Elämänkatsomustieto ja ilmastonmuutos

Ilmastonmuutos vaikuttaa ihmisten toimintaan ja luonnonympäristöihin nyt ja etenkin tulevaisuudessa. Elämänkatsomustiedon näkökulmasta ilmastonmuutos on ennen kaikkea oikeudenmukaisuuteen ja arvoihimme liittyvä ilmiö. Pohdittavat kysymykset liittyvät myös muuttuvaan elämisen tapaamme ja siihen, mitä on onnellisuus ja hyvä elämä. Elämänkatsomustiedon opetus onkin merkittävässä roolissa ilmastonmuutos -ilmiön syvällisessä ymmärtämisessä ja ilmastoystävällisen maailman rakentamisessa.

Light Brigading

Ilmastonmuutoksessa on kyse oikeudenmukaisuudesta

Ilmastonmuutos on ennen kaikkea oikeudenmukaisuuteen liittyvä kysymys. Siihen liittyvät kysymykset esimerkiksi siitä, mitä on globaali oikeudenmukaisuus, millä perusteilla ilmastotaakka tulisi jakaa eri puolilla maailmaa asuvien toimijoiden kesken, mitkä valinnat ovat eettisiä ja mikä on tavallisen ihmisen vastuu.

Ilmastokeskusteluun liittyy helposti paljon syyttelyä ja puolustelua. Kenen vika ilmastonmuutos on, kuka on syyllinen? Onko se länsimainen yhteiskunta? Amerikkalaiset? Kiinalaiset? Pankkiirit? Poliitikot? Yritykset? Me kaikki? On kuitenkin selvää, ettei ilmastonmuutokselle ole yksittäistä syyllistä, vaan se on ihmiskunnan yhdessä aiheuttama.

Tuhansia vuosia sitten metsästäjä-keräilijä -ihmiset elivät osana luontoa, täysin sen armoilla. Tulen hyödyntämisen oppiminen, maanviljelytaito ja myöhemmin teollinen vallankumous ovat pikkuhiljaa mahdollistaneet ihmisen yhä suuremman omavaltaistumisen, eliniän pitenemisen ja hyvinvoinnin lisääntymisen. Ruoantuotannon tehokkuus on kasvanut. Energiantuotantojärjestelmä mahdollistaa sähkön käytön työn apuvälineenä ja kotien helpon lämmittämisen. Pyörän ja polttomoottorin avulla pääsemme liikkumaan paikasta toiseen ilman lihasvoimaa, välittämättä kehomme asettamista rajoituksista.

Hyvinvointiamme lisäävät ja arkeamme helpottavat keksinnöt ovat samalla huomaamattamme ja tarkoittamattamme johtaneet meidät ympäristökriisin keskelle. Tällä hetkellä elämme aikaa, jona tavallinen länsimainen arkielämä, jopa ilman kohtuutonta kuluttamista, tuottaa ilmastopäästöjä yli kestävän tason.

Miks mun pitäis? Osallisuus velvoittaa ilmastotalkoisiin Ympäristöfilosofi Simo Kyllösen kirjoituksessa pohditaan yksittäisen ihmisen velvollisuutta osallistua ilmastotalkoisiin. https://etiikka.fi/miks-mun-pitais-osallisuus-velvoittaa-ilmastotalkoisiin/

Caden Crawford
Caden Crawford

Filosofit ovat vasta yllättävän vähän aikaa pohtineet kysymystä siitä, mitä on globaali oikeudenmukaisuus. Pohdinta on kuitenkin olennaista nykymaailmassa, jossa valtavat määrät tietoa, tavaraa ja ihmisiä liikkuu pallomme ympäri jatkuvasti ja hyvin nopeasti.

Globaalin oikeudenmukaisuuden käsitteen ymmärtämistä helpottaa, kun sen rinnalla pohditaan kansainvälistä oikeudenmukaisuutta. Siinä toimijoina ovat valtiot ja kansakunnat. Kansainvälisen oikeudenmukaisuuden kysymyksenasettelut liittyvät siis siihen, miten valtiot voivat toimia yhdessä ja toisiaan kohtaan oikeudenmukaisella tavalla ja siis myös laillisesti. Vaikka valtiot ovat toimijoita myös globaalin oikeudenmukaisuuden näkökulmasta, on se vielä laajempi käsite. Globaalin oikeudenmukaisuuden kysymyksissä pohditaan sitä, millaista on eri puolilla maailmaa asuvien yksittäisten ihmisten oikeudenmukainen toiminta toisiaan kohtaan ja miten se ilmenee tai tulisi ilmetä.

Ytimekästä määritelmää globaalille oikeudenmukaisuudelle ei ole olemassa, mutta määritelmiin sisältyy yleensä seuraavien kysymysten pohdintaa: Mitkä ovat globaalin oikeudenmukaisuuden kannalta keskeisiä ongelmia? Mitä ratkaisuja määriteltyihin ongelmiin on? Ketkä ovat vastuussa ratkaisujen kehittelystä? Mitä ovat eri toimijoiden roolit ongelman ratkaisussa? Lisäksi otetaan kantaa siihen millä tavalla ongelma tulisi ratkaista.

