyöräreittien kehittäminen tai asenteiden muuttaminen pyöräily-ystävällisempään suuntaan. Vaikuttamistapa määrittyy valitun tavoitteen mukaan. Se voi olla kartoitusten pohjalta käytävien keskustelujen järjestäminen asiasta päättävien tahojen kanssa tai vaikuttamiskampanjan toteuttaminen. Projekti sopii yläkouluikäisten ja sitä vanhempien toteutettavaksi. Malli toteutettiin yhteistyössä Pyöräilykuntien verkoston kanssa. https://openilmasto-opas.fi/enemman-pyorailyvaikuttamista/

Enemmän KASVISRUOKAA!

Projektin tarkoituksena on lisätä kasvisruuan määrää ja saatavuutta kouluruokailussa. Tarkka tavoite kannattaa määritellä koulun tämän hetkisen tilanteen mukaan askelta kunnianhimoisemmaksi. Tavoitteena voi olla:
– Maukas kasvisruokavaihtoehto avoimesti kaikkien saataville joka päivä
– Yksi kasvisruokapäivä viikossa kaikille
– Kaksi kasvisruokapäivää viikossa kaikille
Tavoitteeseen pyritään selvittämällä minkälaista kasvisruokaa oppilaat haluaisivat koulussa syödä ja vakuuttamalla asiasta päättävät henkilöt asiasta avoimen keskustelun avulla. Jos tämä ei riitä, ryhdytään tekemään poliittista vaikuttamista. Malli toteutettiin yhteistyössä WWF Suomen kanssa kehittämällä eteenpäin WWF:n Vaikuta kouluruokaan -mallia. https://openilmasto-opas.fi/enemman-kasvisruokaa/

Enemmän LÄHIMATKAILUA!

Tässä mallissa suunnitellaan ja toteutetaan kampanja, jonka tavoitteena on avata uusia, positiivisia näkökulmia lähimatkailuun ja siinä sivussa levittää tietoutta matkailun ilmastovaikutuksista. Malli tarjoaa ohjeet lähimatkailuaiheisen kampanjan itsenäiseen suunnitteluun ja toteuttamiseen, sekä vaihtoehtoisesti valmiiksi suunnitellun mallin somessa toteutettavasta #150kg-lähimatkailuhaasteesta. Projekti sopii yläkouluikäisten ja tätä vanhempien toteutettavaksi. https://openilmasto-opas.fi/enemman-lahimatkailua/

Enemmän ILMASTOKAMPANJOINTIA!

Tämän mallin tarkoituksena on toimia sekä opettajan tai muun ohjaavan aikuisen että lasten tai nuorten tiimin tukirankana vapaamuotoisen, ilmastoaiheisen kampanjan suunnittelun ja toteutuksen eri vaiheissa. Mallissa esitellään ensin esitellään inspiraatioksi joitakin erilaisia kampanjamalleja ja jo toteutettuja kampanjoita ja sen jälkeen tarjotaan askelmerkit kampanjan suunnitteluun ja toteutukseen. Projekti sopii yläkouluikäisten ja tätä vanhempien toteutettavaksi. Kampanjan luonteesta riippuen sellainen voidaan toteuttaa myös alakouluikäisten kanssa. https://openilmasto-opas.fi/enemman-ilmastokampanjointia/

Enemmän ENERGIANSÄÄSTÖÄ!

Rakennusten energiansäästön kehittäminen todettiin hankkeessa erääksi hyvin vaikuttavaksi ja toisaalta melko helposti toteutettavaksi ilmastoteoksi. Tätä varten ei tehty erillistä mallia, sillä Vaasan yliopisto on jo kehittänyt pitkälle mietityn, tämän hankkeen tavoitteet hyvin toteuttavan, ilmaisen toimintamallin ja työkalut julkisten rakennusten energiansäästöprojekteihin. Sovellus sopii myös alakoululaisten käyttöön. Suosittelemme tutustumaan Enni-sovellukseen, jos energiansäästöprojektin aloittaminen kiinnostaa! http://www.enni-sovellus.fi/

 


OHJEITA OHJAAVALLE AIKUISELLE

1) Olkaa rohkeita ja sinnikkäitä

Ilmastoaihe on haastava, eikä lasten ja nuorten yhteiskunnallinen vaikuttaminen ole Suomessa kovin tuttu toimintatapa ainakaan koulussa. Kun lapset tai nuoret huomaavat, että maailmassa on virhe, on ensimmäisenä reaktiona usein halu huutaa tai kaataa muiden niskaan kasoittain faktaa ja dystooppista kuvastoa. Tällaisten tunteiden kanavoiminen toimivaksi vaikuttamistyöksi ei ole ihan helppo juttu. Huolestuneen lapsi- tai nuorisoryhmän organisoituminen vaikuttavaksi, aktiiviseksi ja itsekin oppivaksi ryhmäksi vaatii kärsivällisyyttä ja ponnisteluja niin tiimiläisiltä itseltään kuin heidän kanssaan toimivalta aikuiseltakin. Toivomme, että mallit antavat ohjaavalle aikuiselle tarvittavan rohkeuden sysäyksen, jotta yhä useampi uskaltaa tarttua toimeen ilmastoystävällisemmän maailman rakentamiseksi. Asiat kyllä järjestyvät!

