Ilmastonmuutos yhteiskuntaopin opetuksessa

Ilmastonmuutos vaikuttaa ihmisten toimintaan ja luonnonympäristöihin jo nyt. Elämme parhaillaan monenlaisten toisiinsa kytkeytyvien kriisien aikaa. Ilmaston kuumeneminen on niistä yksi keskeisin, sillä se voimistaa monia muita kriisejä. Kaikilla oppiaineilla on annettavaa ilmastokriisin ymmärtämisessä ja ratkaisemisessa. Tällä sivulla käsitellään ilmastonmuutosta yhteiskuntaopin opetuksen näkökulmasta.

Ihmisen näkökulmasta ilmastonmuutos on ennen kaikkea yhteiskunnallinen ongelma. Ihmiset ovat aiheuttaneet ilmastonmuutoksen yhteisellä toiminnallaan ja yhteistoiminta on myös ainut tapa ratkaista se. Yksittäisten ihmisten kulutusvalinnoillakin on merkitystä, mutta vielä ratkaisevampaa on ihmisjoukkojen yhdessä tekemät päätökset esimerkiksi energiantuotantomuodoista ja kaavoituksesta. Yhteiskuntaopin opetus onkin merkittävässä roolissa ilmastonmuutos -ilmiön syvällisessä ymmärtämisessä ja ilmastoystävällisen maailman rakentamisessa.

---

Ilmastonmuutos ei ole mielipidekysymys

Ilmastonmuutos on tieteellinen tosiasia ja siihen liittyvästä tiedosta, että nykyinen ilmastonmuutos on ihmisen aiheuttama, vallitsee tutkijoiden keskuudessa jopa harvinaisen suuri yksimielisyys.

Eri tiedonalojen tietokäsitysten tunteminen voi auttaa lisäämään ilmastonmuutos-ilmiön syvällistä ymmärrystä. Ymmärrys luonnontieteellisen tiedon olemuksesta ja siitä, miten se poikkeaa ihmistieteellisestä tiedosta voi tutkimusten mukaan olla yhteiskuntaopin opettajilla puutteellista. Yhteiskuntatieteellinen tietokäsitys poikkeaa luonnontieteellisestä ja osa ilmastokeskustelun haasteista voi johtua puutteesta ymmärtää erilaisten tietokäsitysten eroja.

Yhteiskuntatieteissä on olennaista varoa uskomasta liiaksi yhteen lähestymistapaan ja muistaa kysyä kontekstin, arvojen ja intressien perään. Ilmastonmuutoksella on merkittäviä yhteiskunnallisia syitä ja seurauksia ja ehkä tästä johtuen myös ilmastotutkimuksen luonnontieteelliset tutkimustulokset voidaan herkästi tulkita arvosidonnaisempina kuin ne ovat. Luonnontiede kuitenkin antaa yleensä melko yksiselitteistä faktatietoa tutkimuskohteestaan.

Ilmastotieteen luonnontieteelliset tutkimustulokset perustuvat ympäristössä havaittuihin ja mitattuihin muutoksiin, joista kriittisen tarkastelun jälkeen on yleensä vain yksi oikea tulkinta. Lisäksi tehdään mallintamiseen perustuvaa tutkimusta. Esimerkiksi meriveden pintalämpötilan muutos, merenpinnan nousu, alailmakehän keskimääräisten lämpötilojen nousu, meriveden happamuus, vuoristojäätiköiden kutistuminen ja muut maapallon ilmastossa havaitut muutokset eivät ole mielipidekysymyksiä.

Ilmastopolitiikasta sen sijaan voi olla – ja onkin – runsaasti erilaisia näkemyksiä, joiden keskinäinen arvottaminen, oikeiden politiikkatoimien valinta ja eri vaihtoehtojen punnitseminen ovat yhteiskunnallisina kysymyksinä arvo-, näkökulma-, ja kontekstisidonnaisia. Kuka hyötyy mistäkin päätöksestä, mikä on oikeutettua ja mikä yksittäinen toimi on välttämätön?

Ilmastokysymysten kokonaisvaltaiselle ymmärtämiselle tietokäsitysten erojen ymmärtäminen on siis keskeistä ja siihen on syytä kiinnittää huomiota.

---

Ilmastonmuutoksen ratkaiseminen vaatii yhteiskunnallisen muutoksen

Ilmastonmuutoksen pysäyttäminen ei nykytiedon valossa ole enää mahdollista. Ihmisen toiminnan vuoksi ilmakehään joutuneet kasvihuonekaasut säilyvät siellä satoja vuosia ja lämmittävät ilmastoa, vaikka uusien päästöjen tuottaminen lopetettaisiin välittömästi. Ilmastonmuutosta voidaan kuitenkin vielä hidastaa niin paljon, etteivät ympäristölle ja ihmisille aiheutuvat vahingot ole ylitsepääsemättömiä. Vaikka ilmastonmuutoksen seurauksia on nähtävissä eri puolilla maapalloa jo nyt, tullaan suurimmat vaikutukset näkemään vasta myöhemmin – ja tulevaisuuden vaikutusten mittakaava riippuu pitkälti siitä, minkälaisia päätöksiä teemme nyt. Ilmastonmuutoksen torjunta on siis myös tulevaisuuspolitiikkaa.

Tässä vaiheessa elämäntapamme pieni hienosäätö ei enää riitä, vaan tarvitaan laajamittaista yhteiskunnallista muutosta. Vaikka yhteiskunnallisen muutoksen tarve voi kuulostaa mahdottomalta toteuttaa, on syytä muistaa että yhteiskunta on koko ajan jatkuvassa muutoksessa ja suuriakin muutoksia on käynnissä koko ajan: toisinaan olosuhteiden pakosta, toisinaan pyrittäessä kohti yhdessä määriteltyjä tavoitteita. Hyvä esimerkki menneestä laajamittaisesta yhteiskunnallisesta muutoksesta, jossa taustalla on ollut selkeä poliittinen tavoite, on hyvinvointivaltion rakentaminen Suomessa ja muissa Pohjoismaissa. Myös korona-pandemian myötä yhteiskuntien toimintaan tehtiin suuria ja myös nopeita muutoksia.

---

Yhteiskunnallisia päätöksiä tehdään tulevaisuutta varten

Tulevaisuuteen vaikutetaan parhaiten päätöksillä, joita teemme nyt. Tulevaisuuden tarkka ennustaminen on mahdotonta, mutta ennakointia pyritään kuitenkin tekemään tutkimalla erilaisia signaaleja ja niiden voimakkuutta yhteiskunnassa esimerkiksi trendianalyysin avulla. Trendit ovat nykyhetken ilmiöitä, jotka voivat jatkua tulevaisuudessa. Niistä voisikin käyttää myös esimerkiksi nimityksiä suuntaus, virtaus tai muutoksen kaava. Trendit ohjaavat päätöksentekoa nykyhetkessä vaikuttamalla valintoihin, makuun ja arvostuksiin.

Megatrendit puolestaan ovat kehityksen suuria aaltoja tai linjoja, jotka määrittävät hallitsevasti tulevaisuuden suuntaa. Niiden kehityssuunta on selkeä ja sillä on jatkumoa tulevaisuudessa. Tällä hetkellä pinnalla olevia megatrendejä ovat Sitran mukaan luonnon kantokyvyn mureneminen (mm. ilmastonmuutos ja luontokato), kasvavat hyvinvoinnin haasteet, demokratian kamppailu, koveneva kilpailu digivallasta sekä talouden perustan rakoilu. Ilmastonmuutoksen mittakaavaa kuvaavasti sitä voidaan jossain yhteyksissä nimittää jopa gigatrendiksi.

Vaikka käytännössä luomme tulevaisuutta itse teoillamme tässä ja nyt, on ihmismieli mestari lykkäämään hankalilta tuntuvien asioiden käsittelyä. Vähitellen etenevät, näkymättömissä olevat ja etäisiltä tuntuvat ongelmat on helppo sivuuttaa ja oman edun ajaminen tässä hetkessä on yksinkertaisempaa kuin tulevien sukupolvien edunvalvonta. Taloustieteissäkin on tapana arvottaa tulevaisuuden kustannuksia ja hyötyjä vähemmän kuin nykyisiä. Monet kannustimet, kuten pörssivuoden kvartaalit rohkaisevat lyhytnäköisyyteen. Tulevaisuudesta piittaamattomia päätöksiä tehdään myös tietämättömyyden ja epävarmuuden takia.

Ongelmista huolimatta vastuulliseen tulevaisuuspolitiikkaan on monenlaisia keinoja, mm.:

• Tulevien sukupolvien oikeudet voidaan kirjata perustuslakeihin, kuten useissa maissa on jo tehty. Myös Suomen laissa viitataan ympäristön varjelemiseen jälkeemme tuleville.
• Päätösten vaikutuksia voidaan velvoittaa arvioimaan pitkällä aikavälillä: esimerkiksi ilmoittamalla hiilivoimalan kaltaisen hankkeen päästöt etukäteen koko voimalan käyttöajalta.
• Nuorten osuutta päättäjistä voidaan pyrkiä lisäämään nuorisokiintiöiden avulla.

Ilmastonmuutoksen kaukonäköisiä hillintätoimia tehdään kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla. Muutoksia tarvitaan talouspolitiikkaan, verotukseen, teollisuuden toimintatapoihin ja lainsäädäntöön sekä kulttuuriseen arvopohjaamme. Merkittävimmät muutokset tehdään energiantuotannossa, teollisuudessa, liikenteessä, asumisessa ja maataloudessa.

Muutos ilmastoystävälliseen maailmaan ei tapahdu hetkessä, mutta sen voidaan nähdä jo alkaneen: ensimmäinen ilmastosopimus luotiin 1992, uusi ilmastosopimus saatiin solmittua Pariisissa vuonna 2015, uusiutuvien energiamuotojen käyttö lisääntyy niin nopeasti, sitä voidaan kutsua jo energiavallankumoukseksi ja ilmastonäkökulman huomioon ottaminen alkaa tulla yhä luonnollisemmaksi osaksi monien toimialojen normaaleja käytäntöjä.

---

Valojen sammuttelusta energiantuotantotapojen murrokseen

Ilmastokeskusteluun liittyy helposti paljon syyttelyä ja puolustelua. Kenen vika ilmastonmuutos on, kuka on syyllinen? Onko se länsimainen yhteiskunta? Amerikkalaiset? Kiinalaiset? Pankkiirit? Poliitikot? Yritykset? Me kaikki? Yksittäisten syyllisten etsimiseen on turha juuttua kiinni, sillä nykyinen ilmastonmuutos on ihmiskunnan yhdessä aiheuttama. Huomaamattamme ja tarkoittamattamme hyvinvointiamme lisäävät ja arkeamme helpottavat keksinnöt ovat johtaneet meidät ympäristökriisin keskelle.

Elämme aikaa, jona tavallinen länsimainen arkielämä, jopa ilman kohtuutonta kuluttamista, tuottaa ilmastopäästöjä yli kestävän tason. Yksittäisen ihmisen elämässä merkittävimmät ilmastopäästöt, eli hiilijalanjälki syntyvät asumisesta, liikkumisesta, syömisestä ja kuluttamisesta. Ilmastonmuutoksesta huolestuneelle kansalaiselle ehdotetaan usein torjuntatoimiksi valojen sammuttamista, biojätteiden lajittelua sekä ruokahävikin vähentämistä, vaikka vaikuttavampiakin tekoja olisi helposti tehtävissä.

Omaa hiilijalanjälkeään voi elämäntapavalinnoillaan pienentää – tai vastaavasti kasvattaa moninkertaiseksi. Ratkaisevat kysymykset liittyvät siihen, kuinka suuressa kodissa asuu, miten kotitalouden käyttämä sähkö on tuotettu ja millaisia kulkuvälineitä käyttää paikasta toiseen liikkumiseen. Myös sillä, kuinka suuret ovat yksilön muuhun kulutukseen liittyvät menot ja kuinka paljon jätettä hänen elämäntavastaan syntyy, on merkitystä.