Käytännössä globaalin oikeudenmukaisuuden kysymyksiä pohditaan ainakin kansainväliseen talouteen, sukupuolten tasa-arvoon, maahanmuuttoon, kansainvälisiin ympäristöasioihin ja globaaliin terveyteen liittyen, sekä niiden yhtymäkohdissa.

Ihmisten arki on hyvin erilaista maapallon eri kolkissa. Eri puolilla maailmaa asuvat ihmiset ovat aiheuttaneet ja aiheuttavat ilmastopäästöjä erilaisia määriä ja myös ilmastonmuutoksen vaikutukset ovat paikasta riippuen erilaisia. Ilmasto-oikeudenmukaisuuden ytimessä onkin kysymys juuri siitä, kuka ilmastonmuutoksen on aiheuttanut ja kuka siitä joutuu kärsimään.

Historiallisesti kasvihuonekaasupäästöistä valtaosa on teollisuusmaiden aiheuttamia ja tälläkin hetkellä ne aiheuttava yli puolet maailman vuosittaisista päästöistä, vaikka niissä asuu vain viidennes väestöstä. Vastaavasti kaikkein vähiten kehittyneissä maissa asuu kymmenesosa maailman väestöstä ja ne tuottavat alle prosentin kaikista hiilidioksidipäästöistä. Kehitysmaiden nopean väestönkasvun ja teollistumisen vuoksi niiden osuus päästöistä on kasvussa ja vuonna 2025 niiden arvioidaan olevan jo lähes puolet maailman päästöistä. Samalla päästöt lisääntyvät edelleen myös monissa teollistuneissa maissa.

Ilmastonmuutos aiheuttaa monenlaisia vaikutuksia eri puolilla maailmaa. Vaikka teollisuusmaat ovat aiheuttaneet valtaosan päästöistä, aiheuttavat vaikutukset suuren osa vahingoista kehitysmaissa, sillä niillä on teollisuusmaita huonommat mahdollisuudet sopeutua ilmastonmuutoksen seurauksiin. Onkin todennäköistä, että ilmastonmuutos esimerkiksi estää köyhyyden vähentymisen maailmasta. Pahiten uhattuja ovat pienet saarivaltiot, jotka voivat hävitä kokonaan merenpinnan noustessa, mutta myös esimerkiksi Intia ja monet Afrikan maat ovat vaikeuksissa. Vedenpinnan nousu, kuivuudesta johtuva vesipula ja satojen väheneminen sekä tarttuvien tautien leviäminen aiheuttavat näissä maissa suuria ongelmia.

Ilmastonmuutoksen aiheuttama vesi- ja ruokapula johtavat todennäköisesti ihmisten välisiin konflikteihin ja jopa sotiin. Lisäksi joidenkin ihmisten on muutettava pois asuinalueiltaan elinympäristöjen, kuten merenpinnan alle jääneiden saarten tuhouduttua. Tästä seuraa se, että ihmisten on lähdettävä etsimään uusia asuinpaikkoja eri puolilta maailmaa, eli heistä tulee ilmastopakolaisia. Eräs ilmasto-oikeudenmukaisuuteen liittyvä kysymys on se, minkälainen vastuu maailman ihmisillä on ilmastopakolaisten hyvinvoinnin turvaamisesta.

Aihepiiriin liittyvät kysymykset ovat haastavia, mutta ihmisten erilaisten todellisuuksien ymmärtäminen voi auttaa laajentamaan empatiaa omasta elämyspiiristämme laajemmin koko maailmaan. Samalla voidaan pohtia globaalin oikeudenmukaisuuden ja ilmasto-oikeudenmukaisuuden kysymyksiä uudesta näkökulmasta.

Asian Development Bank
Asian Development Bank

Kansainvälinen yhteisö on hyväksynyt joukon perustavanlaatuisia ihmisoikeuksia, joiden tavoitteena on turvata ihmisarvoinen elämä jokaiselle ihmiselle. Ilmastonmuutoksen seurauksena ihmisiä kuolee esimerkiksi yleistyvien myrskyjen, tulvien ja helleaaltojen vuoksi. Lisäksi taudit leviävät ilmaston lämmetessä ja ruoantuotantojärjestelmä on vaarassa vesipulan ja kasvituholaisten vuoksi. Koska ilmastonmuutoksen myötä näistä asioista tulee entistä enemmän arkipäivää yhä useammalle ihmiselle, liittyy ilmastonmuutos kiinteästi myös ihmisoikeuksien toteutumiseen.

Jotta ilmasto-oikeudenmukaisuus toteutuisi, tulisi Ihmisoikeuksien toteutua myös ilmaston lämpenemisen muuttamassa maailmassa. YK kuitenkin katsoo, että monien ihmisten ihmisoikeuksista vaarantuvat ilmastonmuutoksen vuoksi ainakin seuraavat: itsemääräämisoikeus, oikeus elämään, kehittymiseen, ruokaan, veteen ja sanitaatioon, terveyteen, asuntoon, koulutukseen, yhteiskunnan toimintoihin osallistumiseen.