2). Anna tunteille oikeutus

Monet lapset ja nuoret kokevat, että aikuiset eivät ymmärrä heidän vaikeita ympäristötunteitaan. Aikuinen voi auttaa tässä monella tavalla. Jo se, että aikuinen lausuu ääneen, että nämä asiat ovat aikuisillekin vaikeita ja aiheuttavat monenlaisia tunteita, antaa lapsille ja nuorille tärkeän viestin. Silloin tunteista tulee sosiaalisesti hyväksyttyjä ja aikuinen antaa tärkeän esikuvan. Aikuisen on olennaista pysähtyä etukäteen omien tunteidensa äärelle, jotta hän ymmärtää paremmin myös toisten tunteita. Parhaimmillaan aikuinen voi järjestää tunteiden rakentavaan käsittelyyn keskittyvää toimintaa, kuten esimerkiksi ympäristötunteiden ilmaisemista piirtämisen kautta. Kukin aikuinen voi valita kykyjensä mukaan tason, jolla haluaa tunteiden käsittelyyn lasten ja nuorten kanssa paneutua, mutta jo pelkkä aihealueen tärkeyden sanallistaminen tai maininta auttaa. Kaikki tämä helpottaa tunteiden kanavoimista rakentavaan ilmastotoimintaan.

3) Käyttäkää omia aivoja

Mallit on pyritty tekemään mahdollisimman selkeiksi ja helppokäyttöisiksi. Yleispätevien ohjeiden antaminen ei kuitenkaan ole aivan helppoa, sillä ryhmät taitoineen ja resursseineen vaihtelevat ja kuntien ilmastotyö on tällä hetkellä hyvin erilaisissa vaiheissa eri puolilla maata. Käyttäkää malleja ohjenuorana, mutta älkää unohtako omaa harkintaa! Soveltaminen on sallittua ja toivottua kaikissa mahdollisissa tilanteissa.

4) Anna lasten ja nuorten tehdä itse

Usein voi tuntua siltä, että joku asia on lapsille ja nuorille liian vaikeaa tai teen sen itse paljon nopeammin. Koita vastustaa kiusausta tehdä itse ja anna lasten ja nuorten kokeilla ja välillä epäonnistuakin! Vähintäänkin tee yhdessä heidän kanssaan, myös esimerkiksi silloin, kun tehdään poliisille ilmoitusta mielenosoituksesta. Kun lapset ja nuoret tapaavat “isojen pomojen” kanssa, pidä jatkuvasti heidän puoliaan. Selitä asiat niin, että nuoretkin ymmärtävät. Suomessa ei ole totuttu siihen, että nuoret ovat päätöksenteossa mukana, eivätkä päättäjät välttämättä osaa toimia tavalla, joka saisi nuoret tuntemaan olonsa tervetulleeksi. Pyri pehmentämään tätä kokemusta!

5) Orientoituminen kannattaa

Hankkeen malleissa käydään suoraan asiaan. Monessa tapauksessa orientoituminen ilmastoaiheeseen voi kuitenkin olla suotavaa ennen toimeen ryhtymistä. Tässä muutamia vinkkejä tehtäviin ja materiaaleihin, jotka helpottavat orientoitumista.

