Ilmastonmuutos filosofian opetuksessa

Ilmastonmuutos on monitieteinen ongelma, jonka syyt, seuraukset ja ratkaisumallit muodostavat kokonaisuuden, jonka yhtä tärkeitä osia ovat luonnontieteelliset, yhteiskuntatieteelliset, humanistiset, moraaliset, tekniset ja taiteelliset näkökulmat. Siksi se on aihepiirinä lähes ehtymätön sammio myös filosofiselle pohdiskelulle. Luonnontieteen tutkijat ovat ymmärtäneet ilmastonmuutos-ilmiön olemassaolon jo yli sata vuotta, mutta varsinaisen ilmastonmuutoksen filosofian voidaan katsoa syntyneen vasta 1990-luvulla.

Open ilmasto-oppaan filosofian oppiaineen teksti on rakenteeltaan hieman erilainen kuin muiden oppiaineiden tekstit. Se tarjoaa aiheeseen seitsemän välähdyksenomaista näkökulmaa, sekä niihin liittyviä kysymyksiä. Lisäksi jokaisen näkökulman taustaksi tarjotaan ympäristöfilosofien tekstejä näkökulmia syventämään.

---

Näkökulma 1: Ilmastotieteeseen on uskominen

Ilmastotiede tuntee kiistattomasti ilmaston lämpenemistä aiheuttavat mikromekanismit ja globaalin ilmaston tiedetään tällä hetkellä lämpenevän. Siitä huolimatta laajan yleisön piirissä ilmenee ilmastoskeptisismiä, jota on tuotettu osittain poliittisin tarkoitusperin. Ilmastoskeptikot kieltävät, että ilmastonmuutos olisi ihmisten aiheuttamaa. Tieteen piirissä skeptisismi on hyvin harvinaista, ja inhimillisen toiminnan vaikutus tunnustetaan lähes kaikissa ilmaston lämpenemisen syitä käsittelevissä tieteellisissä artikkeleissa. Vuosina 1991–2011 julkaistuista 11944 ilmastonmuutosta käsittelevästä tieteellisestä artikkelista vain 78:ssa ihmisen vaikutus kiistettiin.

Ilmasto on kuitenkin niin kompleksi kokonaisuus, että tulevan kehityksen arvioiminen on väistämättä samassa määrin epävarmaa kuin laajoja kokonaisuuksia koskeva tiede yleensäkin. Ilmastonmuutokseen liittyvä tieto koskee ennen kaikkea järjestelmän keskimääräisiä muutoksia: ilmastonmuutosta koskeva tieto ei kerro, miksi hirmumyrsky tapahtui juuri nyt; se kertoo vain, että hirmumyrskyjen todennäköisyys tietyllä alueella kohoaa niin ja niin paljon. Tiedemaailma ei kiistä monien muidenkaan seikkojen kuten auringon säteilyaktiivisuuden vaikutusta ilmastoon; eivätkä skeptikotkaan voi kiistää sitä, että ihmisten ilmakehään päästämät kasvihuonekaasut vaikuttavat jollain tavalla ilmastoon. Ilmastotiede täsmentää, että ihmisten toimenpiteillä on ratkaiseva ja vaarallinen vaikutus.

Kaikkiaan ilmastotieteilijöiden konsensus voidaan tiivistää seuraavasti: ilmasto lämpenee ja lämpeneminen on merkittävästi ihmisten aiheuttamaa. Lämpenemisen seurauksista on merkittävää epävarmuutta, mutta eri skenaarioiden todennäköisyyttä ja toivottavuutta voidaan arvioida. Jo vuosikymmeniä on osattu arvioida, että seuraukset tulevat varmasti olemaan pitkäaikaisia, lähes varmasti merkittäviä, luultavasti ei-toivottavia ja mahdollisesti katastrofaalisia.