Voimakkaimmin ilmastonmuutoksen vaikutukset kohdistuvat sellaisiin ihmisiin ja ihmisryhmiin, jotka ovat jo valmiiksi haavoittuvassa asemassa, eli sosiaalisista, taloudellisista, poliittisista tai muista syistä marginalisoituneita. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi kehitysmaiden kansalaisia, joilla ei ole varaa turvajärjestelmiin.

Myös alkuperäiskansojen ihmisoikeuksien toteutumista ilmastonmuutos voi haitata erityisen paljon, sillä he elävät usein alueilla, joissa ekosysteemit ovat haavoittuvaisia ja siis luonto, josta heidän elämäntapansa ja elantonsa on riippuvainen, on vaarassa kärsiä suuresti. Toisaalta myös ilmastonmuutoksen torjunta- ja sopeutumistoimenpiteet saattavat vaarantaa alkuperäiskansojen ihmisoikeuksia, esimerkiksi jos heidän on muutettava pois alkuperäisiltä asuinalueiltaan uusiutuviin energialähteisiin perustuvien voimalaitosten rakentamisen tieltä.

Tulevienkin sukupolvien ihmisoikeudet vaarantuvat, jos ilmastonmuutoksen torjuntatoimiin ei ryhdytä tarpeeksi nopeasti ja elinolosuhteet maapallolla muuttuvat radikaalisti. Ihmisoikeuksien toteutumisen näkökulmasta laajamittaisiin ilmastonmuutoksen torjuntatoimiin on siis ryhdyttävä ripeästi yhteiskuntien kaikilla tasoilla.

Ilmastonmuutos, konfliktit ja pakolaisuus -video:


Muuttuva olemassaolemisen tapamme

VisitLakeland
VisitLakeland

Usein ilmastonmuutoksesta ja sen torjumisesta tulee mieleen se, mistä kaikesta joudumme luopumaan ilmastotalkoisiin osallistumisen vuoksi. On totta, että ilmastonmuutoksen torjumiseksi meidän on muutettava elämäntapaamme kokonaisuudessaan, mikä tulee vaikuttamaan myös kulutustottumuksiimme. Sen sijaan, että keskittyisimme ahdistuksessa kieriskelyyn muutostarpeiden keskellä, voimme lähestyä asiaa esimerkiksi miettimällä millaiset asiat elämässä ovat oikeasti merkityksellisiä.

Ihmisoikeuksien yleismaailmalliseen julistukseen on kerätty iso joukko kansakuntia yhdistäviä arvoja, joita ovat mm. ihmisten tasa-arvoinen kohtelu, vähemmistöjen oikeuksien kunnioittaminen, sukupuolten välinen  tasa-arvo, sananvapaus ja suvaitsevaisuus. Oikeudenmukaisuuskysymykset ovat monia näitä arvoja läpileikkaava teema.

Kun puhutaan siitä millä keinoin ilmastonmuutosta tulisi torjua, joutuvat arvomme todelliseen puntariin ja on uskallettava kysyä rankkojakin arvoihimme liittyviä kysymyksiä. Mikä on ihmishengen arvo? Ovatko kaukana asuvien ihmisten elämät yhtä arvokkaita kuin meidän? Ovatko tulevat sukupolvet yhtä tärkeitä kuin nyt elävät? Vastaukset näihin kysymyksiin liittyvät olennaisesti siihen, millaisia toimia ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi on mielestämme tehtävä ja kuinka nopeasti. Jos katsomme, että ihmisten syntymättä jääminen tai tulevien ihmisten hyvinvoinnin väheneminen on epätoivottavaa, on meidän ryhdyttävä nopeasti laajoihin torjuntatoimiin. Jos taas katsomme, että nykyisten sukupolvien hyvinvointi on tulevien sukupolvien hyvinvointia tärkeämpää, yhtä laajoja toimia ei tarvita eikä niillä ole niin kiire.

Ilmastonmuutoksen ajatteleminen aiheuttaa meille usein moraalisia ongelmia ja ristiriitoja myös jokapäiväisessä elämässämme. Tiedämme esimerkiksi autoilun, lentämisen ja syömisen voimistavan ilmastonmuutosta, jolloin tehdessämme näitä tavalliseen elämänmenoon mielestämme kuuluvia asioita voi seurauksena olla epämiellyttäviä omantunnontuskia. Asioita monimutkaistaa vielä se, että autoilu ja muut elämäntapavalinnat koetaan yksilönvapauden piiriin kuuluviksi asioiksi ja ne ovat monelle tärkeä arvo. Tällöin elämäntapavalintoihin liittyviin asioihin puuttuminen saatetaan kokea hyvin epämiellyttävänä.