Vaikka yksittäisen ihmisen kulutusvalinnoilla onkin merkitystä, ei ole realistista eikä edes mahdollista sysätä ilmastonmuutoksen ratkaisun avaimia pelkästään kuluttajien käsiin. Yhteiskunnan järjestelmät asettavat raamit sille, minkälaisia valintoja kuluttaja elämässään tekee ja näitä raameja muuttamalla saadaan muutettua elämäntapaamme ilmastoystävällisemmäksi tehokkaasti. Raamien muuttaminen näkyisi esimerkiksi siten, että sähkösopimusta tehdessä uusiutuvalla energialla tuotettu sähkö olisi oletusvaihtoehto ja fossiilinen sähkö olisi valittava erikseen. Lihaa syötäisiin entisaikojen tapaan pääosin juhlatilanteissa ja työpaikalta saisi työsuhdeauton sijaan työsuhdepolkupyörän, jonka käyttö olisi liikennesuunnittelun avulla tehty käteväksi.

Toisaalta yksittäiset ihmiset eivät myöskään voi sysätä ilmastoratkaisuja pelkästään yhteiskunnan tai “muiden” hoidettavaksi. Oman kuluttaja-minämme lisäksi ihmisillä on yhteiskunnassa monenlaisia rooleja: teemme töitä, harrastamme ja olemme järjestötoimijoita, poliittisia toimijoita ja perheenjäseniä. Muutoksia saadaan aikaan, kun niitä ruvetaan tekemään tai kun niiden toteuttamisesta vastuussa olevat tahot saadaan vakuuttuneeksi toimien tärkeydestä. Muutosten takana on aina niitä tärkeänä pitävänä ihminen. Siksi jokainen ihminen voi omien kulutusvalintojensa ohella miettiä, millaisia ilmastoystävällisiä toimintatapoja hän voi lanseerata työpaikallaan, koulussa tai harrastustoiminnassaan. Poliittisen toiminnan kautta voi vaikuttaa ryhtymällä itse mukaan politiikkaan, tai olemalla aktiivisesti yhteydessä edustajiinsa kunnallisvaltuustossa ja eduskunnassa. Aktiiviset kansalaiset ratkaisevat ilmastonmuutoksen.

Yhteiskunnallisen ilmastovaikuttamisen käsite on sen verran nuori, että monelle meistä on haastavaa hahmottaa mitä se tarkoittaa. Oheiseen kuvaan on kerätty iso joukko yhteiskunnallisen ilmastovaikuttamisen tapoja. Osa tavoista on helppoja ja nopeita, osa vaatii enemmän aikaa, energiaa ja osaamista. Miten paljon teillä on käytettävissänne näitä resursseja ja mitä siis voitte ryhtyä tekemään? Kiinnostaako teitä jokin alla olevista vaihtoehdoista vai haluatteko lähteä toteuttamaan jotain aivan alusta asti itse ideoitua?

Lisäksi on hyvä muistaa, ettei ilmasto ole ainut motiivi ilmastoystävällisiä valintoja tehtäessä, vaan niillä voidaan saavuttaa myös muita hyvän elämän tavoitteita:

• kasvispainotteinen ruokavalio on hyväksi ihmisten terveydelle
• kasvispainotteinen ruokavalio on hyväksi eläinten oikeuksien näkökulmasta
• hyötyliikunta on terveysliikuntaa
• kun luovutaan kivihiilen käytöstä ilmanlaatu ja ihmisten terveys paranee
• uusiutuvien energiamuotojen käyttö takaa valtiolle suuremman energiaomavaraisuuden
• investoinnit puhtaampaan energiaan ja päästöjä vähentäviin ratkaisuihin luovat työpaikkoja
• yritykset ja sijoittajat voivat välttyä ilmastonmuutoksen seurausten aiheuttamilta tulevaisuuden riskeiltä, jotka liittyvät öljyn ja hiilen käyttöön

Mitä muita hyviä oheisvaikutuksia keksit erilaisille ilmastotoimille?

---

Muuttuviin ilmasto-oloihin on alettu jo varautua

Vaikka ilmastonmuutoksen tieteellinen perusta on vankka, ei muutoksen etenemisen nopeutta tulevaisuudessa voida tietää aivan tarkasti. Se kuitenkin on selvää, että vaikka ilmastonmuutosta voidaan hidastaa, sitä ei voida enää pysäyttää. Siksi hillintätoimien ohella on aloitettu myös tuleviin muutoksiin sopeutuminen. Sopeutuminen on nykyään tärkeä osa ilmastopolitiikkaa.

Sopeutumisella tarkoitetaan ilmasto-olosuhteiden muutosten ja niiden vaikutusten ennakointia. Sopeutumisen tarkoituksena on vähentää yhdyskuntien haavoittuvuutta ilmastonmuutoksen vaikutuksille. Hyvin suunniteltujen sopeutumistoimien avulla kielteisiä vaikutuksia voidaan lieventää ja positiivisia ehkä jopa hyödyntää. Laajasti katsottuna sopeutuminen tarkoittaa sitä yhteiskunnallista muutosta, jonka ilmastonmuutoksen hillintä ja sen vaikutuksiin sopeutuminen aiheuttavat. Suomen kielessä sana sopeutuminen (engl. adaptation) on vakiintunut termi ilmastonmuutokseen varautumiselle, vaikka varautuminen ehkä kuvaisi sopeutumistyön ennakoivaa puolta paremmin.

Sopeutumiseen on kaksi tietä: ennakoiva ja reaktiivinen. Esimerkiksi rakentamisen rajoittaminen tulvaherkillä alueilla on ennakoivaa sopeutumista ja se on pääsääntöisesti huomattavasti edullisempaa. Reaktiivinen sopeutuminen tarkoittaa esimerkiksi pelastustoimen tekemään vahinkojen minimointia poikkeustilanteissa. Siihen saatetaan joutua turvautumaan etenkin poikkeuksellisten ja vaikeasti ennakoitavien sääilmiöiden, kuten voimakkaiden myrskyjen ja rankkasateiden sattuessa. Usein nimittäin vasta erilaiset sään ääri-ilmiöt herättävät huomaamaan oman haavoittuvuuden ja käynnistävät sopeutumistoimet.

Ilmastonmuutoksen vaikutukset ovat erilaisia eri puolilla maailmaa. Siksi vaikutuksiin täytyy myös sopeutua paikalliset tarpeet huomioiden. Suomessa ilmastonmuutokseen sopeutuminen tarkoittaa monenlaisten toimenpiteiden yhdistämistä eri sektoreilla, kuten maa- ja metsätaloudessa, rakennusalalla, vesivarojen hallinnassa sekä luonnon monimuotoisuuden vahvistamisessa.

---

Ilmastotoimijat ovat moninainen joukko

Ilmastonmuutos on koko yhteiskunnan läpäisevä ilmiö, mikä merkitsee sitä että se liittyy jollakin tavoin kaikkiin maapallon ihmisiin. Ilmastotoimijoiksi voidaankin määritellä perinteisten poliittisten toimijoiden lisäksi niin ympäristöjärjestöt, teollisuuden edustajat, viljelijät, työmarkkinaedustajat, kirkko, alkuperäiskansat, nuoret, naiset kuin mikä tahansa muukin ihmisjoukko. 

Monenlaisia toimijoita tarvitaan. Ilmastopolitiikan toimenpiteillä luodaan toimintaympäristöjä, rakennetaan kannustimia ja ohjataan toiminnan luonnetta. Poliitikot eivät tee käytännön päästövähennyksiä, vaan niitä varten tarvitaan mm. yrityksiä ja kunnallisia toimijoita, jotka kehittävät uusia vähähiilisiä teknologioita, työkaluja ja toimintatapoja, ja ottavat niitä käyttöön. Kansalaistoimijoita tarvitaan nostamaan esille tärkeitä asioita.

Erilaisten toimijatahojen välissä toimii lisäksi sillanrakentajaorganisaatioita, joista hyvä esimerkki ovat ilmastopaneelit, mm. hallitusten välinen ilmastopaneeli IPCC ja Suomen oma kansallinen ilmastopaneeli. Niiden tehtävänä on arvioida ja toimittaa tiedemaailman tuloksia selkeässä muodossa päättäjien käyttöön ja päätöksenteon tueksi.

Kaikkien ilmastotoimijoiden voidaan ajatella olevan myös ilmastopolitiikan toimijoita. Siksi ilmastopolitiikan eri toimijoita ja tasoja voidaan ryhmitellä esimerkiksi näin (Jänicke 2006, muokattu Savikko 2013):

• Mittakaavataso: Globaali, EU, valtio, alue, paikallinen, yksilö
• Toimijaryhmä: Kansalaisyhteiskunta, hallinto, markkinat
• Sektori: Teollisuus, energia, liikenne, maatalous, rakennus, turismi, muut sektorit

Ilmastonmuutoksen laajuus saa aikaan sen, että käytännössä toimijoita ja niiden vaikutuksia on vaikeaa lokeroida, tai ainakaan ne eivät kovin hyvin pysy lokeroissaan. Politiikan toimet vaikuttavat yritysmaailman toimintatapoihin, mutta yhtälailla kuluttaja ja yrittäjä vaikuttavat politiikkaan. Tehtaat saastuttavat, mutta eivät ole yksin vastuussa päästöistään, sillä myös yksittäisen kuluttajan kulutusvalinnat ovat yhteydessä yritysten tuottamien palveluiden ja hyödykkeiden hiilipäästöihin. Politiikka, markkinat, teknologia ja kansalaistoiminta ovat siis kietoutuneet yhtenäiseksi kokonaisuudeksi, joka aiheuttaa ilmastopäästöjä ja kehittää ratkaisuja ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.

Ilmastopolitiikan toimijoita ja demokraattisia toimintatapoja

Ilmastonmuutoksesta keskusteltiin pitkään vain tieteen kentällä, vaikka muutamia avauksia politiikan suuntaan tehtiin erityisesti 1980-luvun lopulla. Toden teolla ilmastonmuutos nousi kansainväliseen politiikkaan ja suuren yleisön tietoisuuteen vasta Rio de Janeirossa vuonna 1992 järjestetyssä YK:n ympäristö- ja kehityskonferenssissa. Nykyään ilmastopoliittiseen keskusteluun osallistuu toimijoita eri tasoilta kansainvälisestä yhteistyöstä kuntatasolle saakka. Ilmastopolitiikan toimijoita esitellään tarkemmin luvussa Ilmastopolitiikkaa kansainväliseltä tasolta paikallistasolle.

Demokratia on historiallisesti ollut menestyksekäs tapa monien vakavien haasteiden kohtaamisessa, mutta ilmastonmuutoksen kaltainen haaste on monin tavoin erilainen kuin aiemmat saavutukset. Kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa sitovien ja kunnianhimoisten päästötavoitteiden yhteinen sopiminen on hyvin haastavaa ja kansallisella tasolla tehokkaat toimet ilmastonmuutoksen torjumiseksi eivät päättäjien näkökulmasta useinkaan ole toimiva tapa suosion kalasteluun. Tästä huolimatta kollektiivisten päätösten tekeminen demokraattisesti voi olla perusteltua. Kun olemme järkevästi eri mieltä ja epävarmoja siitä mikä lopulta on arvokasta, on paras tapa tehdä päätöksiä prosessi, joka ottaa huomioon kaikki järkevät näkökannat asiaan. Tämä takaa, että kutakin näkökantaa arvioidaan tasapuolisesti sen esittämien perusteiden valossa.

Yritysten rooli on merkittävä

Ilmastonmuutos sekä siihen liittyvä politiikka ovat jo edenneet siihen vaiheeseen, että ne koskettavat myös yritysten taloutta. Yrityksillä on merkittävä rooli ilmastonmuutoksen hillinnässä ja siihen liittyvissä sopeutumistoimissa. Ne sekä kehittävät uudenlaisia työkaluja ja toimintatapoja, että levittävät olemassa olevia malleja.