Eri lämpenemisskenaarioiden ja niiden seurausten todennäköisyyden arviointi kuuluu ilmastoalan asiantuntijoille (kuten IPCC), joihin lukeutuvat myös yhteiskuntatieteilijät. Jos puhutaan ihmisen aiheuttamasta ilmaston lämpenemisestä, kyse on inhimillisestä toiminnasta, jota tutkitaan ihmistieteissä eikä luonnontieteissä. Yhteiskuntatieteellinen tutkimus voi tarkastella esimerkiksi erilaisten yhteiskuntien ilmastonmuutokseen sopeutumisen todennäköisyyttä ja edellytyksiä erilaisten lämpenemisskenaarioiden valossa. Tutkimus voi myös arvioida esimerkiksi erilaisten poliittisten toimenpiteiden todennäköistä vaikutusta päästöihin ja toisaalta toimenpiteiden todennäköisiä seurauksia ihmiselämän tai yhteisöjen toiminnan eri osa-alueille. Myös ilmastonmuutokseen liittyvissä päätöksentekotilanteissa poliittiset päättäjät periaatteessa nojaavat tieteelliseen tietoon siitä, mitä eri päätösvaihtoehdoista käytännössä seuraisi. Tätä tietoa tuottamaan tarvitaan yhteiskuntatieteilijöitä.

Eri toimintavaihtoehtoihin liittyvien seurausten toivottavuuden arviointi ei ole tieteellisen objektiivinen tosiasia. Se on arvosidonnainen, eettinen ja käytännöllinen kysymys. Tästä ei seuraa, etteikö kysymystä voitaisi käsitellä rationaalisesti argumentoiden. Nykyään tunnustetaan yleisesti, että jokaisella ihmisellä on oikeus ja velvollisuus itse hahmottaa omat arvomaailmansa ja omat käsityksensä siitä, millainen maailma olisi toivottava. Ilmastonmuutosta käsittelevät filosofit, etiikan alan asiantuntijat, pyrkivät auttamaan tässä.

Maailmassa vallitsee eettinen konsensus siitä, että katastrofaalisen ilmastonmuutoksen tulokset eivät ole toivottavia. On eettisesti väärin, jos ihmiskunta omalla toiminnallaan saa aikaan, että maapallo kuumenee lähelle Venus-planeetan lämpötiloja. Tällaisessa mielessä ilmastonmuutos kuuluu sellaisiin asioihin, joissa löytyy kutakuinkin kaikkien ihmisten jakamia yhteisiä arvoja. Niistä ei oikeastaan tarvitse käydä filosofistakaan keskustelua, vaikka niiden esiin tuominen saattaakin joskus olla hyödyllistä. Ilmastoeettinen keskustelu koskee kuitenkin lähinnä niin sanoaksemme ”harmaata aluetta”, jossa emme oikein ole varmoja tai yksimielisiä siitä, mikä on toivottavaa ja mikä ei. Tällaisessa tilanteessa on – tieteellisten tosiasioiden tunnustamisen lisäksi – hyödyllistä ymmärtää, millaisia eettisesti tärkeitä näkökulmia erilaisiin asioihin liittyy. Tämä voi johtaa yksimielisyyteen, kun asian eri puolet ymmärretään, tai erilaisuuden tunnustavaan erimielisyyteen, jossa ymmärretään myös toisella tavalla ajattelevan ihmisen poikkeava näkökulma.

Aiheen pohdinnassa voidaan käyttää apuna tietoteorioiden tarjoamia näkökulmia: Mitä on tieto? Mitä on tieteellinen tieto? Mitä on filosofinen tieto? Miten tieto eroaa uskomuksesta tai toivomuksesta? Entä viisaudesta?

---

Näkökulma 2: Ilmastonmuutos yhteiskuntafilosofisena ongelmana

Ihmisten aiheuttama ilmastonmuutos ei ongelmana ole luonnontieteilijöiden yksityisomaisuutta. Ilmastonmuutoksen syyt ovat yhteiskuntajärjestelmiemme rakenteissa ja sillä on merkittäviä yhteiskunnallisia vaikutuksia. Se on siis ongelma, jota yhteiskuntafilosofien on syytä tarkastella. Toisaalta se seikka, että nykyiset yhteiskuntajärjestelmämme ja ihmisten toiminta niiden puitteissa voivat muokata koko planeettaa radikaalisti, ei mahdu helposti olemassa oleviin yhteiskuntafilosofisiin systeemeihin.

