Suomessa ja muualla pohjoisilla leveyspiireillä ja vuoristoalueilla ilmaston lämpeneminen muuttaa vuodenaikoja erityisesti lyhentäen talven lumipeitteista aikaa, minkä vuoksi etenkin lumesta ja jäästä riippuvaisten lajien on muutettava käytäntöjään ja sopeuduttava uusiin olosuhteisiin. Jo nyt monet hiihtokeskukset ovat taloudellisissa vaikeuksissa vähentyneiden lumipäivien myötä lyhentyneen kauden vuoksi. Vaikka tilannetta voidaan vielä nykyään korjata tykkilumen avulla, on lumettaminen hyvin kallista ja muuttuu lämpötilojen noustessa yhä kannattamattomammaksi. Myös talvikisojen aikatauluja joudutaan jo usein siirtämään lumen puutteen vuoksi ja huippu-urheilijoiden harjoittelukausi lyhenee.

Ilmaston muuttuessa suuriin kansainvälisiin talviurheilukisoihin sopivien kaupunkien määrä vähenee merkittävästi, kun jopa yöllä tehty tykkilumi ehtii niissä useimmiten sulaa päivän aikana pois kohonneiden lämpötilojen vuoksi. On todennäköistä, että 19 nykyisestä talviolympiakaupungista vain kymmenessä voidaan järjestää talviolympialaiset vielä vuonna 2050. Tuolloin poissa pelistä olisivat Sotshi, Grenoble, Garmisch-Partenkirchen, Chamonix, Vancouver, Squaw Valley, Sarajevo, Oslo ja Innsbruck.

sjrowe53

Eteläisemmilläkin alueilla urheilu on vaikeuksissa. Siellä sään ääri-ilmiöt, kuten vaarallisen kuumat hellepäivät, kuivuus ja hirmumyrskyjen lisääntyminen kaventavat liikuntaharrastusmahdollisuuksia ja aiheuttavat ongelmia urheilijoille. Käytännössä jalkapallo- ja golfkenttien kastelu muuttuu kalliiksi tai mahdottomaksi, yhä useammat alkavat harrastaa liikuntaa ilmastoiduissa sisätiloissa ja kuumuuden vuoksi sairastuminen lisääntyy urheilukilpailuissa.

Esimerkiksi Los Angelesin maratonilla vuonna 2015 kymmeniä ihmisiä joutui kuumuuden vuoksi sairaalaan ja  Australian Open -tennisturnauksessa on säädetty urheilijoiden turvallisuuden takaamiseksi lämpötilaraja, jonka ylittyessä otteluita on siirrettävä toiseen aikaan. Raskaan varustuksen vuoksi amerikkalaisen jalkapallon pelaajat ovat kuumuuden vuoksi erityisen suuressa vaarassa ja jopa otteluiden aikaiset kuolemantapaukset ovat lisääntyneet.

Urheilijat ovat idoleita, joiden toimintaa ja sanomisia valtava määrä ihmisiä seuraa kiinnostuksella. Ilmastoasioista puhumalla urheilija voikin saada vietyä viestiä asiasta esimerkiksi sosiaalisessa mediassa myös sellaisille yleisöille, joita ympäristöjärjestöt, tutkijat tai poliitikot eivät tavoita. Etulinjaan viestiä viemään ovat asettuneet esimerkiksi lumilautailija Enni Rukajärvi, koripalloilija Lauri Markkanen, hiihtäjä Aino-Kaisa Saarinen, entinen freestylehiihtäjä Pekka Hyysalo, alppihiihtäjä Merle Soppela, uimari Thiago Perreira, jääkiekkoilija Andrew Ference ja pyöräilijä Antonio Garnero.