Pysähtyminen pohtimaan omia arvojaan voi auttaa monien näkökulmien, ajatusten ja tunteiden viidakossa selviytymisessä. Toisaalta on hyvä muistaa, että jos ongelmakohtia ryhdytään päättäväisesti ratkomaan, voi seurauksena olla ilmastonmuutoksen pysäyttämisen lisäksi monia muitakin positiivisia asioita: energiaomavaraisuutemme voi lisääntyä, työpaikkojen määrä kasvaa ja ilmanlaatu parantua. Ruokavaliomme voi muuttua terveellisemmäksi, mistä seuraisi terveyshyötyjä. Elinympäristöt voivat muuttua viihtyisämmiksi, jos niin paljon tilaa ei tarvitse varata autojen parkkipaikoiksi ja äärimmäisiin sääilmiöihin varaudutaan esimerkiksi jättämällä viheralueita sadevesitulvien imeytymispaikoiksi. Suomessa panostettiin 1800-luvun lopussa rautateiden rakentamiseen ja pikkupaikkakunnillakin oli asemia vielä 1900-luvun puolivälissä. Silloin ei arjen sujumiseen tarvittu samaan tapaan autoja kuin nyt. Vuonna 2050 arki voi jälleen olla erilaista kuin nykyisin.

Kulutusyhteiskunnassa meillä on kahtalainen rooli sekä kuluttajana että kansalaisena. Usein kuluttajien ajatellaan edustavan yksityistä elämänpiiriä, kotielämää ja vapaa-aikaa ja kansalaisten taas julkista, oman asuinalueen, kunnan, kotimaan tai koko maailman asioihin vaikuttamista. Ilmastonmuutoskysymyksessä kuluttajuuteen ja kansalaisuuteen liittyvät kysymykset ovat luontevasti ja vahvasti kytköksissä toisiinsa. Nähtävillä on kuitenkin myös hieman ongelmallinen ilmiö, jossa ilmastonmuutokseen haetaan ratkaisuja pääasiallisesti vain kulutuskysymysten kautta, koska kansalaisuuteen liittyvät vaikutusmahdollisuudet tuntuvat olemattomilta, vaikeaselkoisilta tai hankalasti saavutettavilta.

Kuluttajavalinnoilla ja muilla omaan elämäntapaan liittyvillä valinnoilla on oma vaikutuksensa ilmastonmuutoksen torjunnassa, mutta yhteiskunnallisen vaikuttamisen keinoin ilmastoystävälliset valinnat tehdään mahdollisiksi kaikille, jolloin niiden vaikuttavuus on huomattavasti yksilönvalintoja suurempi. Politiikalla, eli säätämällä lakeja, keräämällä veroja ja panostamallaan hyvään suunnitteluun voidaan vaikuttaa siihen, mitkä valinnat tulevat yksilöille järkeviksi ja houkutteleviksi.

Yhteiskunnallisen ilmastovaikuttamisen käsite on sen verran nuori, että monelle meistä on haastavaa hahmottaa mitä se tarkoittaa. Oheiseen kuvaan on kerätty iso joukko yhteiskunnallisen ilmastovaikuttamisen tapoja. Osa tavoista on helppoja ja nopeita, osa vaatii enemmän aikaa, energiaa ja osaamista. Yhteiskunnallisuutta tai poliittisten ratkaisujen käsittelyä ei tarvitse koulussakaan pelätä. Opetussuunnitelmat kannustavat ilmastoystävällisiin valintoihin niin kuluttajina kuin aktiivisina kansalaisinakin. Miten paljon teillä on käytettävissänne näitä resursseja ja mitä siis voitte ryhtyä tekemään? Kiinnostaako teitä jokin alla olevista vaihtoehdoista vai haluatteko lähteä toteuttamaan jotain aivan alusta asti itse ideoitua?

Kuluttajuus on eräs identiteettiämme vahvasti muokkaava tekijä. Se, millaisia ostopäätöksiä teemme, määrittää sitä, millaisiksi itsemme koemme ja miten muut meitä arvioivat. Toisaalta identiteettiimme vaikuttaa myös se, jos emme esimerkiksi taloudellisen tilanteen vuoksi pääse osalliseksi kulutusyhteiskunnasta samalla tavalla kuin enemmistö tai naapurimme. Vaikka identiteetin rakentaminen on meillä harvoin aktiivisesti mielessä ostopäätöstä tehdessämme,  vaikuttaa se silti siihen, millaisiksi me itsemme koemme. Edellä mainitut ilmastonmuutosta koskevat elämäntapavalintamme ja niihin liittyvät dilemmat koskettavat siis suoraan myös identiteettiämme ja sen mahdollista muutostarvetta.

Tulevaisuudessa yhteiskunnallinen muutos todennäköisesti muokkaa myös kuluttajuutta kohti jakamis- ja kiertotalouden periaatteita, kestävyyttä ja kohtuutta. Kuluttajuus ei myöskään ole ainut identiteettimme kivijalka, vaan siihen vaikuttavat lukuisat muut seikat, jonka perusteella määrittelemme sen keitä olemme. Arvojensa selventämisen ohella myös oman identiteetin pohtiminen ja siitä tietoiseksi tuleminen voi muutospaineiden keskellä olla avuksi.