  • Katsokaa ilmastonmuutokseen liittyvä dokumentti, esim. Before the flood, Tulevilla rannoilla tai An Inconvenient Sequel
  •  Katsokaa joitakin seuraavista lyhyistä videopätkistä YouTubessa:
    -> Ilmastonmuutos on pirullinen ongelma, 4,5 min. https://www.youtube.com/watch?v=I_oHyCGkRTA
    -> Climate Change Impacts in Europe, 3 min. (englanniksi): https://www.youtube.com/watch?v=jS0ZIUtsQHg
    -> Maailma täynnä ilmastoratkaisuja, 2,5 min. https://www.youtube.com/watch?v=BixYZKxI4x4
    -> An Inconvenient Sequel Trailer, 2,5 min. https://www.youtube.com/watch?v=h1Etl9UjIxI
    ->Ilmastonmuutos on kasvihuoneilmiön voimistumista, 1 min.: https://www.youtube.com/watch?v=Z492NKa1tqo
    -> Ilmastonmuutos Suomessa, 2 min. https://www.youtube.com/watch?v=lHC1oHYexNk
  • Kutsukaa asiantuntija (tutkija, ilmastoaktivisti, tai muu -vaikuttaja tms.) kertomaan ilmastonmuutoksesta ja sen vaikutuksista ja ratkaisumahdollisuuksista kotipaikkakunnallanne.
  • Tiedonhakua pareittain tai ryhmissä:
    -> Mitä ratkaisuja ilmastonmuutokseen tiedetään?
    -> Miten ilmastonmuutos näkyy kotipaikkakunnallanne nyt ja tulevaisuudessa? Miltä elämä näyttäisi esim. 30 vuoden päästä kotikunnassani jos ilmastonmuutos etenee nykyiseen suuntaan ilman toimenpiteitä? Entä jos päästöjen määrää saadaan vähennettyä paljon?

6) Muistakaa juhlia

Viimeistään kun tavoite on saavutettu, on syytä juhlia. Valtavan isot onnittelut hienosti tehdystä työstä ja kiitos panoksestanne maapallon pelastamiseen! Aina isoihin asioihin vaikuttaminen ei ole helppoa, eikä homma etene niin suoraviivaisesti kuin voisi toivoa. Tämä on vaikuttamistyön todellisuutta. Vaikka tavoitteenne ei olisikaan toteutunut toivomassanne ajassa ja toivomallanne tavalla, ei kannata lannistua. Usein muutoksen aikaansaamiseksi tarvitaan useita eri tahojen toteuttamia isompia ja pienempiä projekteja ja teidän työnne on ollut osa tätä isompaa kokonaisuutta. Tietoisuus ilmastoaiheista lisääntyy koko ajan ja on lähes väistämätöntä, että tavoitteenne saavutetaan jossakin aikataulussa. Teidän työnne on ollut muutosta nopeuttamassa ja samalla olette itse oppineet paljon kansalaisvaikuttamisesta. Kun päätätte että projekti on teidän osaltanne päätöksessä, kannattaa joka tapauksessa juhlia näitä tärkeitä asioita! Vaikka tiimin tunnelma olisi välillä lannistunut, koita sinä jaksaa pitää lippu korkealla.

KIITOS SUPERTÄRKEÄSTÄ TYÖSTÄSI!

 


5 HUOMIOTA PROJEKTIN VARRELTA

Tekemällä oppii, niin tässäkin projektissa. Seuraavassa 5 huomiota projektin varrelta.

1) Ilmastovaikuttaminen voi olla hidasta ja haastavaa

Jos ilmastonmuutos olisi helppo ratkaista, se olisi jo tehty. Kun halutaan tehdä oikeasti vaikuttavia ilmastotekoja, täytyy varautua siihen, että vaikuttamisprosessit voivat olla pitkiä. Se tuntuu muodostuvan haasteeksi varsinkin nuorten kanssa toimiessa. Riittääkö heidän kärsivällisyytensä ja säilyykö motivaatio? Miten pitkät vaikuttamisprosessit yhdistetään esimerkiksi koulun tai nuorisotalon hektiseen arkeen? Hankkeen malleissa pyrittiin löytämään sellaisia vaikuttamistapoja, jotka potentiaalisesti saadaan toteutettua suht´ nopeassa aikataulussa. Jos näin ei ole, saadaan oppimiskokemus siitä, että aina ei mene niin kuin toivotaan.

Ilmastovaikuttaminen on usein haastavaa myös asian parissa työskenteleville aikuisille. Projektin aikana raaputettiin moneen kertaan päänahkaa, kun yritettiin miettiä, mitä missäkin tilanteessa kannattaisi tehdä ja mihin tahoon kannattaa olla yhteydessä. Vaikka monta tällaista ongelmaa saatiin malleja varten ratkottua, jäi varmasti jotakin myös huomaamatta. Ilmastovaikuttajan täytyy olla hanakka ottamaan puhelin käteen. Aina löytyy joku, joka osaa vastata, mutta toisinaan hän saattaa olla monen puhelinsoiton ja sähköpostiviestin päässä…

Ongelmien hetteikössä loogisten vaikuttamispolkujen näkeminen voi olla yllättävän hankalaa, kun niin monet asiat liittyvät toisiinsa. Periaatteessa kuulostaa kovin yksinkertaiselta, että teknisiin ongelmiin tarvitaan teknisiä ratkaisuja ja asenneongelmiin asennemuutosta. Käytännössä pelkkä tekninen ratkaisu ei kuitenkaan yleensä riitä, vaan tarvitaan myös asennemuutosta, jotta uusi tekninen ratkaisu saadaan otettua käyttöön. Jos vaikuttamispolkujen hahmottaminen on haastavaa myös aiheen ammattilaisille, ei ole ihmekään, että se tuntuu mahdottomalta muille. Toivottavasti mallit auttavat tähän ongelmaan ainakin jonkin verran.

