Opetussuunnitelmissa korostetaan monilukutaidon ja visuaalisen kulttuurin kriittisen tarkastelun merkitystä opetuksessa. Ne ovat kuvataiteen keskeisiä sisältöalueita ja tarjoavat samalla luontevan kosketuspinnan myös ilmastokasvatukseen. Kriittinen kulttuurinlukutaito on välttämätön tunnistettaessa meihin syvälle juurtuneita kulttuurisia rakenteita – arvojamme, toimintamallejamme ja ajatuksiamme, jotka ovat myös johtaneet maapallon ja ihmiskunnan nykyisiin ongelmiin.

Taiteella on lukemattomia keinoja nostaa asioita keskusteluun uusista näkökulmista. Ne eroavat politiikan, journalismin tai kansalaisjärjestöjen keinoista, toisinaan täydentäen tai asettaen niitä kyseenalaiseksi. Taiteen avulla voidaan visualisoida, konkretisoida ja elävöittää tietoa, jota on muuten vaikea hahmottaa. Taide voi olla dokumentaarista ja sen avulla voidaan nostaa esiin yksilöiden todellisia tarinoita ja tehdä näkymättömästä näkyvää. Yhtä hyvin todellisuutta voidaan muuntaa vaikkapa pelkistämällä sitä voimakkaasti, jotta saadaan kaivettua esiin katsojan tai osallistujan tunnekokemus. Taide voi myös vapaasti yhdistellä faktaa ja fiktiota. Hienovaraisemman viestinnän ohella suoran toiminnan keinot, kuten graffitit, ovat mahdollisia.

Taide voi toimia monen tyyppisen viestinnän ja vaikuttamisen välineenä elo- ja valokuvasta julisteisiin ja sarjakuviin, tanssiin, runouteen ja performanssiin. Esimerkiksi maailmansotien aikaan julisteet toimivat voimakkaina propagandan välittämisen välineinä. Nykyajan julistetaiteella vaikuttamisesta esimerkkinä on esimerkiksi vastamainoskampanjat tai presidentti Obaman toivoa julistava vaalimainos. Myös mainonta hyödyntää nykyään taiteen keinoja tehokkaasti oman vaikuttamisensa apuna ja sen keinojen tunteminen auttaa kriittiseksi kuluttajaksi kasvamisessa.

Ilmastonmuutos ja kulttuurihäirintä

Taiteen ja aktivismin rajapinnasta löytyy ilmiö, joka tunnetaan nimellä kulttuurihäirintä. Ominaista sille on se, että se luo häiriöitä elinympäristöömme ja näin näyttää vilauksen toisenlaisesta maailmasta – tai vähintäänkin muistuttaa, että asioita voi katsoa myös toisin. Kulttuurihäirinnän tiukka lokeroiminen on vaikeaa. Sitä tekevät aktivistit saattavat tuottaa luovaa viestintää, joka olisi yhtä hyvin määriteltävissä taiteeksi ja samoin taiteilija voi tuottaa materiaalia, joka toimii samalla vaikkapa osana kansalaisjärjestön viestintää. 

Kulttuurihäirintä-sana on johdettu termistä radiohäirintä. Siinä, missä radiohäirinnällä pyritään sotkemaan vihollisen viestintä, pyrkii kulttuurihäirintä synnyttämään luovin keinoin häiriöitä esimerkiksi mainostajan ja kuluttajan väliseen viestintään. Käytännössä kulttuurihäirintä voi olla esimerkiksi katutaidetta, performansseja kaupunkitilassa tai vastamainontaa. Vastamainos on visuaalisen kulttuurin ilmaisumuoto, jolla kommentoidaan kulutusyhteiskunnan ongelmakohtia mainosten kielellä.

Suomessa Voima-lehti ja sen yhteydessä toimiva Häiriköt-päämaja on keskeinen toimija vastamainonnan alalla.