Toisenlainen näkökulma kuluttamiseen:
http://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3526032-journalismin-todellisuus-on-hyvinvoivan-todellisuutta

Tekojen ja valintojen merkityksistä (BIOS-tutkimusyksikkö 2019)
https://bios.fi/tekojen-ja-valintojen-merkityksista/

Nuorten ilmastolakoista on tullut globaali ilmiö

Vuoden 2018 lopusta alkaen koululaisten mielenosoituksista ja globaaleista ilmastolakoista on tullut globaali ilmiö, johon on osallistunut miljoonia koululaisia kaikissa maanosissa. Liike syntyi 15-vuotiaan ruotsalaisen Greta Thunbergin johdolla. Hän jäi koululakkoon ennen Ruotsin syksyn 2018 eduskuntavaaleja, koska aikuiset eivät hänen mielestään olleet tarpeeksi huolissaan ilmastonmuutoksesta. Vaalien jälkeen Greta on jatkanut lakkoilua perjantaisin. Nuorten lakkoilu on nostanut esiin nopeiden ilmastotoimien merkitystä ja tuonut merkittävän lisän aiheesta käytävään keskusteluun.

Opetuksen näkökulmasta nuorten ilmastolakkoliike tuo kouluun hienon mahdollisuuden käsitellä ilmastoaiheita, aktiivisen kansalaisuuden kysymyksiä ja demokratian toimintaa ajankohtaisesta ja suoraan nuorten maailmaa koskettavasta näkökulmasta. Kasvatusalan asiantuntijat suhtautuivat aiheeseen positiivisesti ja jopa Opetushallituksessa toimintaan kannustetaan varovaisesti.

Pinja Sipari

Täältä voit lukea asiantuntijoiden näkemyksiä ja vinkkejä tilanteisiin, joissa koulu kannustaa mielenosoituksiin: https://hairikot.voima.fi/blogi/koulu-kannustaa-mielenosoituksiin/

Täältä voit lukea ideoita muita ideoita koulun yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen:
https://openilmasto-opas.fi/10-ideaa-koulun-ilmastotoimintaan-jos-lakko-tuntuu-hankalalta/

A-studion juttu nuorten ilmastoaktivismista (Ilmastonuoret haastavat poliitikot, kohdassa 8:20-17:05, kesto 16:45): https://areena.yle.fi/1-4584722


Kohti hyvää elämää

p.v
p.v

Ilmastonmuutos-ongelman suuruus ja moniulotteisuus ja siihen liittyvät muutostarpeet elämässä aiheuttavat ihmisissä usein ahdistuksen ja jopa masennuksen tuntemuksia. On tärkeää, että ihmiset ovat huolissaan ilmastonmuutoksesta, jotta he tekisivät jotain asian eteen. Ei kuitenkaan ole toivottavaa, että ahdistus johtaa lamaannukseen. Lue ilmastoahdistuksesta lisää esimerkiksi Open ilmasto-oppaan psykologian artikkelista.

Voit tutustua ympäristöahdistuksen ja toivon teemoihin lisää myös seuraavista lähteistä:
– Ilmastokasvatus ja tunteet -artikkeli (Pihkala 2019) on hyvin kattava, ilmainen sukellus aiheeseen erityisesti koulun näkökulmasta. Artikkelin lisäksi löydät Toivoa ja toimintaa -sivustolta tehtäviä tunteiden käsittelyyn oppilaiden kanssa. https://toivoajatoimintaa.fi/tunteet/
– Ilmastoahdistus ja sen kanssa eläminen. MIELI Suomen Mielenterveys ry / Panu Pihkala (2019). https://mieli.fi/sites/default/files/materials_files/ilmastoahdistusraportti-mieli2019-web.pdfPäin helvettiä? Ympäristöahdistus ja toivo. Panu Pihkala. Kirjapaja (2017). – Kuinka käsitellä maailman ongelmia? Traagisuus ja toivo ympäristökasvatuksessa (Panu Pihkala 2017) https://journal.fi/ainedidaktiikka/article/view/65801/26624

Tärkeää on se, miten aiheesta puhutaan ja tehokkainta on keskittyä positiiviseen lähestymistapaan. On näytettävä myönteiset vaikutukset, joita ilmastonmuutoksen vaatimilla muutoksilla voi olla. Esimerkiksi vihreä teknologia luo todennäköisesti paljon uusia työpaikkoja ja julkiseen liikenteeseen panostaminen vähentää ruuhkia ja parantaa ilmanlaatua suurissa kaupungeissa. Toisaalta ei pidä pelätä myöskään negatiivisiksi kutsumiemme tunteiden (mm. huoli, suru, pelko, voimattomuus, syyllisyys, häpeä) käsittelyä ja niistä puhumista. Ahdistus usein vain lisääntyy, jos siitä ei ole mahdollista puhua.