Syvällisen yhteiskuntafilosofisen ongelman ilmastonmuutoksesta tekee se, että nykyiset yhteiskuntajärjestelmämme eivät ole kyenneet ratkaisemaan itse aiheuttamaansa ongelmaa. Yhteiskuntajärjestelmämme ovat niin riippuvaisia fossiilista polttoaineista, että niiden käytön radikaali vähentäminen ei tunnu olevan mahdollista. Tämä riippuvuus ei ole luonnonlain kaltainen välttämättömyys vaan on luonteeltaan nimenomaan yhteiskunnallista. Nykyinen infrastruktuurimme on rakentunut vahvasti fossiilisten polttoaineiden varaan, minkä lisäksi öljyn ja kivihiilen tuotanto ja markkinat ovat tiukasti kietoutuneet nykyisiin valta- ja luokkasuhteisiin. Infrastruktuurin ja elämäntavan asettaman kysynnän lisäksi fossiiliset polttoaineet ovat myös näiden valtasuhteiden perusta ja niiden uusintamisen edellytys.

Ilmastonmuutos kytkeytyy näin ollen yhteiskuntafilosofian perustaviin kysymyksiin: Millainen on hyvä ja oikeudenmukainen yhteiskunta? Minkälaiset yhteiskunnalliset suhteet ovat järkeviä ja oikeutettuja? Miten yhteiskunnan asioista tulisi päättää? Miten yhteiskuntaa voi muuttaa?

Aihepiiriä voi lähteä pohtimaan myös seuraavien näkökulmien kautta: kollektiivisen toiminnan ongelma, peliteoria (mm. vangin dilemma), sekä vastuun, pakottamisen ja valvonnan kysymykset.

---

Näkökulma 3: Ilmastonmuutos yhteismaan ongelmana

Yhteismaan ongelma (engl. Tragedy of the Commons) on erityisesti poliittisessa filosofiassa laajalti tutkittu alue. Kyseessä on tilanne, jossa esimerkiksi karjanomistajat voivat laiduntaa karjaansa kylän yhteisesti omistamalla laidunmaalla eli yhteismaalla. Karjanomistajan hankkiessa uuden eläimen, tulee siitä koituva hyöty hänelle itselleen, mutta kustannukset (ruohon kuluminen, maaperän eroosia jne.) jakautuvat tasan kaikille laidunmaan ”omistajille” eli hyödyntäjille. Tässä tilanteessa yksittäisten karjanomistajien kannattaa lisätä laiduntamista vielä silloinkin kun se on yleisen edun vastaista. Kun jokainen oman hyötynsä maksimointiin pyrkivä karjankasvattaja pyrkii kasvattamaan oman karjalaumansa kokoa, on seurauksena yhteismaan nopea täyttyminen ja kuluminen käyttökelvottomaksi.

Teoreettisemmin tilanteen voi kuvata seuraavasti: tuotannontekijöiden yhteiskäytöstä seuraa niiden ylikulutus. Kuluttaessaan yhteistä resurssia kuluttaja saa hyödyn itselleen mutta tämän resurssin (”yhteismaan”) kulumisen haitat jakautuvat kaikkien omistajien kesken. Tämä johtaa taloudellisesti epätehokkaaseen lopputulokseen kaikkien käyttäjien näkökulmasta. Teoriaa voi soveltaa yhtä hyvin esimerkiksi ilmakehään, valtameriin ja kalakantoihin.

Periaatteessa yhteismaiden ongelman voidaan ajatella toimivan myös käänteisesti. Jos oletettaisiin, että ilmastonmuutoksen torjuminen maksaa itsensä tuhatkertaisina hyötyinä takaisin, seuraisi yksilön tuhannen euron panostuksesta seuraa miljoonan euron hyöty. Ongelmana on, että vaikka Janne panostaisi asiaan tuhat euroa, ei hän saa miljoonan euron hyötyä itselleen, vaan se jakautuu tasaisesti kaikille maailman yli seitsemälle miljardille ihmiselle. Hän itse saa siitä takaisin vain noin 0,0014 senttiä. Jannen ei siis oikeastaan kannata tehdä itse mitään muuta kuin ryhtyä vapaamatkustajaksi ja toivoa että kaikki muut tekevät.