Vaikka ilmastonmuutoksen vaikutukset liike-elämälle ovat merkittäviä ja määrätietoinen vaikutusten tarkastelu todennäköisesti lisäisi yrityksen toimintavarmuutta ja arvoa, ovat melko harvat yritykset toistaiseksi määritelleet suhteensa ilmastonmuutokseen. Tällä hetkellä yritysmaailma on jonkin verran jakautunut suhteessa ilmastonmuutokseen: muutoksiin maltillisesti tai kielteisesti suhtautuvaan business as usual -joukkoon sekä sellaisiin aktiivisiin toimijoihin, joiden mielestä ilmastonmuutoksen torjunta tarjoaa liiketoimintamahdollisuuksia.

Vanha siipi vastustaa ilmastonmuutoksen torjuntatoimia ja niihin liittyviä tiukempia säädöksiä, sillä ilmastonmuutosta ehkäisevän politiikan (mm. ekologisen verouudistuksen) toteutuessa jotkut nyt vallassa olevat tahot joutuisivat luopumaan asemastaan. Esimerkiksi öljyteollisuus ja muu erityisen energiaintensiivinen teollisuus sekä erilaiset toimijat niiden kyljessä olisivat muutoksessa häviäjiä.

Uuteen siipeen kuuluvat yritykset voivat olla muutoksen synnyttämiä uusia voittajia. Heille selkeät, tiukatkin säädökset tuovat tarvittavaa varmuutta toimintaympäristön pysyvyyteen. Samalla uudelle ilmastonmuutoksen torjuntaan tähtäävälle yritystoiminnalle voi avautua uusia mahdollisuuksia. Muutokset kuluttajakäyttäytymisessä, eli esimerkiksi kuluttajien ja yritysasiakkaiden lisääntynyt mielenkiinto ilmastoasioita kohtaan lisäävät todennäköisyyttä ilmastovastuullisen yritystoiminnan esiintymiselle. Osassa yrityksistä nähdään jopa, että ilmastovastuullisella yritystoiminnalla on merkitystä myös työntekijöiden keskuudessa ja henkilöstörekrytoinneissa. Myös globaalien cleantech-markkinoiden kasvu kasvattaa ilmastonmuutosta hyödyntävien yritysten joukkoa ja suuntaa niiden toimintaa.

Yritysten perimmäinen motiivi tarjota ratkaisuja ilmastonmuutoksen hillintään ei välttämättä ole maailman pelastaminen, vaan kannattava liiketoiminta. Tulevaisuuden menestyjiä ovat todennäköisesti yritykset, jotka jo nyt muuntavat liiketoimintaansa kohti vähähiilisyyttä. Usein ilmasto-orientoituneet yritykset ovat kasvuhakuisia ja vientivetoisia teollisuusyrityksiä. 

Päästöjen vähentäminen vaatii suurta muutosta yritysjohtajien ajattelussa. Vaikka tällä hetkellä kovin moni yritys ei vielä sovella kunnianhimoista päästöjen vähentämiseen ja hiilineutraaliuteen johtavaa liiketoimintastrategiaa, on yhä useampi yritys kuitenkin jo sisällyttänyt kestävyyskriteerejä omaan strategiaansa. 

Vaikuttajaviestintä, eli lobbaus on yksi merkittävistä keinoista, joilla eri toimijat pyrkivät vaikuttamaan ilmastopolitiikkaan. Lobbaus tarkoittaa erilaisten eturyhmien pyrkimyksiä vaikuttaa päättäjiin ja poliitikkoihin epävirallisesti. Lobbaaja keskustelee asiansa kannalta olennaisten ryhmien, kuten poliittisten päättäjien, virkamiesten, median tai kilpailevien näkemysten edustajien kanssa ja pyrkii vakuuttamaan nämä asian tärkeydestä. Lobbarit voivat edustaa esimerkiksi yrityksiä, konsulttifirmoja, etujärjestöjä tai kansalaisryhmiä. Lobbaamisen kääntöpuolena voi joskus olla siihen liittyvien vaikuttamiskeinojen avoimuuden puute, mutta toisaalta lobbaaminen voidaan nähdä myös toimivan demokratian kannalta olennaisena toimintatapana. Parhaimmillaan se on keskusteluun, asiantuntemukseen ja argumentteihin perustuvaa tiedonvaihtoa ja verkostoitumista.

Kansalaisjärjestöt ilmastotoimijoina

Poliitikot ja virkamiehet käyvät ilmastoneuvotteluita niin kansallisella kuin kansainväliselläkin tasolla. Neuvotteluiden ja laki- ja sopimusehdotusten pohjana käytetään aiheeseen liittyvää tutkimustietoa, mutta ilman kansalaisyhteiskunnan toimintaa sopimuksia syntyy vain harvoin. Samoin kuin kaikissa suurissa yhteiskunnallisissa kysymyksissä, ovat erilaiset järjestöt, yhteiskunnalliset vaikuttajat ja muut toimijat jatkuvassa ja merkittävässä roolissa myös ilmastokysymysten esiintuomisessa.

Kansalaisjärjestöt ovat jo vuosikymmenien ajan tehneet monenlaista työtä ilmastokysymyksissä. Ne pyrkivät mm. herättämään keskustelua tärkeiksi kokemistaan teemoista, lisäämään yleistä ja päättäjien ilmastonmuutokseen liittyvää tietoutta, muuttamaan aiheeseen liittyvää lainsäädäntöä ja muita säädöksiä, sekä kehittämään ja nostamaan esiin uudenlaisia ilmastoystävällisiä toimintamalleja. Erityisen näkyvää kampanjointi on ollut suurten ilmastokokousten alla. Esimerkiksi Iso-Britanniassa ja Suomessa on säädetty kansalliset ilmastolait, joiden puolesta puhunut ympäristöjärjestö Maan ystävien Polttava Kysymys -kampanja oli molemmissa maissa merkittävässä roolissa vaatimassa päättäjiltä toimia ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi.

Viime vuosina ympäristöjärjestöt ovat alkaneet haastaa valtioita oikeuteen ilmastolakien rikkomisesta. Esimerkiksi Suomessa ympäristöjärjestöt tekivät korkeimmalle hallinto-oikeudelle valituksen, koska valtioneuvosto ei niiden mielestä noudata Suomen kansainvälisiä sitoumuksia ja ilmastolain vaatimuksia. Norjassa ympäristö­järjestöt voittivat Norjan valtion oikeudessa öljykenttien luvista.

Suomessakin toimii tällä hetkellä useita ympäristöjärjestöjä ja kansanliikeitä, jotka vaikuttavat ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi, mm. WWF, Luontoliitto, Greenpeace, Suomen luonnonsuojeluliitto ja sen paikallisyhdistykset, Elokapina, Maan ystävät, Dodo ry, Ympäristökasvatusjärjestö FEE Suomi, Protect Our Winters sekä Aktivistimummot.

---

Ilmastopolitiikkaa kansainväliseltä tasolta paikallistasolle

Seuraavaksi esitellään ilmastopolitiikkaa sekä poliittisten toimijoiden ilmastotyötä eri tasoilla.

Ilmastopolitiikka on energia- ja ulkopolitiikkaa

Ilmastopolitiikka on ilmastonmuutoksen hillitsemiseen ja siihen sopeutumiseen liittyvää politiikkaa. Ilmastopolitiikasta on tullut yhä enemmän päivänpolitiikkaa, ja ilmastonmuutos ulottuu lukuisille yhteiskunnan sektoreille. Energiakysymysten ympärille kiertyneessä maailmassamme ulko- ja turvallisuuspolitiikka, geopolitiikka ja energiapolitiikka liittyvät kiinteästi toisiinsa ja tietysti myös ilmastopolitiikkaan.

Energiaa tarvitaan lähes kaikkeen ihmisen toimintaan: lämmitykseen, liikkumiseen, valaistukseen, tavaroiden valmistukseen ja erilaisten koneiden toimintaan. Jatkuva energiantuotanto ja -saanti on hyvin merkittävässä asemassa nyky-yhteiskunnassa. Siksi energiakysymykset liittyvät kiinteästi hyvin moneen asiaan – myös valtioiden välisiin suhteisiin. Valtioiden päätöksiä niiden tavoitteista energiankäytön ja -tuotannon suhteen kutsutaan energiapolitiikaksi. Sen keinoja ovat mm. lainsäädännölliset ja verotukselliset keinot ja tuet, joilla turvataan energian saanti ja ohjataan energian hallintaa, tuotantoa, jakelua ja kulututusta. Energiapoliittiset tavoitteet ja keinot vaihtelevat eri aikakausina mm. äänestäjien mielipiteen ja sitä kautta puolueiden valtasuhteiden, sekä taloudellisen tilanteen ja teknologisen kehityksen mukaan.

Ulkopolitiikka on valtion harjoittamaa politiikkaa sen suhteissa muihin maihin. Ulkopolitiikan toimilla pyritään turvallisuuden, hyvinvoinnin ja maan omien ideologisten tavoitteiden edistämiseen.

Myös geopolitiikka, eli maantieteen vaikutus globaaliin (valta)politiikkaan on osa ulkopolitiikan kokonaisuutta. Ilmastokysymyksissä geopolitiikan keskiössä ovat mm. Arktisten alueiden luonnonvarojen hallinta sekä Venäjän ja Lähi-idän öljyvarat. Fossiilisia polttoaineita on syntynyt merkittäviä määriä vain tietyille alueille maailmassa. Kuitenkin yhteiskunnan toiminta on tällä hetkellä kaikissa maissa riippuvainen öljyn saannista, mikä asettaa öljyä tuottavat maat merkittävään valta-asemaan suhteessa muihin maihin.

Öljyn maailmanmarkkinahinnat ovat keskeinen maailmantalouteen vaikuttava tekijä ja öljyntuottajamaat pyrkivät siksi kontrolloimaan öljyntuotantomääriä, ja sitä kautta myös markkinahintoja. Ilmaston näkökulmasta öljyn käytön edes ajoittainen väheneminen on hyvä uutinen, mutta yhteiskunnille äkkinäiset vaihtelut aiheuttavat ongelmia, joten öljyn saatavuuden suurta vähenemistä tai hinnannousua kutsutaan öljykriisiksi. Öljyn saatavuuteen vaikuttavat tuottajamaiden halukkuus ja mahdollisuudet myydä öljyä, sekä kysynnän ja tarjonnan määrä. Saatavuutta voivat rajoittaa mm. maiden haluttomuus myydä, sekä levottomuudet tai luonnonkatastrofit öljyntuotantoalueilla tai -kuljetusreiteillä. Lisäksi nykyisin tiedossa olevien öljylähteiden öljy on loppumassa.

Asiantuntijoiden mukaan öljyhuippu, eli hetki, jolloin maailman öljyntuotannon maksimi saavutetaan ja jonka jälkeen tuotanto alkaa väistämättä vähentyä, on jo koettu tai se saavutetaan lähiaikoina. Korvaavien energiantuotantomuotojen etsiminen on siis välttämätön osa jo tämän hetken energiapolitiikkaa jopa ilman ilmastonmuutoksen aikaansaamaa painetta.

Ilmastonmuutos on myös turvallisuuspoliittinen kysymys. Se nähdään kansainvälisesti jopa tämän hetken suurimpana globaalina uhkana. Kysymys ilmastonmuutoksen vaikutuksista turvallisuuteen on monimutkainen, mutta sitä voidaan jäsentää esimerkiksi kolmen eri tason vaikutussuhteina: 

• Paikalliset vaikutukset viittaavat ilmastonmuutoksen aiheuttamiin suoriin sää- ja ilmastoriskeihin sekä niiden yhteiskunnallisiin seurauksiin. Tällaisia voivat olla esimerkiksi tulvat tai hirmumyrskyt, tai toisaalta rankkasateiden aiheuttamat laaja-alaiset sähkökatkokset.
• Geopoliittiset vaikutukset, joissa ekologiset riskit yhdistyvät poliittisiin ja taloudellisiin seurauksiin, ja ne myös yleensä ulottuvat yli valtiorajojen. 
• Rakenteelliset turvallisuusvaikutukset viittaavat ilmastonmuutoksen torjumisen ja siihen sopeutumisen seurauksiin. Riittävät päästövähennykset edellyttävät etenkin energiantuotantoon ja mahdollisesti koko talousjärjestelmään niin suuria muutoksia, että ne vaikuttavat väistämättä myös geopolitiikkaan ja turvallisuuteen. Hiili-intensiivisestä tuotannosta luopuminen synnyttää voittajia ja häviäjiä niin maiden välillä kuin yhteiskuntien sisällä. Ilmastonmuutoksen tehokkaasta torjumisesta ei missään nimessä voi tinkiä, mutta sen mahdollisia haittoja olisi pyrittävä ennakoimaan ja lievittämään.