Maailmalla psykologi- ja ympäristöjärjestöt, taiteilijat ja ympäristökasvattajat ovat luoneet ympäristöahdistuksen käsittelyyn oma-apua, materiaaleja, ryhmätoimintaa, tapahtumia ja vertaistukea. Suomessa ilmastoahdistuksen käsittelyyn on käytetty osallistavaa draamaa, kirjoittamistyöpajoja, taiteellisia menetelmiä ja ohjattuja pienryhmiä. Suoraan kouluun sovellettuja ilmastoahdistuksen käsittelyssä auttavia materiaaleja ei Suomessa ole toistaiseksi julkaistu, mutta niitä on kehitteillä.

10 suositusta ympäristöahdistuneelle

  • Älä koe itseäsi heikoksi tai epäonnistuneeksi, jos tunnet ympäristöahdistusta.
  • Arvosta ja kunnioita ympäristöahdistustasi.
  • Et ole yksin. Älä myöskään jää yksin.
  • Toimi, mutta älä koko ajan.
  • Etsi tasapainoa.
  • Harjoita itsesäätelyä.
  • Ystävysty tunteidesi kanssa.
  • Kuuntele kehoasi.
  • Kuuntele unia ja unelmia.
  • Hyväksy mielen vuodenajat ja hyödynnä kahden tason näkökykyä.

Lähde: Panu Pihkala/ http://ekoahdistus.blogspot.com/2018/09/10-suositusta-ymparistoahdistuneelle.html

Myös hyvän elämän arvojen pohtiminen voi toimia positiivisena lähestymistapana asiaan. Tutkijat filosofian ja psykologian alalla ovat pohtineet kysymystä hyvästä elämästä jo tuhansien vuosien ajan. Siihen liittyvät läheisesti esimerkiksi onnellisuuden, hyvinvoinnin ja kukoistuksen käsitteet. Onnellisuuteen johtavia asioita näyttävät tutkimusten mukaan olevan esimerkiksi positiivinen asenne, kiitollisuus, toisten ihmisten auttaminen ja kiinnostus toisia ihmisiä ja erilaisia asioita kohtaan. Kun elämän perustarpeet täyttyvät, ei materian kerryttämisellä ole enää merkitystä elämän onnellisuuden kannalta. Ihmiset ovat länsimaissakin selvinneet hyvin vähällä tavaramäärällä 1900-luvun puoliväliin asti.


Tehtäviä

1. ILMASTONMUUTOKSEN KOSKETTAMAT Ilmastonmuutos vaikuttaa eri tavoin eri puolilla maailmaa. Tehdään koulun seinälle henkilögalleria kuvitteellisista henkilöistä eri puolilla maailmaa ja mietitään miten ilmastonmuutos vaikuttaa heidän elämäänsä.

Tietoa ilmastonmuutoksen vaikutuksista voi lähteä hakemaan joko maan, tai suurten kaupunkien kautta. Sopivia paikkoja ovat esimerkiksi (Rovaniemi, Helsinki, Kiribati, Mali, New Orleans, Detroit, Grönlanti, Peking, Bangladesh, Lontoo, Nepal, Tansania, Australia, Brasilia jne.). Oppilaat hakevat internetistä tietoa ilmastonmuutoksen vaikutuksista eri maissa ja soveltavat sitä kehittämiinsä kuvitteellisiin henkilöhahmoihin.

Jokaisesta paikasta esitellään yksi kuvitteellinen henkilö ja kerrotaan, miten ilmastonmuutos vaikuttaa hänen elämäänsä 30 vuoden kuluttua. Henkilöt esitellään vastaamalla seuraaviin kysymyksiin:

  • Henkilötiedot: nimi, ikä ja asuinkunta
  • Etsitään netistä kuva kyseisen maalaisesta henkilöstä, jonka varaan henkilöhahmo rakennetaan tai piirretään henkilön kuva itse.
  • Miten ilmastonmuutos on vaikuttanut henkilön elinympäristöön?
  • Mikä on henkilön ammatti? Miten ilmastonmuutos on vaikuttanut hänen toimeentuloonsa ja hyvinvointiinsa?
  • Miten henkilö on toiminut ilmastonmuutokset pysäyttämiseksi?

Suomen ympäristökasvatuksen seuran kriittisen kulttuurikasvatuksen vinkit auttavat välttämään pahimmat stereotypisoinnit (http://www.youblisher.com/p/1262675-Yhteinen-maapallo-kouluille/, s. 8)

2. MEIDÄN LUOKAN ONNELLISUUSMANIFESTI
WWF ja Demos Helsinki ovat julkaisseet Onnellisuuspoliittisen manifestin (http://wwf.fi/mediabank/964.pdf), jossa pohditaan onnellisuuden ja ekologisen kestävyyden välistä suhdetta ja annetaan suosituksia siitä, mistä suunnista onnellisuutta kannattaisi lähteä etsimään. Tutustutaan manifestiin ja tehdään sen innoittamana luokan oma onnellisuusmanifesti, johon kootaan luokan ajatuksia onnellisuudesta kestävässä maailmassa. Manifesti voidaan koota esimerkiksi julistesarjaksi luokan seinälle tai iskulauseiksi koulun infotaululle.