Vastamainos on vaikuttamisviestintää

Yritykset ja poliittiset puolueet kommunikoivat kuluttajakansalaisille usein mainosten välityksellä. Tavallisesti mainonta on yksisuuntaista viestintää, eikä vastaanottajan tehtäväksi jää muuta kuin osto- tai äänestämispäätöksen tekeminen. Vastamainoksen voisi mieltää heittäytymiseksi dialogiin, jossa vastataan mainostajan viestiin mainonnan omaa kieltä käyttäen. Siinä, missä mainoksen tavoitteena on johdattaa yleisön ajatukset yhteen lopputulemaan, pyrkii vastamainos päinvastoin avaamaan uusia näköaloja. Vaikka vastamainos on muodoltaan mainoksen näköinen, sen tavoite on perustavalla tavalla erilainen: vastamainos ei myy mitään vaan pyrkii ainoastaan herättämään ajatuksia.

Vastamainoksiin sisältyy parhaimmillaan myös huumoria. Suomen ympäristökeskuksen erikoistutkija Jari Lyytimäki määritteli teoksessaan Huumori ympäristönsuojelussa huumorilla ryyditetyn kulttuurihäirinnän tarpeellikseksi lisäksi aktivistien viestintäpalettia. Tutkijatohtori Saara Särmä on puolestaan kehittänyt ”radikaalin hauskuuden” käsitteen, jolla muistutetaan siitä, että toisinaan vakaviakin aiheita voi käsitellä huumorin avulla.

Vastamainoksia, mainosparodioita ja muita kulttuurihäirinnän muotoja on nähty niin taidemuseoissa kuin kansalaisjärjestöjen kampanjoissakin. Niitä tehdään kouluissa osana medialukutaidon opiskelua ja kuka tahansa voi tehdä vaikkapa netistä löytyvillä työkaluilla omia mainosparodioita sosiaalisessa mediassa meemeinä levitettäväksi.

Tulosten arviointi on haastavaa ja kiinnostavaa

Mainosten tehon mittaaminen on vaikeaa ja samoin yksittäisen vastamainoksen teho on vaikeasti arvioitavissa. Ne voivat kuitenkin vaikuttaa osaltaan yritysten toimintaan ja ne saattavat kertoa kuluttajille sellaisia yritystoimintaan tai politiikkaan liittyviä seikkoja, joita mainostajat eivät itse halua nostaa esiin. Näitä seikkoja saattavat olla esimerkiksi yritystoiminnan vaikutukset ympäristöön, työntekijöiden oikeuksiin liittyvät ongelmat tai harjoitetun politiikan haittavaikutukset. Osoitamalla näitä puutteita viestinnässä vastamainokset myöskin muistuttavat katsojiaan siitä, että mainoksien piilotettuja merkityksiä kannattaa miettiä.

Osana tehokasta kampanjaa myös kulttuurihäirinnällisten elementtien tehoa voidaan päästä arvioimaan. Esimerkiksi ympäristöjärjestö Greenpeacen eräässä kampanjassa haluttiin tuoda Shellin arktisen öljynporauksen ongelmat esiin vaatimalla tunnettua leluvalmistajaa Legoa irtisanomaan sponsorisopimuksensa Shellin kanssa. Tavoitteeseen pyrittiin parodioimalla Lego Elokuvaa ja viemällä ympäristöaktivisti-Lego-hahmot osoittamaan mieltään muun muassa Shell-öljynporauslautan pienoismalliin Legolandissa. Nämä molemmat vastamainokset levisivät suuren yleisön tietoisuuteen perinteisen ja sosiaalisen median kautta ja vaikuttivat Legon päätökseen irtautua yhteistyöstä öljy-yhtiön kanssa. Myöhemmin myös Shell ilmoitti luopuvansa öljynporaushankkeistaan arktisilla alueilla. 

Voima.fi / Häiriköt-päämaja

Taideperustaisen toiminnan avulla voidaan tuottaa tietoutta ympäröivästä todellisuudesta, ei pelkästään taiteen sisäisistä ilmiöistä. Tavoitteena voi olla esimerkiksi jonkin kulttuurisen käytännön kriittinen havainnoiminen ja sen rakenteen näkyväksi tekeminen. Tällä tavalla on mahdollisuus vaikuttaa yhteiskunnan ja kasvatuksen arvoihin ja päämääriin. Oppilaille esimerkiksi taidetempaukset, taideaktivismi tai yhteisötaiteen keinot opettavat erään mahdollisen osallistavan tavan vaikuttaa ympäristöihin jo aivan paikallisella tasolla.