Käytännön ratkaisuja ilmastoturvallisuuden edistämiseen on tähän mennessä haettu etenkin kansainvälisten järjestöjen tasolla, etenkin YK:ssa. Tulevaisuudessa on yhä tärkeämpää, että myös globaalin etelän ja kansalaisyhteiskunnan äänet kuuluvat ilmastoturvallisuudessa entistä enemmän. Perinteinen turvallisuuspolitiikka tai pelkästään kansalliseen turvallisuuteen nojaava ajattelu eivät riitä torjumaan ilmastonmuutoksen uhkia.

---

Suomen ilmastopolitiikka

Suomen ilmastopolitiikan keskeinen pilari on kansallinen ilmastolaki, joka sisältää päästövähennystavoitteet tuleville vuosikymmenille. Lain ohjausvaikutus perustuu ilmastopolitiikan suunnittelujärjestelmään, joka koostuu pitkän aikavälin ilmastosuunnitelmasta, sopeutumissuunnitelmasta, keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelmasta sekä maankäyttösektorin ilmastosuunnitelmasta. Ympäristöministeriö valmistelee vuosittain ilmastovuosikertomuksen, jossa kuvataan Suomen päästö- ja nielukehitystä sekä päästövähennystoimien toteutumista ja riittävyyttä. Lisäksi Suomi raportoi Euroopan komissiolle ja YK:n ilmastosopimuksen sihteeristölle vuosittain siitä, kuinka kasvihuonekaasupäästöjä on onnistuttu vähentämään. Suomea sitovat myös Euroopan unionin ilmasto- ja energialainsäädännön velvoitteet ja poliittiset päätökset.

Seuraavassa on listattu Suomen ilmastopolitiikan keskeisiä toimijoita sekä reunaehtoja, joiden pohjalta maamme ilmastopolitiikka muovautuu. Lisää ajankohtaista tietoa Suomen ilmastopolitiikasta löydät ympäristöministeriön verkkosivuilta: https://ym.fi/suomen-kansallinen-ilmastopolitiikka

---

EU ohjaa jäsenvaltioidensa ilmastopolitiikkaa

Euroopan unionin (EU:n) ilmastopolitiikalla ohjataan sekä alueen yhteisiä että jäsenmaiden toimia ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ja siihen sopeutumiseksi. EU:n ilmastopolitiikka koostuu monista osista, ja sen ydintä ovat päästökauppa, kansalliset tavoitteet päästökaupan ulkopuolisille aloille, uusiutuvan energian lisäämisvelvoite ja EU:n sopeutumisstrategia. EU:n ilmastopolitiikka tähtää vuoteen 2050 saakka.

Suomen ympäristökeskus summaa EU:n ilmastopolitiikan tavoitteita ja toimia Ilmasto-oppaan artikkelissa seuraavasti:

• EU:lla on sitovat päästövähennystavoitteet. Euroopan unionin ilmastopolitiikkaa ohjaavat vuonna 1992 solmittu YK:n ilmastosopimus ja sitä täydentävä Kioton pöytäkirja sekä Pariisin ilmastosopimus, jonka EU ratifioi lokakuussa 2016. EU on sitoutunut vähentämään kasvihuonekaasupäästöjään vähintään 55 prosenttia vuoteen 2030 mennessä verrattuna vuoden 1990 tasoon ja saavuttamaan hiilineutraaliuden vuoteen 2050 mennessä. Tavoite on laillisesti sitova ja sisältyy eurooppalaiseen ilmastolakiin, joka asui voimaan kesällä 2021. 55 prosentin päästövähennystavoite vuoteen 2030 mennessä on myös EU:n Pariisin ilmastosopimusta varten antama sitoumus. 
• Tavoitteisiin pyritään vihreän kehityksen ohjelman avulla.
• Päästökauppasektorilla on EU:n yhteinen päästökatto.
• Päästökaupan ulkopuolisilla aloilla on kansalliset päästövähennystavoitteet.
• LULUCF-asetus pyrkii lisäämään hiilinieluja. LULUCF-asetus säätelee, miten maankäyttö, sen muutokset ja metsät otetaan huomioon ilmastotavoitteissa.
• EU lisää ilmastotoimien rahoitusta.
• EU:ssa pyritään lisäämään uusiutuvan energian käyttöä.
• EU:n kasvihuonekaasupäästöt laskevat, mutta eivät riittävän nopeasti.
• EU varautuu ilmastonmuutoksen vaikutuksiin alueellaan.

---

Kansainväliset ilmastoneuvottelut ja Pariisin ilmastosopimus

YK on keskeisin toimija valtioiden välisen ilmastonmuutoksen vastaisen työn järjestämisessä. Ensimmäinen YK:n ympäristöasioihin keskittynyt kokous pidettiin Tukholmassa vuonna 1972. Ilmastonmuutos ei silloin vielä ollut esityslistalla, vaikka tutkijoiden keskuudessa asiasta jo puhuttiinkin.

Tärkeimmistä nykyisistä ilmastopoliittisista linjauksista päätettiin vuonna 1992 Rio de Janeirossa YK:n ympäristö- ja kehityskonferensissa (United Nations Conference on Environment and Development, UNCED), jossa ilmastonmuutos oli yhtenä merkittävänä aiheena. Rion kokous toimi kansainvälisten ilmastoneuvotteluiden lähtöpisteenä ja kokouksessa syntynyt sopimus astui voimaan vuonna 1994. Sopimuksen on ratifioinut yli 190 maata ja sen tavoitteena on ollut saada ilmakehän kasvihuonekaasupitoisuudet vaarattomalle tasolle.

Rion sopimus ei itsessään sisällä määrällisiä velvoitteita, vaan niistä sovittiin sopimusta tarkentavassa Kioton pöytäkirjassa vuonna 1997. Päästövähennystavoitteiden lisäksi pöytäkirjassa määriteltiin keinoja, joita valtiot hyödyntää tavoitteiden saavuttamiseen. Niitä olivat mm. kansainvälinen päästökauppa, hiilinielujen lisääminen sekä kehittyvissä maissa toteutettavien ilmastohankkeiden tukeminen (Clean Development Mechanism).

Pöytäkirja astui voimaan vuonna 2005 ja se on ensimmäinen oikeudellisesti sitova sopimus, jonka avulla ilmastopäästöjä on vähennetty kansainvälisesti: se asetti ilmastonmuutosta hillitseviä velvoitteita teollisuusmaille. Suomi ratifioi Kioton pöytäkirjan yhdessä muiden Euroopan unionin jäsenmaiden kanssa vuonna 2002. Kioton ensimmäinen velvoitekausi kattoi vuodet 2008–2012 ja sitä seurasi Kioton pöytäkirjan toinen velvoitekausi (2013–2020).

2000-luvullajärjestettiin useita ilmastokokouksia, joissa tavoitteena oli sopia Kioton pöytäkirjaa seuraavasta ilmastosopimuksesta. Merkittävimmät niistä olivat Kööpenhaminan ilmastokokous vuonna 2009, sekä Pariisin kokous joulukuussa 2015. Kööpenhaminassa uutta ilmastosopimusta ei toiveista huolimatta vielä saatu aikaan, mutta Pariisissa tavoite toteutui. YK:n ilmastosopimuksen 21. osapuolikokouksessa Pariisissa sovittiin 12. joulukuuta 2015 uudesta, kattavasta ja oikeudellisesti sitovasta ilmastosopimuksesta. Pariisiin ilmastosopimus astui voimaan Kioton pöytäkirjan toisen velvoitekauden päättyessä vuonna 2020.

Pariisin sopimuksen voimaan tulemiseen vaadittiin vähintään 55 osapuolta, joiden osuus maailmanlaajuisista kasvihuonekaasupäästöistä on yhteensä vähintään 55 %. Voimaantulokynnys ylittyi lokakuussa 2016, kun muun muassa EU ratifioi sopimuksen. Sopimus astui voimaan 4.11.2016 ja Suomi hyväksyi sen 14.11.2016. Sopimus koskee vuoden 2020 jälkeistä aikaa, jolloin Kioton pöytäkirjan toinen velvoitekausi on jo päättynyt.

Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteena on pitää maapallon keskilämpötilan nousu selvästi alle kahdessa asteessa suhteessa esiteolliseen aikaan ja pyrkiä toimiin, joilla lämpeneminen saataisiin rajattua alle 1,5 asteen. Lisäksi tavoitteena on saavuttaa maailmanlaajuisten kasvihuonekaasujen päästöjen huippu mahdollisimman pian sekä vähentää päästöjä nopeasti sen jälkeen siten, että ihmisen aiheuttamat kasvihuonekaasujen päästöt ja nielut ovat tasapainossa tämän vuosisadan jälkipuoliskolla.

Pariisin sopimuksen tavoitteen saavuttamiseksi kaikilta sopimuksen osapuolilta odotetaan kun­nianhimoisia ja ajan myötä kiristyviä toimia päästöjen vähentämiseksi, ilmaston­muutokseen sopeutumiseksi, ilmastorahoituksen lisäämiseksi, teknologian kehit­tämiseksi ja siirtämiseksi, toimintavalmiuksien vahvistamiseksi sekä läpinäkyvyyden lisäämiseksi. Sopimus ei sisällä määrällisiä päästövähennysvelvoitteita vaan osapuolet sitoutuvat sopimuksessa valmistelemaan, tiedottamaan, ylläpitämään sekä saavuttamaan peräkkäiset kansalliset päästötavoitteensa. Osapuolilla on velvollisuus valmistella kansallinen panos viiden vuoden välein, ja uusimman kansallisen tavoitteen tulee olla aina edellistä kunnianhimoisempi.

Osapuolten yhteistä edistymistä suhteessa sopimuksen tavoitteisiin tarkastellaan viiden vuoden välein tapahtuvissa maailmanlaajuisissa kokonaistarkasteluissa. Ensimmäinen kokonaistarkastelu tehtiin vuonna 2023. Tällä hetkellä tilanne ei näytä kovin hyvältä, ja toimia tilanteen parantamiseksi tarvitaan. Valtioiden tämänhetkisillä päästövähennystavoitteilla ilmaston arvioidaan lämpenevän tämän vuosisadan aikana noin 2,5–2,9 astetta esiteolliseen aikaan nähden. Globaalin keskilämpötilan ennustetaan ylittävän 1,5 asteen rajan 2030-luvun alkupuoliskolla.

YK:n ilmastopuitesopimuksen ylin päättävä elin on osapuolten konferenssi (Conference of the Parties, COP). YK:n ilmastonsuojelun puitesopimuksen allekirjoittajamaat kokoontuvatkin tarkastelemaan ilmastopolitiikkaansa vuosittain marras-joulukuussa kansainvälisiin ilmastokokouksiin. Viime vuosina kokous on pidetty mm. Bakussa (COP29), Dubaissa (COP28), Sharm el-Sheikhissä (COP27) ja Glasgow´ssa (COP26). Ensimmäinen kokous (COP 1) pidettiin Berliinissä vuonna 1995.