Yksittäisten urheilijoiden ohella asiaa pitävät esillä urheilumaailman toimijoita yhdistävät kampanja ja yhteisöt, kuten olympialiike, #Sport4Climate, Pond Hockey ry ja Protect Our Winters (POW). POW on kansainvälinen liike, joka tarjoaa ammattiurheilijoille alustan toimia ilmastonmuuutosta vastaan ja aktivoi talviurheilun ystäviä ja lajien parissa toimivia yrityksiä ja yhteisöjä pelastamaan talvet.

Tiedotustoiminnan ohella urheilumaailmassa on mahdollista tehdä myös käytännön päästövähennyksiä. Tästä esimerkkinä on jääkiekkoliiga NHL, joka on selvittänyt tarkkaan toiminnastaan syntyvät ilmastopäästöt ja pyrkii nyt vähentämään niitä. Taustalla on havainto siitä, että ilmastonmuutoksen myötä perinteiset jääkiekkoharrastuksen kannalta tärkeät paikat, lampien jäille auratut luistinkentät ovat vaarassa hävitä Pohjois-Amerikassa.

Selvityksen mukaan merkittävimmät päästöt syntyvät jäähallien sähkönkulutuksesta, johon pyritään puuttumaan ensi tilassa, mutta huomiota kiinnitetään myös esimerkiksi otteluissa myytävän ruoan hävikin torjuntaan lahjoittamalla hävikkiruoka hyväntekeväisyyteen.

VisitLakeland

Nykyään ihmiset liikkuvat Euroopassa päivittäin keskimäärin 40–50 kilometriä ja näistä matkoista 70–80 % taitetaan henkilöautoilla. Kotimaanliikenteen ilmastopäästöt muodostavat noin 20% maamme kokonaispäästöistä ja tieliikenteen päästöt ovat yli 70% kaikista liikenteen päästöistä. Autoilulla on lentämisen jälkeen suurimmat yksikköpäästöt kilometriä kohden. Hiilidioksidipäästöjen lisäksi autoilu aiheuttaa hiukkaspäästöjä, ruuhkia ja meluhaittoja. Yksittäisen ihmisen liikkumisesta aiheutuviin päästöihin vaikuttaa eniten asuinpaikka. Haja-asutusalueilla etäisyydet ovat suurempia, joten jokapäiväisiä matkakilometrejä kertyy enemmän kuin tiiviissä kaupunkiympäristössä. Myös mökkeily ja matkailu kasvattavat suomalaisten liikkumisen päästöjä.

Pidemmillä matkoilla päästöjä voidaan vähentää siirtymällä käyttämään joukkoliikennevälineitä, tai kimppakyytejä ja taloudellisen ajamisen keinoja jos autoilu on välttämättömyys. Lyhyemmillä matkoilla pyöräily ja kävely ovat erinomaisia keinoja päästöjen vähentämiseen, sillä niistä ei synny päästöjä käytännössä lainkaan. Samalla ilmastoystävälliset liikkumisen tavat edistävät ihmisten terveyttä.

Myös tavallisimpien liikuntaharrastusten luonnonvarojen kulutuksesta suurimman osan aiheuttaa matkustaminen harrastuspaikkaan, varsinkin jos sinne ajetaan autolla.  Jos siis haluaa pitää harrastustensa luonnonvarojen kulutuksen alhaisena, kannattaa niihin kulkea jalan, pyörällä tai julkisilla. Itse harrastuksen luonnonvarojen kulutuksella on merkitystä silloin, kun lajina on esimerkiksi moottoriurheilu tai jos harrastukseen tarvitaan paljon jäähdytettyä tai lämmitettyä tilaa. Ulkona lenkkeilyyn verrattuna kuntosalilla käynti kuluttaa luonnonvaroja 6 kertaa enemmän ja uimahallissa käynti 11 kertaa enemmän. Lisäksi 15 kilometrin automatka harrastukseen kolminkertaistaa sen luonnonvarojen kulutuksen.