3. MITÄ ONNEEN TARVITAAN?
Haastatellaan eri ikäisiä ihmisiä onnellisuudesta. Mitä onnellisuus on ja mitkä asiat tekevät onnelliseksi? Haastateltavana voivat olla esim. oppilaan isovanhemmat, vanhemmat, kaverit ja pikkusisarukset. Lopuksi kootaan haastattelujen tuloksia yhteen isoille papereille ja pohditaan, näkyykö tuloksissa selviä linjoja. Sopivatko onnellisuusnäkemykset yhteen ilmastoystävällisen elämän kanssa?

4. UUTISIA TULEVAISUUDESTA
YK on laatinut 17 kestävän kehityksen tavoitetta alakohtineen. Yksi tavoitteista koskee ilmastonmuutoksen hidastamista ja siihen sopeutumista. Tutustutaan tavoitteisiin ja pohditaan miten niiden tulisi näkyä Suomessa tai näkyvätkö ne jo. Tämän jälkeen kirjoitetaan kuvitteellisia uutisia vuoden 2030 Suomesta, jossa tavoitteet ovat toteutuneet.

5. MITEN IHMISOIKEUDET TOTEUTUVAT?
Tutustutaan ihmisoikeuksien julistukseen ja mietitään miten sen mukaiset ihmisoikeudet toteutuvat maailmassa tällä hetkellä. Entä miten ilmastonmuutos vaikuttaa asiaan? Millainen tilanne on ehkä esimerkiksi vuonna 2030? Millaisia toimenpiteitä voidaan tehdä, jotta ihmisoikeudet toteutuisivat maailmassa hyvin nyt ja tulevaisuudessa?

  1. LAUSEITA YMPÄRISTÖAHDISTUKSESTA
    Rakentakaa pienissä ryhmissä ilmastonmuutokseen liittyviä minä-muotoisia lauseita (esim. 6kpl), joissa kussakin on yksi seuraavista sanoista: Voimattomuus, pelko, oikeudenmukaisuus, syyllisyys, kiinnostus, suru, toiveikkuus, häpeä, ristiriitaisuus, optimismi, ahdistus, hyvyys, innostus
    Esim. 1. Tunnen häpeää sen vuoksi, että elämäntapamme on ilmastolle niin kuormittava.
    Esim. 2 . Ilmastonmuutos herättää minussa pelkoa, koska en tiedä mitä se voi saada aikaan.
    Esim. 3 Olen innostunut oppimaan uutta ilmastonmuutoksesta ja toimimaan ilmaston puolesta.
  1. TEHDÄÄN VASTAMAINOKSIA Vastamainonta on erinomainen tapa käsitellä ilmasto-aiheisiin liittyvää mainosmaailmaa. Ilmastoterveisiä Etelästä-hankkeessa on tuotettu monenlaista materiaalia, jonka tarkoituksena on helpottaa ilmasto- ja vastamainosaiheiden käsittelyä koulussa. Materiaalit löytyvät täältä: https://openilmasto-opas.fi/ota-kayttoosi-ilmastoterveisia-etelasta-hankkeen-tehtavat-ja-taustamateriaalit/ (erityisesti kohta 9) 
  1. OIVALLUKSIA ILMASTONMUUTOKSESTA GLOBAALISSA ETELÄSSÄ
    Suomalaisessa mediassa ilmastoaihetta käsitellään hyvin Suomi- ja länsimaakeskeisesti. Ilmastoterveisiä Etelästä -hankkeessa suomalaiseen ilmastokeskusteluun on tuotu mukaan Etelän ilmastotoimijoiden ääniä, joita ei mediassa juuri kuulla. Hankkeessa on julkaistu iso liuta suomeksi käännettyjä blogipostauksia, jossa Etelän ilmastotoimijat eri aloilta ja eri puolilta maailmaa kertovat miten ilmastonmuutos jo näkyy heidän kotimaassaan ja mitä he itse tekevät ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.

Tehtävä: Lue yksi tai useampi blogipostauksista ja mieti mitä oivallat sen tai niiden avulla ilmastonmuutoksesta Etelässä.