---

Kansainvälinen yhteistyö vaatii kompromisseja

Kansainvälisen ilmastopolitiikan haasteena on jatkuvasti se, miten saada aikaan sopimuksia, jotka ovat samaan aikaan mahdollisimman laajoja (paljon allekirjoittajia), sitovia (velvoittaa toimiin) ja kunnianhimoisia (tavoitteet tarpeeksi korkealla). Pariisin ilmastosopimusta pidetään onnistuneena näistä kahden ensimmäisen suhteen, mutta ympäristöjärjestöt ja monet tutkijat ovat olleet jo pitkään sitä mieltä, että sopimuksen maita velvoittavilla toimilla ei ilmaston lämpenemistä voida pysäyttää tavoitteeksi asetettuun 1,5 asteeseen. Kuten edellä jo todettiin, näyttää asia konkretisoituneen sopimuksen vuoden 2023 kokonaistarkastelussa.

Ilmastoneuvotteluiden kipupisteenä ovat olleet kysymykset siitä, mikä on eri maiden vastuu ilmastonmuutoksen aiheuttamisesta ja millainen on aiheeseen liittyvä oikeudenmukainen vastuunjako. Eri mailla on erilainen inhimillisen kehityksen taso ja siksi myös niiden mahdollisuudet osallistua ilmastonmuutoksen hillitsemiseen ovat erilaisia. Pariisin sopimuksessa sovittiin, että kaikki maat ovat velvoitettuja suunnittelemaan ja toteuttamaan päästövähennyksiä. Toimet ovat kuitenkin kansallisesti määriteltyjä, eli suhteutettuja maan kehitystasoon. Kehittyneet maat osallistuvat köyhimpien maiden ilmastotoimien rahoittamiseen ja tukevat myös ilmastotoimien raportointia niin köyhimmissä kuin kehittyvissäkin maissa. Tästä sopimuksen kohdasta kiinni pitäminen on osoittautunut erityisen haastavaksi, kuten kävi ilmi Bakun ilmastokokouksessa vuonna 2024.

---

Ilmastopolitiikan ohjauskeinojen valikoima on monipuolinen

Vaikka ilmastopäästöjen vähentämisen tarve on ollut tiedossa jo vuosikymmeniä, on toimiin ryhdytty hitaasti. Tämä johtuu osittain siitä, että tietoisuus päästövähennysten tuottamista taloudellisista hyödyistä on ollut puutteellista. Vielä useammin kyse on kuitenkin ollut päästöjen vähennyksiä ajavien ja päästöjen tuottajien intressien ristiriidasta. Vaikka päästöjen vähentäminen olisi teknisesti mahdollista ja helppoakin, ei sitä tehdä koska päästöjen tuottajilla ei ole kannustinta vähentää päästöjä. Yhteiskuntaa kokonaisuutena hyödyttäviä päästövähennyksiä jätetään helposti toteuttamatta, sillä päästövähennysten tuomat taloudelliset hyödyt tulevat näkyviksi hitaammin ja eri toimijoille kuin kustannukset.

Ongelmaan voidaan kuitenkin puuttua erilaisilla ohjauskeinoilla, jotka jaetaan yleensä taloudellisiin, lainsäädännöllisiin ja vapaaehtoisiin sopimuksiin perustuviin ohjauskeinoihin. Tämän lisäksi ohjauskeinoihin luetaan joskus mukaan myös tutkimus ja tuotekehitys, sekä valistus ja koulutus. Kaikissa ohjauskeinoissa on etunsa ja haittapuolensa.

Seuraavassa kerrotaan lisää lainsäädännöstä, verotuksesta ja tuista sekä päästökaupasta. Näiden ohella ilmastopolitiikan taloudellisia ohjauskeinoja ovat mm. investointituet, vihreät sertifikaatit ja syöttötariffi.

---

Normiohjausta voidaan tehdä monella tasolla

Normiohjaus, eli lainsäädännölliset ohjauskeinot tarkoittavat ilmastopolitiikassa lakeja, asetuksia, direktiivejä, alakohtaisia standardeja ja muita määräyksiä, joilla pyritään vähentämään ilmastopäästöjä tai vahvistamaan hiilinieluja. Niiden avulla voidaan säätää ilmastopolitiikan laajemmista kaarista (esim. Suomen ilmastolaki) tai yksityiskohtaisemmista keinoista päästöjen vähentämiseksi.

Voidaan esimerkiksi määrätä energiankulutus- tai päästörajat erilaisille laitteille tai rakennuksille, vaikkapa yläraja uusien autojen polttoaineenkulutukselle. Näin varmistetaan että markkinoille ei tule uusia energiaa tuhlaavia laitteita.

Normiohjauksen hyviä ja huonoja puolia ovat:

• Ovat tehokkaita tietyn tavoitteen saavuttamiseksi
• Varmistavat, että markkinoilla on tarjolla vain hyviä vaihtoehtoja. Toisin sanoen normiohjaukselle velvoitetaan valmistajat noudattamaan vähintään säädettyä minimitasoa, jolloin ilmastoystävällisten valintojen tekeminen ei jää vain kuluttajan harteille.
• Eivät ole aina kustannustehokkaita. Normeja asetettaessa ei aina tiedetä, kuinka vaikeaa alan tuottajille on päästä tiettyyn tavoitteeseen. Jos tavoite on asetettu liian tiukaksi, voi normiohjaus olla kallis tapa vähentää päästöjä.
• Eivät puutu kulutuksen kasvuun, joten joskus voi käydä esimerkiksi niin, että autojen bensiinin kulutuksen väheneminen kilometriä kohti kannustaa ajamaan enemmän.

Keppiä ja porkkanaa tukien ja verotuksen avulla

Ilmastopolitiikkaan liittyvien taloudellisten ohjauskeinojen avulla pyritään ohjaamaan kulutusta ilmastoystävällisempään suuntaan erilaisilla suitsimiskeinoilla ja kannustimilla, kuten verotuksella ja tuilla. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi päästöjen verottamista tai tukia päästöttömälle energiantuotannolle.

Verotuksen avulla suitsitaan ilmastolle haitallisia toimia

Esimerkiksi energiantuotannossa ja liikenteessä erilaisia polttoaineita voidaan verottaa niiden hiilisisällön mukaan, jolloin saadaan hinta myös niiden tuottamille ilmasto- ja terveyshaitoille. Kun fossiilisille polttoaineille asetetaan haittoja vastaava vero, niiden hinta nousee kustannustehokkaalla tavalla tasolle, jolla niitä käytetään yhteiskunnan kannalta kaikkein suotuisin määrä. Ongelmiensa vuoksi haittojen mukaista energiaverotusta käytetään kuitenkin suhteellisen vähän. Esimerkiksi lento- ja laivaliikenteen polttoaineet ovat nykyään kansainvälisesti verovapaita. Vaikka esimerkiksi Suomessa verotusta käytetään ohjauskeinona suhteellisen paljon, ei se ilmaston näkökulmasta ole tarpeeksi korkeaa, jotta hinta vastaisi päästöjen aiheuttamia haittoja.

Verotuksen etuja ja haittapuolia ovat:

• Joustava tapa toteuttaa päästövähennyksiä, sillä esimerkiksi energian kuluttajat voivat sen jälkeen päättää itsenäisesti haluavatko he sen vuoksi maksaa enemmän, vähentää energiankulutustaan vai ostaa energiaa päästöttömistä energianlähteistä.
• Kätevä tapa sisällyttää fossiilisten polttoaineiden ympäristövaikutukset ja niistä yhteiskunnalle koituvat kustannukset energian hintaan.
• Energiantuotannosta syntyvien haittojen määrä on melko vaikeaa tietää tarkasti.
• Jos veron vaikutus energiantuotannon määrään on arvioitu väärin, voi päästöjä syntyä toivottua enemmän ja riski jää tällöin ympäristön kannettavaksi.

Tuet kannustavat ilmastoystävälliseen toimintaan

Päästövähennyksiä voidaan edistää myös suoralla valtion tuella. Valtio voi tukea esimerkiksi uusiutuvan energian tuotantoon liittyviä investointeja maksamalla osan kustannuksista. Tuet voivat olla myös jatkuvia toimintatukia, kuten sähköveron palautuksia uusiutuvilla tuotettua sähköä ostaville. Liikenteessä tuki joukkoliikenteelle on merkittävä ohjauskeino, sillä autoistumista on vaikea hidastaa, jos autolla liikkumiselle ei ole toimivia vaihtoehtoja.

Tukien etuja ja haittapuolia ovat:

• Niiden avulla voidaan kehittää sellaisia energiamuotoja, jotka eivät vielä ole kilpailukykyisiä aiemmin tukea saaneiden muiden energiamuotojen “pelikentällä”
• Niiden avulla voidaan tasoittaa päästövähennysten sosiaalisesti epäoikeudenmukaisia vaikutuksia, joita voi syntyä jos energian hinta nousee yht´äkkisesti, eikä tilannetta tasoiteta muilla yhteiskunnan tukimekanismeilla (verotus, sosiaalituet tms.)
• Ei yleensä ole taloudellisesti erityisen tehokas keino.

---

Päästökaupan tarkoitus on auttaa pysymään tietyissä päästörajoissa

Yhteiskunnan päästöjä voidaan vähentää myös päästökaupalla. Päästökauppajärjestelmässä osallistujat voivat ostaa ja myydä päästöoikeuksiaan toisilleen, kun ensin on päätetty kuinka paljon päästöjä yhteiskunta voi vuodessa tuottaa. Sen jälkeen päästöoikeudet on jaettu tai huutokaupattu osallistujille.

EU:n päästökauppajärjestelmä perustuu niin sanottuun ”saastuttaja maksaa” -periaatteeseen. Sen osallistujia ovat päästöjä tuottavat laitokset. Järjestelmässä on mukana yli 10 000 teollisuuslaitosta, joiden toimialoja ovat sähkön- ja kaukolämmöntuotanto, metallien jalostusteollisuus, sellu- ja paperiteollisuus, kemianteollisuus, lentoliikenne sekä rakennustuoteteollisuus. Niiden on hankittava lupa jokaista ilmaan päästämäänsä hiilidioksiditonnia kohden. Tämän on tarkoitus kannustaa yrityksiä saastuttamaan vähemmän: mitä vähemmän saastutat, sitä vähemmän maksat. Yritykset ostavat päästöoikeutensa huutokaupalla, ja hinta määräytyy kysynnän ja tarjonnan mukaan. Kioton pöytäkirjan mukaisessa päästökaupassa mukana ovat teollisuusyritysten lisäksi myös valtiot.

Päästökaupan etuja ja haittapuolia ovat seuraavat:

• On taloudellisesti tehokasta.
• Tuottaa ympäristön kannalta ennustettavan tuloksen, koska päästöjen taso määrätään ennalta.
• Päästökauppajärjestelmän eräs haaste on hiilivuoto, eli tuotannon siirtyminen sinne, missä vastaavia päästömaksuja ei ole. Tähän ongelmaan EU on hakenut ratkaisua hiilirajamekanismista, jossa asetetaan hinta tuontitavaroihin sitoutuneille päästöille.

---

Ilmastonmuutos ja markkinatalous

Ilmastonmuutos vaikuttaa monin tavoin markkinatalouteen ja markkinatalouden toiminta siihen, miten vakavaksi ongelmaksi ilmastonmuutos seuraavien vuosikymmenien aikana kehkeytyy. Seuraavissa kappaleissa tarkastellaan ilmastonmuutoksen ja maailmantalouden välisiä kytköksiä.

Ilmastonmuutoksen syynä on markkinoiden epäonnistuminen

Talousjärjestelmä on mekanismi, joka käsittelee tuotteiden ja palveluiden tuotantoa, jakamista ja kulutusta jossakin yhteiskunnassa. Talousjärjestelmä muodostuu ihmisistä, organisaatioista ja niiden suhteista. Useimmiten talousjärjestelmät ovat teorioita, joiden yhdistelmistä valtioiden talousjärjestelmät käytännössä koostuvat. Tällä hetkellä lähes kaikkien maiden talousjärjestelmät ovat sekatalouksia, joissa on sekä kapitalistisia (yksityisomistus ja markkinamekanismi) että sosialistisia (valtion omistamat yritykset ja palveluiden tuottaminen verovaroilla) piirteitä. Laki luo toimintapuitteet taloudelle ja säätelee markkinamekanismia.