Ilmastonmuutos on siis oivallinen esimerkki käytännön ongelmasta, jossa ilmakehää on käytetty “yhteismaana”. Siihen liittyviä kysymyksiä ovat mm. seuraavat: Millaista on yksilön rationaalinen toiminta yhteismaan ongelman näkökulmasta? Mitä on vastuullisuus ja keneltä sitä voidaan vaatia? Mikä on vapauden ja velvollisuuden suhde? Millaisia ratkaisuehdotuksia ilmastonmuutokseen voi olla yhteismaan ongelman näkökulmasta?

---

Näkökulma 4: Ilmastokysymys ja demokraattinen päätöksenteko

Demokratia on historiallisesti ollut menestyksekäs tapa monien vakavien haasteiden kohtaamisessa, mutta ilmastonmuutoksen kaltainen haaste on monin tavoin erilainen kuin aiemmat saavutukset. Kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa sitovien ja kunnianhimoisten päästötavoitteiden yhteinen sopiminen on hyvin haastavaa ja kansallisella tasolla tehokkaat toimet ilmastonmuutoksen torjumiseksi eivät ole päättäjien näkökulmasta useinkaan toimiva tapa suosion kalasteluun.

Tästä huolimatta kollektiivisten päätösten tekeminen demokraattisesti voi olla perusteltua ilmastonmuutosta koskevien päätösten yhteydessä, sekä yleisemminkin. Kun olemme järkevästi eri mieltä ja epävarmoja siitä, mikä lopulta on arvokasta, paras tapa tehdä päätöksiä on prosessi, joka ottaa huomioon kaikki järkevät näkökannat asiaan ja takaa, että kutakin näkökantaa arvioidaan tasapuolisesti sen esittämien perusteiden valossa.

Demokratian oikeutus ei riipu ainoastaan siitä, tehdäänkö sen puitteissa hyviä ja huonoja päätöksiä, mutta ainakin tiettyjen ehtojen vallitessa demokraattinen prosessi johtaa parempiin päätöksiin. On myös oleellista, että yhdessä tehdyt päätökset koetaan sitoviksi ja niitä noudatetaan. Demokratiaan kuuluu myös oikeuksien perustuslaillisuus, jonka avulla on mahdollisuus taata suoja myös tuleville sukupolville vakavaa ilmastouhkaa vastaan.

Voiko ilmastokatastrofien uhkaa torjua demokraattisesti vai tarvittaisiinko pikemminkin valistunutta itsevaltiasta? Miksi kansan pitäisi saada päättää ilmastoasioista, mikäli se ei ole riittävästi perillä ilmastonmuutoksen nykytilasta? Eikö päätöstä pitäisi jättää asiantuntijoille?

Demokraattiseen päätöksentekoon osallistuvat vain kulloinkin elossa olevat sukupolvet – mitä takeita voi siis olla tulevien sukupolvien oikeuksien kunnioittamiselle?

Näiden kysymysten lisäksi artikkeli käsittelee myös hyvän demokraattisen päätöksentekoprosessin edellytyksiä, vaikuttamisen eri keinoja sekä asiantuntijoiden ja kansalaisten roolia päätöksenteossa.

---

Näkökulma 5: Kuka on vastuussa ilmastonmuutoksesta?

Vaikka suurin osa viimeaikaisesta ilmaston lämpenemisestä on ihmisten aiheuttamaa antropogeenista lämpenemistä, yksittäisten ihmisten kausaalinen vaikutus ilmastonmuutokseen on minimaalinen, jopa mitätön. Tämän takia jotkut väittävät, että on harhaanjohtavaa pitää yksilöitä vastuussa ilmastonmuutoksesta. Tällainen argumentointi perustuu perinteisiin vastuutulkintoihin ja -käsitteisiin, joissa vastuun perustana painotetaan toimijan näkökulmaa ja hänen kausaalista rooliaan: jos toimijan teot tai tekemättä jättämiset eivät vaikuta lopputulokseen, hän ei ole vastuussa siitä. Ilmastonmuutoksessa on toinenkin vastuukäsitysten kannalta ongelmallinen seikka, intentionaalisuus eli tahallisuus: ihmiskunta tai yksittäiset ihmiset eivät ole tietoisesti lähteneet muuttamaan ilmastoa. Päinvastoin ilmastonmuutos on syntynyt teollistumisen ja nykyisen elämäntyylimme tahattomana – ja pitkään myös tiedostamattomana – sivuvaikutuksena. Koska omien tekojemme kausaalinen vaikutus sekä niiden tahallisuus tai tahattomuus on luonnollisesti keskiössä arvioidessamme omaa vastuutamme, mahdollinen osallisuutemme vahingon tuottamiseen jää helposti vähemmälle huomiolle.