2) Nuoria ei saa tiputtaa ulkopuolelle

Moni ilmastokasvattaja ilmaisi hankkeessa kokemukseen perustuvan huolensa siitä, että kun tehdään “oikeaa vaikuttamista”, tiputetaan nuoret helposti neuvottelupöytien ulkopuolelle, vaikka aloite olisi heistä lähtöisin. Tähän ei auta muu kuin asian jatkuva huomioiminen vaikuttamistyössä. Jokaisella aikuisella on velvollisuus huomioida nuoret tasavertaisina kumppaneina, kun pohditaan ja päätetään heitä koskevista asioista. Nuorten pitäminen mukana päätöksenteossa saattaa edellyttää puheenvuoroihin kannustamista ja asioiden selittämistä perusteellisemmin, mutta se hyödyttää loppupeleissä kaikkia.

3) Asiat kyllä järjestyvät

Varsinkin kouluissa arki on hektistä ja opettajilla on paljon työtä ja muistettavaa. Suomalaisissa kouluissa oppilaiden osallistaminen yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen ei ole aivan tavallista, eikä opettajalla välttämättä ole edes itsellään omakohtaista kokemusta  vaikuttamistyöstä. Siksi vaikuttamisprojektin ohjaaminen saattaa tuntua hypyltä tuntemattomaan, johon arjen pyörityksessä ei oikein olisi aikaa tai voimia. Näissä tilanteissa kannattaa muistaa, että asioilla on tapana järjestyä, kun niitä lähdetään järjestämään. Matkan varrella eteen tulee varmasti ongelmia, mutta se on normaalia ja useimpiin ongelmiin on ratkaisu. Toivon mukaan mallit antavat ohjaaville aikuisille tarvittavan rohkeuden sysäyksen, jotta yhä useampi uskaltaa tarttua toimeen ilmastoystävällisemmän maailman rakentamiseksi.

4) Tankataanko taustatietoa vai käydäänkö heti toimeen?

Kuinka paljon täytyy tietää, ennen kuin voi ryhtyä toimeen? Tämä on ikuisuuskysymys, jota pohdittiin myös tässä hankkeessa. Saattaa päästä ojasta allikkoon, jos lähtee toteuttamaan vaikuttamisprojektia liian vähillä tiedoilla. Toisaalta liian pitkällinen tiedonkeruu saattaa uuvuttaa innokkaat tekijät jo ennen kuin päästään alkuun, eikä kaikkea voi koskaan tietää etukäteen. Asia ratkaistiin hankkeessa niin, että itse malleissa mennään melko suoraan asiaan. Orientoitumisvinkkejä tarjotaan ohjaavan aikuisen ohjeissa ja päätös tarvittavan orientoitumisen määrästä jätetään hänelle. Malleissa on tiivis taustatietopaketti kustakin aiheesta ja siihen tutustuminen toki kannattaa ennen toimeen ryhtymistä. Monenlaisia asioita oppii ja selviää myös projektia toteutettaessa. Toivottavasti tiedonkeruun ja tekemisen välinen tasapaino löytyy kunkin projektin toteuttamiseen!

5) Lainailu on hyvä keino tehdä ilmastoprojekteja

Hankkeessa huomattiin moneen kertaan, että paljon hienoa materiaalia on jo tehty. Pyörää on turha keksiä uudelleen, mutta sen sijaan olemassaolevaa voi olla tarpeellista hienosäätää. Näin tehtiin yhteistyössä WWF:n ja Pyöräilykuntien verkoston kanssa. Jälkimmäinen yhteistyö on hyvä esimerkki siitä, että ilmastokasvatus voi hyötyä paljon myös ei-ympäristönäkökulmasta tehtyjen hankkeiden opeista ja materiaaleista, sekä toimijoiden osaamisesta. Monet tahot ovat jo tehneet hyviä ja ilmastokasvatukseen erinomaisesti soveltuvia malleja ja toimintaohjeita keskittyen esimerkiksi liikennekasvatukseen, terveyteen tai energiansäästöön. Näistä voi saada ilmastokasvatusmateriaaleja pienellä näkökulman muutoksella. Yhteistyö kannattaa!

 


Lisätietoa hankkeesta:
Pinja Sipari

050 461 76 78