Taloustiede on yhteiskuntatiede, joka tutkii erilaisia taloudellisia ilmiöitä. Nykyisin vallalla olevan uusklassisen taloustieteen oletusten mukaan toimijoita ohjaavat kannustimet ja pyrkimys hyödyn maksimointiin. Myös tämä Open ilmasto-oppaan yhteiskuntaopin teksti heijastelee nykyisin vallalla olevia taloustieteen käsityksiä.

Taloustieteen näkökulmasta ilmastonmuutosta voidaan pitää markkinoiden epäonnistumisena, joka johtuu siitä että ilmakehän käytölle ei ole asetettu hintaa. Koska päästöjen siirtäminen ilmakehään ei ole aiheuttanut tuotteiden ja palveluiden tuottajille kustannuksia, ei hiilidioksidia ja muita päästöjä ole laskettu mukaan tuotteiden ja palveluiden hintoihin. Tästä syystä kuluttajilla ja tuottajilla ei ole ollut selviä taloudellisia kannustimia pyrkiä päästöjen vähentämiseen. Seurauksena tästä on se, että taloudellisessa toiminnassa syntyneet päästöt ja niistä johtuva ilmastonmuutos aiheuttavat nyt mm. lisääntyvien luonnonkatastrofien kautta taloudellisia menetyksiä globaalisti ja myös monille sellaisille maille ja ihmisille, jotka eivät ole juurikaan osallistuneet ilmastonmuutoksen aiheuttamiseen.

Bruttokansantuote (BKT) on 1930-luvulta asti käytössä ollut mittari, jolla arvioidaan kotimaisen tuotannon ja samalla myös tulonmuodostuksen määrää kansantaloudessa. BKT kuvaakin hyvin maan taloudellisen toiminnan laajuutta ja siinä tapahtuvia muutoksia. Maailmantalouden kokoa voidaan tarkastella yhdistämällä kaikkien maailman maiden bruttokansantuotteet. Tällöin mukaan saadaan kaikki rahatalouden piirissä tapahtuva taloudellinen toimeliaisuus.

BKT:ta käytetään usein kertomaan myös ihmisten hyvinvoinnista ja sen muutoksista, mikä on osittain virheellinen tapa käyttää käsitettä. BKT-laskelmissa voidaan ottaa huomioon vain sellaiset asiat, joilla on rahassa mitattava arvo. Se ei sisällä esimerkiksi palkatonta kotityötä tai omavaraistaloutta, luonnon tarjoamia ekosysteemipalveluita, luonnon monimuotoisuutta, elämänlaadun määrää tai ihmishenkien menetyksiä. Lisäksi korkeankin BKT:n maissa on mahdollista harjoittaa paljon ihmiselle, ympäristölle ja ilmastolle haitallista toimintaa ilman, että se näkyy maan BKT-luvussa.

On ongelmallista, että BKT:tä pidetään niin keskeisenä hyvinvoinnin mittarina, sillä sen avulla saadaan tulokseksi vain sitä, mitä sillä mitataan. Vaihtoehtoista laajaan käyttöön päätynyttä käsitettä ei olla kuitenkaan toistaiseksi onnistuttu kehittämään. Poikkeuksen tekee Himalajan vuoristossa sijaitseva Bhutanin valtio, jossa maan kehitystä arvioidaan siellä kehitetyn bruttakansanonnellisuuden käsitteen kautta. Siinä arvioitavia muuttujia ovat mm. terveys, koulutus ja elintaso, sekä luonnon tila, kulttuurin monimuotoisuus ja  psykologinen hyvinvointi.

Ennen pitkää ilmastonmuutoksen vaikutukset tulevat näkymään myös bruttokansantuotteessa. Ilmastonmuutoksella tulee hyvin todennäköisesti olemaan vaikutuksia yhtä lailla rahalliseen ja ei-rahalliseen taloudelliseen toimintaan.

Ilmastonmuutos vaikuttaa maailmantalouteen

Ilmastonmuutoksen aiheuttamien, pitkälle ajanjaksolle koituvien talousvaikutusten arviointi on haastavaa, sillä se vaatisi tarkkoja tietoja taloudellisten toimijoiden nykytilasta, niihin tulevaisuudessa vaikuttavista luonnonilmiöistä ja markkinaprosesseista, sekä yhteiskunnallisesta ja tieteellisestä kehityksestä. Kaikkia kustannuksia ei myöskään voida helposti muuttaa luvuiksi. Silti on selvää, että ilmastonmuutos tulee vaikuttamaan maailmantalouteen monin tavoin.

Tulevien päästöjen määrä vaikuttaa ilmastonmuutoksen voimakkuuteen. Hillitsemällä päästöjen syntyä ja varautumalla tuleviin olosuhteisiin ilmastonmuutoksen kustannukset voivat jäädä arvioitua pienemmiksi. Jotkin ilmastonmuutoksen vaikutukset voivat olla myös hyödyllisiä, joskin haittojen on arvioitu olevan lopulta huomattavasti suurempia. Kustannusten laskentaa vaikeuttaa myös laskukaavoihin liittyvä arvovalinta, jossa kustannusten arvioija joutuu valitsemaan, kuinka suuren painon hän antaa tulevaisuuden mahdollisille talousvaikutuksille nykytilaan verrattuna. Näistä syistä esitettyjä määrällisiä arvioita on yleensä pidettävä suuntaa antavina.

Pahimmin ilmastonmuutos uhkaa talouksia, jotka sijaitsevat rannikoilla tai tulvaherkkien jokien läheisyydessä ja ovat riippuvaisia maa- ja metsätaloustuotannosta tai turismista, ja joiden taloudet ovat kovin yksipuolisia. Myös riskialttiille alueille, kuten rannikoille, kohdistuva kaupungistuminen uhkaa nostaa säihin liittyvien luonnonkatastrofien kustannusriskiä huomattavasti. Lisäksi ne mm. Suomen kaltaiset maat, jotka säästyvät ilmastonmuutoksen pahimmilta suorilta vaikutuksilta, kohtaavat todennäköisesti merkittäviä kustannusvaikutuksia ulkomaankaupan, maailmanpolitiikan mullistusten ja ilmastopakolaisten kautta.

Ilmastonmuutoksella on ainakin seuraavanlaisia vaikutuksia maailmantalouteen:

• Maanviljelys ja ruuantuotanto vaarantuvat
• Voimistuvat myrskyt tuhoavat infrastruktuuria
• Merenpinnan nousu uhkaa rannikkokaupunkeja
• Energiantuotanto ja liikenne häiriintyvät nousevien lämpötilojen vuoksi
• Monien kehittyvien maiden pyrkimys nousta köyhyydestä vaarantuu

---

Ilmastonmuutos näkyy jo rahoitusmaailmassa

Englannin kielellä ilmastonmuutoksen sanotaan olevan “threat multiplier”, eli uhkien moninkertaistaja. Suorien vaikutustensa, kuten merenpinnan nousun tai äärimmäisten sääilmiöiden lisäksi ilmastonmuutos voimistaa muita ongelmia, esimerkiksi vähentää luonnon monimuotoisuutta ja saa tartuntatauteja leviämään entisestään.

Riskienhallinta on olennainen osa mitä tahansa liiketoimintaa ja tämän näkökulman kautta on luontevaa, että ilmastonmuutos on alkanut kiinnostaa myös sijoittajia ja muita taloudellisia toimijoita. Esimerkiksi vakuutusalan ammattilaiset tutkivat työkseen riskejä, joista yksi on ilmastonmuutos. Vakuutusalan pääasiallinen tehtävä on jakaa riskejä sekä yksilöiden että yritysten kesken ja turvata vakuutuksenottajien talous odottamattomien menetysten varalta. Ilmastonmuutos aiheuttaa vakuutusalalle mm. vaikeuksia sopivien vakuutusehtojen ja -hintojen laatimisessa. Historialliset tilastot ovat menettämässä merkitystään tulevaisuuden säähän liittyvien onnettomuuksien ennustamisessa. Vakuutusyhtiöt joutuvatkin entistä enemmän siirtymään erilaisten tulevaisuuden näkymien mallintamiseen tiedon saamiseksi. Erityisesti paikallisten ilmastoennusteiden epävarmuus hankaloittaa riskitason arvioimista.

Erityisesti suuret jälleenvakuutusyhtiöt ovat jo 1980-luvulta alkaen seuranneet ilmastonmuutoksen etenemistä tarkasti. Laajempana vakuutusalan herättäjänä toimi vuosi 2004, jolloin lukuisat myrskyt nostivat vakuutetun omaisuuden korvauskustannuksia huomattavasti. Esimerkiksi yhdysvaltalainen Allstate menetti tuolloin Floridan myrskytuhojen takia 2 miljardia dollaria, mikä vastasi kaikkia yrityksen siihen asti kyseisessä osavaltiossa tekemiä voittoja vuodesta 1992 lähtien. Yhtiön mukaan ilmastonmuutos tulee pahentamaan tilannetta tulevaisuudessa, joten se lopetti uusien vakuutussopimusten teon alueelle. Seuraavana vuonna koettujen lisämenetysten vuoksi yhtiö purki Floridassa satojatuhansia vakuutussopimuksia ja nosti lisäksi vakuutusmaksujaan joka puolella Yhdysvaltoja, lopetti lisää olemassa olevia sopimuksia ja poistui myös vähemmän riskialttiiden alueiden markkinoilta.

Ilmastonmuutos on jo alkanut ohjata kehitystä myös rahoitusmarkkinoilla. Esimerkiksi cleantech-ratkaisuille löytyy jo kysyntää ja rahoitusta. Paitsi yrityksiin tehtäviin sijoituksiin ja rahastojen sijoituskriteereihin, ilmastonmuutos vaikuttaa myös valtioiden luottoluokituksiin. Kasvava sijoittajien joukko käyttääkin jo tai ainakin harkitsee käyttävänsä taloudellisten ja poliittisten riskien rinnalla hiiliriskiä sijoitusten analysoinnissa. Hiiliriskin käsitteeseen sisältyvät ilmastonmuutokseen liittyvien riskien ohella myös öljyn hinnanvaihteluun liittyvät taloudelliset riskit. Hiiliriskin vuoksi sijoituksia on jo alettu hajauttaa pois fossiilisista energialähteistä, mutta kyseessä on niin ison luokan muutoksesta sijoitusmaailmassa, ettei se tapahdu hetkessä.

EU:n kestävän rahoituksen luokittelujärjestelmän eli taksonomian tavoite on luoda kriteeristö sille, minkälainen liiketoiminta on kestävää ympäristön kannalta. Taksonomia ohjaa rahoittajien toimintaa ja luo isoille pörssiyhtiöille raportointivelvoitteita. Voit lukea taksonomiasta lisää esimerkiksi tästä WWF:n artikkelista.

Sijoittajien maailmassa leviää nk. divestment-liike, eli liike joka kannustaa sijoittajia, kuten säätiöitä, eläkerahastoja, yliopistoja ja uskonyhteisöjä siirtämään fossiilisten polttoaineiden tuotantoon sijoitetut osakkeensa puhtaampiin teknologioihin. Jo sadat yhteisöt ovat jo tehneet näin, mutta ainakin toistaiseksi liike on sen verran pieni, että sen vaikutukset eivät näy suoraan rahoitusmarkkinoilla. Pitkällä tähtäimellä hiiliriskin välttäminen ja sijoittaminen johonkin muuhun kuin kestävän tulevaisuuden kannalta haitalliseen toimintaan saattaa kuitenkin olla toimijoille hyvä sijoitus myös taloudellisesta näkökulmasta. Lisäksi fossiilienergian sijoituksista vetäytyminen tuo divestment-liikkeen toivomia mainehaittoja fossiilialan yrityksille.

---

Onko talouskasvu mahdollista ilmaston muuttamassa maailmassa?