Ilmastonmuutoksen ratkaiseminen vaatii perinpohjaisia muutoksia ihmisen elämäntapaan ja taide voi auttaa niiden löytämisessä. Kuvataiteen keinoin on jo pitkään luotu tiloja esimerkiksi vaihtoehtoisten tulevaisuuksien kuvittelemiseen, suunnitteluun, rakentamiseen ja kokeilemiseen.

Luovuus edellyttää epävarmuuden sietokykykyä, joten sitä kehittämällä taide opettaa luopumaan tutuista ja turvallisista ratkaisuista. Voidaan ajatella, että taiteen tulisi antaa kokemuksia tilanteista, joita ei pystytä suunnitelmallisesti kontrolloimaan, eli antaa mahdollisuuden harjoitella sellaisia arjen tilanteita, joissa valmiit ratkaisumallit eivät kelpaakaan. Taiteen kentässä villienkin ideoiden heittely on mahdollista, joten uudenlaisten ratkaisumallien harjoittelu voi olla helpompaa kuin jossakin muualla. Tällaiset tavoitteet toteutuvat hyvin esimerkiksi yhteistötaideprojektien puitteissa ja erilaisissa taiteen ja tieteen rajapinnalla liikkuvissa projekteissa.

Muotoilu ja arkkitehtuuri ovat avainasemassa tuottamassa konkreettisia ratkaisuja vähemmän kuluttavaan ja ilmastoystävällisempään elämäntapaan. Insinööritaidon ohella teolliset muotoilijat ovat olleet merkittävässä roolissa kehittämässä esimerkiksi tuulimyllyjä vuosisadan takaisista lautarakenteista nykyiseen tehokkuuteensa ja julkisia kulkuvälineitä entistä houkuttelevammiksi liikkumisen välineiksi. Myös asuminen ja rakentaminen ovat hyvin merkittäviä kasvihuonekaasupäästöjen lisääjiä, joten arkkitehdit tekevät ilmastonmuutoksen hillinnän kannalta tärkeää työtä suunnitellessaan entistä vähemmän energiaa kuluttavia tai jopa sitä tuottavia rakennuksia, jotka myös kestävät tulevaisuuden äärevämpiä sääoloja.

tokyoform

Usein ilmastonmuutoksesta puhutaan ongelmalähtöisesti pohtimalla sitä kuinka suuri hiilijalanjälkemme on ja kuinka paljon harmia siitä seuraa. Jalanjälkiajattelusta ei kannata luopua kokonaan, mutta on olemassa myös toisenlainen lähestymistapa asiaan: ekologinen kädenjälki. Sillä mitataan sitä kuinka paljon hyvää teemme maailmassa, mitä onnistumme palauttamaan ja herättämään henkiin, kuinka paljon vaikutamme, kasvatamme ja innostamme. Ongelmalähtöisen ajattelun sijaan kädenjälkiajattelua voi käyttää käsitteellisenä apuvälineenä uudenlaisen maailman suunnittelussa.

Yksi käytännöllinen lähestymistapa kädenjälkien jättämiseen ja empatian lisäämiseen maailmassa ovat satunnaiset hyväntahdon osoitukset, eli yllätyshyvyys (Random Act of Kindness). Kyseessä on Yhdysvalloista alkunsa saanut liike, jonka ideana on nimettömänä tehdyt hyvät työt ja se että maailmasta tulisi lopulta myötätuntoisempi ja rauhallisempi, jos onnistuttaisiin saavuttamaan jonkinlainen ”hyvien tekojen kriittinen massa”.

Usein taiteilija tekee töitä tunteiden kanssa, oli hän asian ammattilainen tai ei. Tunteiden tunnistaminen ja käsittely onkin yksi kuvataidekasvatuksen keskeisiä tavoitteita. Taide kertoo ja käsittelee jotakin tekijänsä ja kokijansa tunteista ja parhaiten yhteys omiin uskomuksiin, tunteisiin ja omaan itseen löytyy tekemällä. Taiteen tekemisen tai valmiiden teosten käsittelyn avulla voi etäännyttää vaikeita ja ahdistavia asioita käsiteltäviksi hieman kauempana itsestään. Taidetta tehdessään tai vastaanottaessaan ihminen voi siirtää siihen tunteitaan, jolloin psyykkinen työskentely mahdollistuu turvallisesti ilman liian suurta ahdistusta asiaa kohtaan.