Kollektiivinen toimijuus on otettava huomioon siinä missä yksilökeskeinenkin. Vastuunkantaja ja vastuun peruste ovat analyyttisesti erillisiä käsitteitä, ja niiden tarkastelu voi valottaa vastuukeskustelua ilmastonmuutoksesta. Vastuun peruste voi olla yksilöllinen silloinkin, kun vastuunkantaja on kollektiivinen. Vastuusta puhuttaessa ei riitä katsoa asiaa vain toimijan itsensä kannalta, vaan myös uhrin ja sivustakatsojan näkökulmat on otettava huomioon. Vasta kun vastuukäytäntöjä tarkastellaan ihmisten keskinäisten (usein monimutkaisten) verkostojen ja linkitysten kautta, voidaan saada tasapainoinen kuva vastuumme määrästä ja sen rajoista.

Yksilön vastuu ei poista vastuuta kollektiiveilta, kuten valtioilta, ja voimme tehokkaimmin hillitä ilmastonmuutosta esimerkiksi lainsäädännön kautta. Ennen kuin kollektiiviset ratkaisut ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi saadaan toimimaan, vastuu palautuu kuitenkin yksilöille. Vastuun peruste on aina yksilötasolla ja sitä voidaan ainoastaan delegoida kollektiiveille. Ilmastonmuutoksen kohdalla delegointi ei ole vielä toiminut.

Ilmastonmuutokseen liittyviä vastuukysymyksiä voidaan siis pohtia esimerkiksi seuraavien kysymysten kautta: Kenen syy ilmastonmuutos on? Vaikka syy olisi yhteiskunnan yhteinen, onko se silti enemmän jonkun kuin jonkun toisen syy? Kuka on vastuussa ilmastonmuutoksen ratkaisemisesta? Onko joku vastuullisempi kuin joku toinen: kansainvälinen yhteisö, valtio, poliitikot, yritykset, kansalaistoimijat, yksilö, länsimaalaiset, kiinalaiset?

---

Näkökulma 6: Ilmastonmuutos eettisenä ja arvokysymyksenä

Ilmastonmuutos sisältää valtavan määrän eettisiä ja arvokysymyksiä. Moraalisia ongelmia koskevat asiat voidaan jakaa kahtia esimerkiksi oikeudenmukaisuutta koskeviin ja arvoja koskeviin kysymyksiin. Ilmastonmuutoksen osalta on perinteisesti pohdittu oikeudenmukaisuutta ja siihen liittyvää taakan jakamista. Se, miten me arvostamme esimerkiksi hyvinvointia tai ihmisten olemassaoloa vaikuttaa kuitenkin myös ratkaisevasti siihen, millaisiin toimiin ilmastonmuutoksen suhteen ryhdymme.

Kumpi on arvokkaampi: nyt elävä vai vielä syntymätön ihminen? Miten paha asia on, jos maapallon kestokykyä kuormittavia ja ilmastonmuutosta kiihdyttäviä ihmisiä jää syntymättä ilmastonmuutoksen takia? Ovatko kaikki kuolemat yhtä pahoja? Miten arvokasta on ihmisten hengen pelastaminen? Mihin uhrauksiin meidän pitää olla valmiita tehdäksemme tulevien ihmisten elämän paremmaksi?