Eräs keskeisimmistä ilmastonmuutoksen hillitsemiseen liittyvistä näkökulmista on kysymys siitä, mikä ilmastonmuutoksen ja talouskasvun välinen yhteys: onko ilmastonmuutoksen hillitseminen mahdollista maailmassa, jossa pyritään jatkuvaan talouskasvuun? Aihepiirin laajuus ja monimutkaisuus asettaa tutkimukselle haasteita, mutta aihe on ollut näkyvästi esillä jo vuodesta 1972 alkaen, jolloin Rooman klubi julkaisi paljon keskustelua herättäneen Kasvun rajat -raporttinsa. Siinä todettiin, että maapallon väestö ja talous eivät kasva samaa vauhtia, ja selvitäkseen tulevaisuudesta ihmiskunnan on muutettava kehityksen suuntaa.

Uudempi aiheeseen liittyvä ulostulo on vuonna 2006 julkaistu Sternin raportti, joka pyrkii arvioimaan ja ennustamaan ilmastonmuutoksen globaaleja talousvaikutuksia laajasti. Sen mukaan ilmastonmuutoksen maanviljelykselle, infrastruktuurille ja rannikkokaupungeille aiheutuvat tuhot voivat aiheuttaa pahimmillaan jopa 20 prosentin pysyvän loven maailmantalouteen. Menetykset vastaisivat syvää taloudellista lamaa, mutta vaikutukset riippuvat tiiviisti päästöjen määrästä ja tehtävistä sopeutumistoimenpiteistä.

Vuonna 2021 julkaistiin laaja nk. Dasguptan raportti, jossa nivotaan ensimmäistä kertaa varsinaisesti yhteen luonnon ja talouden kietoutuneisuus toisiinsa. Britannian valtiovarainministeriön tilaaman raportin koosti laaja tutkijaryhmä, jonka työtä johti Cambridgen yliopiston taloustieteen emeritusprofessori Sir Partha Dasgupta. Raportti muistuttaa että niin taloutemme, elämämme kuin hyvinvointimmekin nojaavat luontoon. Tiiviin koosteen tästä raportista voi lukea esimerkiksi Sitran sivuilta.

Nykyään vallalla on vielä käsitys, jonka mukaan voimme säilyttää nykyisen hyvinvointimme tason ja samaan aikaan hillitä ilmastonmuutosta muuttamalla vallitsevat talouden mekanismit vihreämmiksi. Kestävän talouskasvun tavoittelua mutkistaa kuitenkin niin sanottu rebound-ilmiö: resurssien käytön tehostuminen ei suoraan vähennäkään luonnonvarojen kulutusta. Ilmiö tunnetaan taloustieteessä Jevonsin paradoksina, ja sen mukaan jonkin resurssin käytön tehostuminen johtaa keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä tämän resurssin käytön lisääntymiseen eikä niinkään vähentymiseen.

Keskusteluun on tullut mukaan myös irtikytkennän käsite. Sillä tarkoitetaan talouskasvun ja ympäristökuorman, tai talouskasvun ja resurssien käytön kasvun välisen korrelaation katkaisemista, eli toisin sanoen sitä, että talouskasvu olisi mahdollista ilman esimerkiksi ilmastopäästöjen kasvua. Irtikytkentä on nykyään taustaoletus lähes kaikessa yhtä aikaa talouskasvuun ja vastuulliseen ympäristöpolitiikkaan pyrkivässä toiminnassa, myös “vihreään kasvuun” pyrkivissä näkemyksissä. 

Vaikka irtikytkentää pidetään julkisessa keskustelussa normina, on esimerkiksi BIOS-tutkimusyksikkö sitä mieltä, että keskustelua vaivaa epämääräisyys: Mistä asiasta ympäristövaikutuksia tai luonnonvarojen kulutuksia pitäisi kytkeä irti: talouskasvusta vai inhimillisestä hyvinvoinnista? Irtikytkentä käsitteenä sisältää heidän mukaansa myös monia ongelmallisia oletuksia, mm. sitoutumisen talouskasvuun, BKT:n käyttöä mittarina, erilaisten resurssien niputtamista yhteen ja kahden lukuarvon suhteen käyttöä yhteiskunnan toimintojen kuvaajana. 

Tutkimusyksikön mukaan pelkkä oletus tai toivomus irtikytkennästä ei riitä, vaan tarvitaan konkreettinen ja uskottava skenaario asiasta. Talouskasvun tavoittelu ilman käsitystä siitä, miten onnistunut irtikytkentä konkreettisesti toteutetaan, ottaa valtavan riskin maapallon ekologisen kestävyyden näkökulmasta. Vastaisuudessa huomiota tulisikin suunnata näkemyksiin, jotka eivät yksipuolisesti edellytä talouskasvua tai vähintäänkin suhtautuvat siihen toissijaisena tavoitteena, ja etsivät konkreettisia keinoja, joilla taloudellinen toiminta sovitetaan ekologisesti kestäviin reunaehtoihin.

Kriitikot huomauttavat, että suomalaista keskustelua aiheesta seurattaessa on hyvä huomata, että talouspuhetta leimaa usein vaihtoehdottomuus ja tietyissä kannoissa pitäytyminen. Taloustiedettä käsitellään julkisessa keskustelussa usein kuin eksaktia luonnontiedettä. Käytännössä talouspolitiikkaa hallitsee valtiovarainministeriön kestävyysvajeajattelu. Asiantuntijoiden mukaan ministeriön laskelmat eivät huomioi ilmastonmuutoksen vaikutusta julkiseen talouteen tai anna keinoja ilmastonmuutoksen ratkomiseen.

Joka tapauksessa vähähiilinen tai hiilineutraali yhteiskunta on ainoa tapa rajoittaa ilmaston lämpeneminen korkeintaan 1,5 asteeseen, mikä on kansainvälisen ilmastopaneelin IPCC:n mukaan se raja, jolloin hallitsematon ilmastonmuutos voitaisiin todennäköisesti välttää. Päästöjen kehityksen, ilmastonmuutoksen ja sen seurausten, sekä talouskasvun välisistä yhteyksistä hahmotetaan usein kolme erilaista polkua, jotka esitellään seuraavassa lyhyesti. Polut kertovat maailmasta, jossa hiilipäästöt ovat eri suuruisia. Niillä voidaan viitata pelkästään talouden tilaan, tai koko yhteiskunnan tilaan: voidaan puhua esimerkiksi vähähiilisestä taloudesta tai vähähiilisestä yhteiskunnasta. Jälkimmäinen käsite sisältää kaikki yhteiskunnan toiminnot ja toimijat, siis yritysten ja julkisen sektorin lisäksi myös kuluttajan ja kansalaisyhteiskunnan näkökulman, eikä pelkästään liike- tai kansantalouteen liittyviä teemoja. Mitkään aihepiirin käsitteet eivät ole vakiintuneita, ja niillä voidaan eri yhteyksissä tarkoittaa hieman eri asioita.

Polut ovat hyvä apuvälinen aiheen hahmottamiseen, mutta on syytä huomioida, että kuvaukset ovat jo useita vuosia vanhoja. On todennäköistä, että nykyisessä tilanteessa sanankäänteitä ja tavoitteita tulisi tiukentaa.

1) Hiilineutraalin yhteiskunnan tavoite on kunnianhimoinen

Hiilineutraali yhteiskunta (zero carbon economy) tuottaa vain sen verran kasvihuonekaasupäästöjä kuin se pystyy niitä sitomaan ilmakehästä, eli ihmisen toiminta ei muuta ilmakehän hiilipitoisuutta lainkaan. Suppeasti määriteltynä hiilineutraalius tarkoittaa hiilidioksidipäästöjen vähentämistä nollaan, mutta usein se laajennetaan käsittämään myös muut kasvihuonekaasut, jolloin käytännössä puhutaan ilmastoneutraaliudesta.

Hiilineutraalissa yhteiskunnassa kasvihuonekaasupäästöjä syntyy vain vähän ja hiilinielut ovat riittävän suuret, jotta jäljelle jäävät hiilipäästöt saadaan sidottua ilmakehästä esimerkiksi metsiin. Hiilineutraaliustavoitteen saavuttaminen vaatii siis sekä hiilinielujen vahvistamista että päästöjen vähentämistä.

Monissa maissa yhteiskunnan hiilineutraalius on mainittu pitkän aikavälin tavoitteena ja näin on myös Suomen ilmastolaissa. Suunnitelmat ja käytännön toimet tähtäävät käytännössä kuitenkin enemmän kohti vähähiilistä yhteiskuntaa. Suomessa keskeinen ongelma tavoitteen saavuttamisessa on viime vuosina esiin tullut tieto metsien hiilinielun romahduksesta.

2) Olemme matkalla kohti vähähiilistä yhteiskuntaa

Vähähiiliseen yhteiskuntaan (low-carbon economy) siirtymisen tavoite on hiilineutraalia yhteiskuntaa vähemmän kunnianhimoinen, mutta nykytilasta katsottuna siihenkin pääseminen vaatii ponnisteluja. Vähähiilisessä yhteiskunnassa fossiilisten polttoaineiden käyttö on minimoitu ja kasvihuonekaasupäästöjä syntyy huomattavasti vähemmän kuin nykyisin. Esimerkiksi EU:n tasolla vähähiilisen yhteiskunnan tavoitteen katsotaan täyttyvän, kun kasvihuonekaasupäästöjä vähennetään 80 % vuoteen 2050 mennessä.

Vähähiilisessä yhteiskunnassa tavoitteena on älykäs, kestävä ja osallistava talouskasvu. Tällainen yhteiskunta on ekotehokas kaikilla aloilla. Tavoite voidaan saavuttaa ainoastaan toimimalla kaikilla aloilla yhtäaikaisesti. Tätä varten on tärkeää tietää, mistä suurin osa päästöistä on peräisin, jotta suurimmat panokset voitaisiin kohdistaa niille aloille. Suomessa vähähiilisen yhteiskunnan rakentamisen kannalta olennaisimpia toimialoja ovat energiantuotanto, kiinteistöt ja rakentaminen sekä liikenne. Myös ruoka on tärkeä teema. Energiatehokkuuden lisäksi materiaaleja käytetään säästäväisesti ja raaka-aineita kierrätetään tehokkaasti.

Vähähiilisessä yhteiskunnassa on myös kehittyneitä suljetun kierron järjestelmiä, joissa yhden prosessin sivuvirrat tai syntyneet ravinteet käytetään hyödyksi toisessa prosessissa. Kyseessä on kiertotalouden malli, jossa materiaalit ja niiden arvo kiertävät ja tuotteille luodaan lisäarvoa erilaisilla palveluilla ja älykkäillä järjestelmillä. Kiertotaloudessa torjutaan jätteen syntymistä valmistamalla materiaalit ja tuotteet jo alun alkaen siten, että ne pysyvät jatkuvasti kierrossa, siis myös tuotteen saavutettua käyttöikänsä lopun. Esimerkiksi laitteiden huoltoon luodaan innovatiivisia palvelukonsepteja, kehitetään erilaisten tuotteiden leasing-palveluita ja keinolannoitteita korvataan maataloudessa kierrätysravinteilla.

3) Business As Usual polku ei ole käytännössä enää mahdollinen

Business As Usual -malli perustuu virheelliseen käsitykseen siitä, että maailma voisi pysyä muuttumattomana. Tällä polulla jatketaan fossiilisten polttoaineiden käyttöä vuosituhannen vaihteen malliin, ilmastokysymyksiä ei huomioida investoinneissa tai ylipäätään päätöksenteossa ja lisäksi talouskasvua halutaan edelleen mitata samoilla vanhoilla mittareilla.

Käytännössä nykyistä hyvinvoinnin tasoamme ei ole mahdollista ylläpitää tällä mallilla, kun sekä maailman väkiluku, yksilöiden tulotaso ja kulutuksen määrä, eläinproteiinin kulutus ja kaupungissa asuvien ihmisten sekä pakolaisten määrä jatkavat edelleen maailmanlaajuista kasvuaan.