Kävelemisen lisäksi myös pyöräily on mahdollista talvella Suomessakin. Ilmastonmuutoksen myötä lumipeitteinen aika vähenee entisestään, mutta nykyäänkin talvipyöräily on mukava, ekologinen ja terveellinen liikkumismuoto, kun on tutustunut oikeanlaisen vaatetuksen nikseihin ja osaa ottaa sääolosuhteet ajamisessa huomioon.

Ilmastonmuutokseen liittyy paljon voimakkaitakin ja usein negatiivisia tunnekokemuksia, kuten ahdistusta, pelkoa ja voimattomuutta, joiden olemassaoloa ei välttämättä haluta tai uskalleta myöntää. Konkreettisten päästövähennysten ohella liikunnan keinoja voidaan käyttää myös ilmastonmuutos-ilmiön ymmärtämiseen ja etenkin siihen liittyvien tunteiden käsittelyyn.

Viime aikoina on yhä enemmän alettu puhua ilmastoahdistuksesta. Ilmiö kärsi pitkään sosiaalisesti rakentuneesta vaikenemisesta. Aihe oli niin vaikea ja kipeä, että siihen liittyviä oireita väheksyttiin. Nyt aihe on onneksi noussut julkiseen keskusteluun laajemmin ja yhä useampi tuntee jo termin.

Ilmastoahdistus määritellään osaksi laajempaa ilmiötä nimeltä ympäristöahdistus. Molemmissa on kyse vaikeista tuntemuksista (mm. huoli, suru, pelko, voimattomuus, häpeä, ahdistus), jotka kumpuavat ympäristöongelmista ja niiden uhasta. Sekä ympäristö- että ilmastoahdistus ovat siis osa ilmiötä, jossa maailman tila vaikuttaa ihmisten mielenterveyteen. Ahdistus ei selity psyykkisellä haavoittuvuudella eikä ole sairaus, vaan se on ymmärrettävä reaktio suhteessa laajoihin ympäristöongelmiin.

Esimerkkejä erilaisista ilmastoahdistuksen oireista (mm. unihäiriöt, mielialan vaihtelut, ylivirittyneisyys ja energiatasojen vähentyminen) tunnetaan jo, mutta vielä ei ole olemassa kattavaa tutkimustietoa siitä, mitä kaikkia oireita esiintyy ja millaista dynamiikkaa niihin tarkalleen liittyy. Tutkimusta kuitenkin tehdään parhaillaan. Usein ilmastonmuutos tuo lisää stressitekijöitä perinteisesti stressiä aiheuttaviin kysymyksiin, kuten huoleen lapsista tai tulevaisuuden suunnitteluun. Usein ilmastoahdistus siis yhdistyy muihin ahdistuksen aiheisiin, kuten ammatinvalintaan liittyvään ahdistukseen.

Ilmastoahdistusta voi torjua tavallisilla stressinhallintatekniikoilla, mm. riittävällä unella ja liikunnalla, sekä puhumalla asiasta ystävien tai terapeutin kanssa. Usein ahdistukseen auttaa myös ilmaston puolesta toimiminen, mm. yhteiskunnallinen- ja kuluttajavaikuttaminen oman jaksamisen rajoissa.

Erilaiset toiminnalliset menetelmät, kuten musiikki, kuvataide ja tanssi ovat hyviä itseilmaisun keinoja, sekä tunteiden käsittelyn apunvälineitä, sillä toiminnan kautta tunteisiin voidaan päästä käsiksi jopa paremmin kuin puhumalla. Tavoitteena näissä menetelmissä on tarjota osallistujille mahdollisuus avata omaa sisintään ja ottaa käyttöön siellä piileskeleviä voimavaroja ilman teknisen osaamisen vaatimuksia. Lopputuotoksen laatu ei ole olennaista, vaan tärkeää on prosessi ja itse tekeminen. Turvallisessa ryhmässä voidaan mm. liikkeen ja tanssin kautta etsiä ja löytää itsestä tunteita ja persoonallisuudenpiirteitä, joita ei aikaisemmin ole tunnistanut tai pystynyt kohtaamaan.