Ilmastonmuutokseen liittyy paljon voimakkaitakin ja usein negatiivisia tunnekokemuksia, kuten ahdistusta, pelkoa ja voimattomuutta, joiden olemassaoloa ei välttämättä haluta tai uskalleta myöntää. Kuvataidekasvatus voi olla keskeisessä roolissa näihin tunteisiin tarttumisessa. Negatiivisten tuntemusten käsittelyn ohella voidaan myös pohtia omia perimmäisiä arvoja ja kehittää positiivisia tunneälyn taitoja, joista on apua esimerkiksi ilmasto-oikeudenmukaisuuteen liittyvien asioiden hahmottamisessa. Toisaalta edessämme oleva yhteiskunnallisen muutoksen tarve voi kannustaa riehakkaaseenkin uuden maailman ideointiin ja suunnitteluun.

Viime aikoina on yhä enemmän alettu puhua ilmastoahdistuksesta. Ilmiö kärsi pitkään sosiaalisesti rakentuneesta vaikenemisesta. Aihe oli niin vaikea ja kipeä, että siihen liittyviä oireita väheksyttiin. Nyt aihe on onneksi noussut julkiseen keskusteluun laajemmin ja yhä useampi tuntee jo termin. Ilmastoahdistuksen käsittelyyn voi soveltaa lukuisia erilaisia taiteellisia menetelmiä työpajoissa, näyttelyissä, perfomansseissa ja muissa tapahtumissa, joiden kautta osallistujat ovat pääsevät käsittelemään ilmastotunteitaan. 

Maailmalla psykologi- ja ympäristöjärjestöt, taiteilijat ja ympäristökasvattajat ovat luoneet ympäristöahdistuksen käsittelyyn oma-apua, materiaaleja, ryhmätoimintaa, tapahtumia ja vertaistukea. Suomessa ilmastoahdistuksen käsittelyyn on käytetty osallistavaa draamaa, kirjoittamistyöpajoja, taiteellisia menetelmiä ja ohjattuja pienryhmiä. Suoraan kouluun sovellettuja ilmastoahdistuksen käsittelyssä auttavia materiaaleja ei Suomessa ole toistaiseksi julkaistu, mutta niitä on kehitteillä.

Ilmastonmuutokseen ja siihen liittyvien tunteiden käsittelyä voidaan kuvata esimerkiksi seuraavanlaisten kaarien avulla:
– avuttomuudesta voimaantumiseen
– välttelystä kohtaamiseen ja torjunnasta hyväksymiseen
– riittämättömyydestä keskeneräisyyden hyväksymiseen
– lannistavasta häpeästä kelvollisuuden kokemukseen
– vihasta ja turhautumisesta toimintaan oikeudenmukaisuuden puolesta
– tarkoituksettomuuden tunteesta merkityksellisyyden kokemiseen

Taide voi olla keskeisessä asemassa myös ympäristöherkkyyden kehittämisessä. Ympäristöherkkyydellä tarkoitetaan ihmisen kokemusten ja havaintojen pohjalle rakentuvaa tunnepitoista, empaattista suhdetta ympäristöön. Ympäristöherkkyyden kehittymisessä olennaisen tärkeitä ovat lapsuudessa saadut hyvää oloa, esteettistä nautintoa ja henkistä hyvinvointia sisältävät ympäristökokemukset. Ympäristöherkkyys on myös kykyä havainnoida ja aistia ympäristöä ja tätä kautta huomata myös ympäristössä tapahtuvat muutokset. Keskeistä on myös omien tekojen ympäristövaikutusten ymmärtäminen. Myönteisiin ympäristökokemuksiin ja ympäristöherkkyyteen liittyy läheisesti käsite luonnosta mielipaikkana.