Vaikka osa esimerkiksi öljy- ja erityisen energiaintensiivinen teollisuuden edustajista haluaisi edelleen pysyttäytyä tässä mallissa hidastaen ja jopa vastustaen ilmastonmuutoksen torjuntatoimia ja niihin liittyviä tiukempia säädöksiä, on aika jo pääosin ajanut ohi tämän polun.

---

Ilmastonmuutos on ihmisoikeuskysymys

Ilmastonmuutos kohtelee eri tavoin ihmisiä eri puolilla maailmaa. Jo valmiiksi heikoimmassa asemassa olevat ihmiset kärsivät todennäköisesti eniten ilmastonmuutoksen seurauksena syntyvien vesipulan, tulvien ja leviävien sairauksien vuoksi. Tästä syntyy haaste globaalille oikeudenmukaisuudelle sekä YK:n ihmisoikeussopimusten toteutumiselle. Ilmastonmuutoksen torjuntatyössä olisikin siis päästörajoitusten ohella tarkasteltava sitä, miten kansainväliset ihmisoikeudet toteutuvat ilmastonmuutoksen muuttamassa maailmassa.

Ensimmäisiä merkkejä ilmastonmuutoksen vaikutusten aikaansaamista konflikteista on jo nähty. Esimerkiksi Syyrian 2010-luvulla alkaneen sodan taustalla nähdään olevan ilmastonmuutoksen voimistava kuivuuskausi. Kuivuus köyhdytti paikallisia maanviljelijöitä ja pakotti suuren määrän ihmisiä muuttamaan kaupunkeihin, joissa tyytymättömyys maan hallintoa kohtaan lopulta alkoi purkautua yhteenottoina. Konfliktin seuraukset tuntuvat joka puolella maailmaa ja ovat osoitus ilmastonmuutoksen vaikutusketjujen monimutkaisuudesta.

Toteutuvatko ihmisoikeudet ilmaston muuttamassa maailmassa?

Kansainvälinen yhteisö on hyväksynyt joukon perustavanlaatuisia ihmisoikeuksia, joiden tavoitteena on turvata ihmisarvoinen elämä jokaiselle ihmiselle jokaisessa tilanteessa, siis myös ilmastonmuutoksen muuttamassa maailmassa. Ilmastonmuutoksen seurauksena ihmisiä kuitenkin kuolee esimerkiksi myrskyjen, tulvien ja helleaaltojen vuoksi. Lisäksi taudit leviävät ilmaston lämmetessä ja ruoantuotantojärjestelmä on vaarassa vesipulan ja kasvintuhoojien vuoksi.

Ilmastonmuutos asettaa siis haasteen kansainvälisten ihmisoikeuksien toteutumiselle. YK katsoo, että monien ihmisten ihmisoikeuksista vaarantuvat ilmastonmuutoksen vuoksi ainakin seuraavat: itsemääräämisoikeus, oikeus elämään, kehittymiseen, ruokaan, veteen ja sanitaatioon, terveyteen, asuntoon, koulutukseen, yhteiskunnan toimintoihin osallistumiseen.

Voimakkaimmin ilmastonmuutoksen vaikutukset kohdistuvat sellaisiin ihmisiin ja ihmisryhmiin, jotka ovat jo valmiiksi haavoittuvassa asemassa, eli sosiaalisista, taloudellisista, poliittisista tai muista syistä marginalisoituneita. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi kehitysmaiden kansalaisia, joilla ei ole varaa samanlaisiin turvajärjestelmiin kuin rikkaammissa maissa.

Myös alkuperäiskansojen ihmisoikeuksien toteutumista ilmastonmuutos voi haitata erityisen paljon, sillä he elävät usein alueilla, joissa ekosysteemit ovat haavoittuvaisia ja siis luonto, josta heidän elämäntapansa ja elantonsa on riippuvainen, on vaarassa kärsiä suuresti. Toisaalta myös myös ilmastonmuutoksen torjunta- ja sopeutumistoimenpiteet saattavat vaarantaa alkuperäiskansojen ihmisoikeuksia, esimerkiksi jos heidän on muutettava pois alkuperäisiltä asuinalueiltaan uusiutuviin energialähteisiin perustuvien voimalaitosten rakentamisen tieltä.

Tulevienkin sukupolvien ihmisoikeudet vaarantuvat, jos ilmastonmuutoksen torjuntatoimiin ei ryhdytä tarpeeksi nopeasti ja elinolosuhteet maapallolla muuttuvat radikaalisti. Ihmisoikeuksien toteutumisen näkökulmasta laajamittaisiin ilmastonmuutoksen torjuntatoimiin on siis ryhdyttävä ripeästi yhteiskuntien kaikilla tasoilla.

---

Mitä on ilmasto-oikeudenmukaisuus?

Ihmisten arki on hyvin erilaista maapallon eri kolkissa. Eri puolilla maailmaa asuvat ihmiset ovat aiheuttaneet ja aiheuttavat ilmastopäästöjä erilaisia määriä ja myös ilmastonmuutoksen vaikutukset ovat paikasta riippuen erilaisia. Ilmasto-oikeudenmukaisuuden ytimessä onkin kysymys juuri siitä, kuka ilmastonmuutoksen on aiheuttanut ja kuka siitä joutuu kärsimään.

Laajoja oikeudenmukaisuuskysymyksiä voidaan lähteä pohtimaan kansainvälisen ja globaalin oikeudenmukaisuuden käsitteiden kautta. Kansainvälisen oikeudenmukaisuuden toimijoina ovat valtiot ja kansakunnat. Kysymyksenasettelut liittyvät siis siihen, miten valtiot voivat toimia yhdessä ja toisiaan kohtaan oikeudenmukaisella tavalla ja siis myös laillisesti.

Globaali oikeudenmukaisuus on tätä vielä laajempi käsite. Siihen liittyvissä kysymyksissä pohditaan sitä, millaista on eri puolilla maailmaa asuvien yksittäisten ihmisten oikeudenmukainen toiminta toisiaan kohtaan ja miten se ilmenee tai tulisi ilmetä: Mitkä ovat globaalin oikeudenmukaisuuden toteutumisen kannalta keskeisiä ongelmia? Mitä ratkaisuja niihin on? Ketkä ovat vastuussa ratkaisujen kehittelystä? Mitä ovat eri toimijoiden roolit ongelman ratkaisussa? Lisäksi otetaan kantaa siihen millä tavalla ongelma tulisi ratkaista.

Käytännössä globaalin oikeudenmukaisuuden kysymyksiä pohditaan ainakin kansainväliseen talouteen, sukupuolten tasa-arvoon, maahanmuuttoon, kansainvälisiin ympäristöasioihin ja globaaliin terveyteen liittyen, sekä niiden yhtymäkohdissa.

Kysymykset ovat haastavia, mutta olennaista pohdittavaa jo nyt, kun ilmastonmuutoksen aiheuttamiin seurauksiin pääosin vasta varaudutaan. Eräs tilanteen hahmottamista auttava käsite on ekologinen velka. Tällä hetkellä ihmiset elävät huomattavasti yli planeettaamme ekologisten varojen. Ekologisen kantokyvyn ylittyminen johtuu lähinnä kulutuksen kasvusta rikkaissa maissa: historiallisesti kasvihuonekaasupäästöistä valtaosa on teollisuusmaiden aiheuttamia ja tälläkin hetkellä ne aiheuttava yli puolet maailman vuosittaisista päästöistä, vaikka niissä asuu vain viidennes väestöstä.

Tuotanto, saastuminen ja luonnonvarojen liikakäyttö puolestaan sijoittuvat suurissa määrin köyhiin maihin ja kalleimman laskun maksavatkin ne köyhien maiden asukkaat, joiden elinympäristöä länsimainen kulutus vahingoittaa. Kaikkein vähiten kehittyneissä maissa asuu kymmenesosa maailman väestöstä ja ne tuottavat alle prosentin kaikista hiilidioksidipäästöistä. Kehitysmaiden nopean väestönkasvun ja teollistumisen vuoksi niiden osuus päästöistä on kasvussa ja vuonna 2025 niiden arvioidaan olevan jo lähes puolet maailman päästöistä. Samalla päästöt lisääntyvät edelleen myös monissa teollistuneissa maissa. Tätä sanotaan pohjoisen ekologiseksi velaksi etelälle.

---

Suomi voi olla kokoaan suurempi toimija ilmastokriisin ratkaisemisessa

Usein kuulee sanottavan, että mitä pieni Suomi muka voisi tehdä globaalille ilmastokriisille. Globaalissa maailmassa maan koolla ei kuitenkaan välttämättä ole merkitystä sen jättämään jälkeen. Maamme sisällä tehtyjen ilmastoratkaisujen ohella Suomen on mahdollista moninkertaistaa myönteinen ilmastovaikutuksemme tarjoamalla muun maailman käyttöön kehittämiämme päästöjä vähentäviä ratkaisuja. Jo nyt Suomea pidetään yhtenä maailman johtavista puhtaiden ratkaisujen maista ja onnistuessamme houkuttelemaan muita maita ottamaan näitä ratkaisuja käyttöön, voi kädenjälkemme ilmastokriisin ratkaisemisessa olla merkittävästi kokoamme suurempi. Samalla voimme saada Suomeen lisää vientituloja ja työpaikkoja.

Seuraavassa on lista vasta-argumentteja niille, joiden mielestä suomalaisten ilmastotoimilla ei ole maailman mittakaavassa mitään väliä.

• Maakohtainen jaottelu globaalin ongelman edessä on lähtökohtaisesti mielivaltainen ja vaikeuttaa yhteisten tavoitteiden saavuttamista – Jos maailma jaettaisiin kuvitteellisiin 5,5milj. ihmisen ryhmiin, voisivat kaikki vedota siihen, että heitä on liian vähän vaikuttamaan.
• Keskivertosuomalaisen tuottamat khk-päästöt ylittävät moninkertaisesti keskiverto kiinalaisen tai intialaisen lukemat.
• Kiinan ja Intian superrikkaat ovat merkittävässä roolissa kasvihuonekaasujen nopean kasvun taustalla, köyhä maaseutuväestö ei päästöjen kasvuun juuri vaikuta.
• Yksilövapauksia ei voi rajata sen perusteella, että yksilö on jonkin joukon osa. Mikä on se ihmisoikeuksia kunnioittava peruste, joka antaa suomalaiselle luvan kuluttaa enemmän sillä perusteella, että Suomi on pieni kansa? Kuinka paljon sinä tunnet vastuuta naapurisi päästöistä?
• Kiinan ja Intian alueperustaiset päästöt näkyvät suomalaisten kulutusperustaisissa päästöissä. Alueperusteisilla päästöillä tarkoitetaan tietyn valtion alueella tuotettuja päästöjä. Kulutusperusteisia päästöjä ovat ne päästöt, jotka syntyvät, kun tavaroita ja palveluita käytetään tietyn maan alueella. Lisätietoa aiheesta Voima-lehden artikkelista.
• Ilmastonmuutoksen torjuminen avaa taloudellisia mahdollisuuksia suomalaisille yrityksille.
• Suomen mielipidettä ja esimerkkiä kuunnellaan ja arvostetaan globaalisti.
• Kumpi on vaikuttavampaa? a) osoittaa Ruotsin ja Tanskan tapaan, että päästövähennyksiä voidaan saavuttaa viemättä pohjaa taloudelliselta kehitykseltä, vai b) luopua kunnianhimoisista kansallisista tavoitteista ilmastonmuutoksen torjumiseksi sillä perusteella, että kaikki valtiot eivät etene samaa tahtia.

---

Tehtäviä opetukseen

---

Lähteet ja kuvagalleria

Huom! Lähdelista on koottu pääosin Open ilmasto-oppaan toteutusvaiheessa vuonna 2016 ja moni linkeistä ei enää toimi. Siksi linkkilistan linkit on muutettu epäaktiivisiksi. Jos jokin lähteistä kiinnostaa sinua erityisesti, voit tarkistaa copy-paste -toiminnolla toimiiko linkki vielä!