Linkit postauksiin:

Aurinkoenergia kiinnostaa yrityksiä Nigeriassa: http://hairikot.voima.fi/blogi/aurinkoenergia-kiinnostaa-yrityksia-nigeriassa/

Malesiassa heräillään ilmaston muuttumiseen: http://hairikot.voima.fi/blogi/malesiassa-heraillaan-ilmaston-muuttumiseen/

Intian ilmastoherätys antaa toivoa: https://hairikot.voima.fi/blogi/intian-ilmastoheratys-antaa-toivoa/

Nigeriassa on koulutettu satoja ilmastotoimittajia: https://hairikot.voima.fi/blogi/nigeriassa-koulutettu-satoja-ilmastotoimittajia/

Ugandassa lapset oppivat aktiivisiksi kansalaisiksi leikkipuistoja suunnittelemalla: https://hairikot.voima.fi/blogi/ugandassa-lapset-oppivat-aktiivisiksi-kansalaisiksi-leikkipuistoja-suunnittelemalla/

Intiassa ilmastonmuutoksen seurauksia ratkotaan vesiturvallisuutta parantamalla: https://hairikot.voima.fi/blogi/intiassa-ilmastonmuutoksen-seurauksia-ratkotaan-vesiturvallisuutta-parantamalla/

Nepalin vuoristokylissä kasvatetaan ilmastotietoisuutta: https://hairikot.voima.fi/blogi/nepalin-vuoristokylissa-kasvatetaan-ilmastotietoisuutta/

Mosambikissa ilmastonmuutoksen seurauksiin varaudutaan kehittämällä viljelymenetelmiä: https://hairikot.voima.fi/blogi/mosambikissa-ilmastonmuutoksen-seurauksiin-varaudutaan-kehittamalla-viljelymenetelmia/

HUOM! Blogipostauksien kylkeen on tehty myös eri oppiaineisiin ja eri ikäisille sopivia syventäviä tehtäviä, jotka löydät täältä. https://peda.net/yhdistykset/bmol-ry/oppimateriaalit/iel/teht%C3%A4v%C3%A4t


Kuvagalleria

Nämä kuvat ovat vapaasti käytössäsi kyseisen kuvan CC-lisenssin mukaisesti (Esim. mainitse kuvaaja käyttäessäsi kuvaa).
Kuvaajatiedot ja alkuperäiskuvat löydät Flickr-kuvagalleriasta täältä.


Lähteitä ja lisälukemista

Ilmasto-oikeutta! Ilmastonmuutos, köyhyyden vähentäminen ja kehitys (Suomen Luonnonsuojeluliitto 2006)
www.sll.fi/tiedotus/tilattavat/ilmasto-oikeutta-2006.pdf

Miks mun pitäis? Osallisuus velvoittaa ilmastotalkoisiin (Simo Kyllönen) https://etiikka.fi/miks-mun-pitais-osallisuus-velvoittaa-ilmastotalkoisiin/

Ilmastonmuutoksella on ihmisen kasvot (Suomen Luonnonsuojeluliitto 2009) www.sll.fi/ajankohtaista/tilattavat/ilmastonmuutoksella-on-ihmisen-kasvot-2009.pdf

Global Justice (Stanford Encyclopedia of Philosophy 2015)
http://plato.stanford.edu/entries/justice-global/

Usein kysytyt kysymykset ilmasto-oikeudenmukaisuudesta (ilmasto.org) http://ilmasto.org/ilmastonmuutos/usein-kysytyt-kysymykset/usein-kysytyt-kysymykset-ilmasto-oikeudenmukaisuudesta

Understanding Human Rights and Climate Change (United Nations Human Rights Office of the High Commissioner 2015)
http://www.ohchr.org/Documents/Issues/ClimateChange/COP21.pdf

Alkuperäiskansat kärsivät muuttuvasta ilmastosta (Ilmasto-opas)
https://ilmasto-opas.fi/fi/ilmastonmuutos/vaikutukset/-/artikkeli/4c7e5a92-9067-46d5-8538-3d0fbb59f9c6/maailman-alkuperaiskansat.html

Ihmisoikeuksien sisältö (ihmisoikeudet.net)
http://www.ihmisoikeudet.net/opi-ihmisoikeuksista/ihmisoikeuksien-sisalto/

Miten paha on, jos ilmastonmuutos vie ihmisiltä elämän? (HS.fi 2014)
http://www.hs.fi/ulkomaat/a1416025142509

Ilmastonmuutos on suuri eettinen haaste (Kyllönen, Climate Ethics and Economics)
http://blogs.helsinki.fi/climate-ethics/fi/ilmastonmuutos-on-suuri-eettinen-haaste/

Ilmastonmuutoksen hillintä (Ilmasto-opas)
http://ilmasto-opas.fi/fi/ilmastonmuutos/hillinta

”Kuluta vähemmän!” Kuluttajuuden ja kansalaisuuden limittyminen ilmastonmuutosta koskevassa kansalaiskuulemisessa (Lammi, Repo & Timonen, Kulutustutkimus.Nyt 2010)
http://www.kulutustutkimus.net/nyt/wp-content/uploads/2010/11/KulutustutkimusNyt_2_2010.pdf

Pallo jalassa – ilmastonmuutos ahdistaa (Maailman Kuvalehti 2009)
https://www.maailmankuvalehti.fi/2009/11/pitkat/pallo-jalassa-ilmastonmuutos-ahdistaa

Päin helvettiä? Ympäristöahdistus ja toivo. Panu Pihkala. Kirjapaja (2017)

Mikä on hyvää elämää? (Mattila, Terveyskirjasto 2009)
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=ont00038