Maapallon väestö voidaan jakaa kolmeen suunnilleen samansuuruiseen osaan: globaalisti hyväosaisiin, kamppaileviin mutta pärjääviin ja viimeisenä köyhyydessä eläviin ja haavoittuviin. Globaalisti hyväosaiset aiheuttavat pääosan ilmastonmuutosta kiihdyttävistä päästöistä elämäntapansa sivutuotteena. Vastaavasti köyhyydessä elävät kärsivät ilmastonmuutoksesta selvästi eniten. Ilmastonmuutos siis vahvistaa olemassa olevaa globaalia eriarvoisuutta. Tämä ilmastopolitiikan osapuolijako ei noudata suoraan kansallisvaltioiden rajoja tai pohjoinen–etelä -asetelmaa. Ilmastonmuutosprosessin haitat ja hyödyt jakautuvat eriarvoisesti, vaikka jossain määrin kaikki osallistuvat päästöjen tuottamiseen ja kärsivät ilmastonmuutoksesta. Voidaanko ilmastokontekstissa sanoa, että yhdet vahingoittavat toisia?

Oikeudenmukaisuutta voidaan tarkastella vastinparinaan myös vahingonteko. Mikäli jokin toiminta tai yhteiskunnallisen instituution aikaansaama seuraus tulkitaan vahingoittamiseksi, tulisi moraalisen johtopäätöksen olla tuon toiminnan välitön lopettaminen. Ilmastonmuutokseen liittyy kuitenkin monia piirteitä, jotka tuntuvat tekevän perinteiset moraalisen vastuun ja vahingon käsitteet hampaattomiksi.

Esimerkiksi perinteinen tapamme ymmärtää moraalinen vastuu –ja siitä mahdollisesti seuraava velvollisuus korvata aiheuttamansa vahinko – perustuu ajatukseen, jossa joku tarkoituksellisesti aiheuttaa havaittavaa vahinkoa toiselle. Jos esimerkiksi Janne varastaa Jaanan polkupyörän ja rikkoo sen, pidämme selvänä, että Janne on vastuussa aiheuttamastaan vahingosta ja hänen tulee eri tavoin korvata vahinko. Koska kyseessä on tahallinen teko, Janne tekee selvästi väärin ja rikkoo myös lakia, joten hän ansaitsee moraalisen paheksuntamme ja oikeudellisen rangaistuksen.

Ilmastonmuutoksen yhteydessä tilanne ei kuitenkaan ole näin yksiselitteinen. Pikemminkin on kyse siitä, että Jannen lomalento yhdistettynä hyvin laajaan joukkoon muiden tuntemattomien ihmisten toimintaa synnyttää ketjun erilaisia syy-seuraussuhteita, jotka lisäävät riskiä sille, että Jaana ja monet, muut toisella puolella maapalloa ja pitkälle tulevaisuudessa menettävät riisisatonsa. Mikä on Jannen vastuu tässä tilanteessa Jaanan mahdollisesta riisisadon menetyksestä? Vahingoittaako Janne Jaanaa? Onko Janne velvollinen korvamaan Jaanan sadon? Voimmeko paheksua Jannea? Ja tulisiko Jannen tuntea syyllisyyttä?

Lisäksi nykyaikana on vielä vallalla käsitys, jonka mukaan köyhyydestä nouseminen onnistuu vain kasvihuonekaasuja päästämällä. Jos näin on, onko köyhillä mailla edelleen oikeus ja toimintavapaus nostaa itsensä köyhyydestä, vaikka se tarkoittaisi hiilipäästöjen lisääntymistä? Jos ei, miksi ei ja miten sen voi eettisesti perustella?

---

Näkökulma 7: Öljy filosofisena kysymyksenä

Tällä hetkellä maailman primäärienergiankulutuksesta 31,4 % on öljyä, 29,0 % hiiltä ja 21,3 % maakaasua eli yhteensä 81,7 % käyttämästämme energiasta tulee fossiilisista lähteistä. Samalla kun fossiiliset polttoaineet ovat mahdollistaneet nykyisen elämäntapamme synnyn, ne ovat myös merkittävin ilmastonmuutoksen aiheuttaja.

Vaikka halvat fossiiliset polttoaineet ovat mahdollistaneet yhteiskunnan modernisaation kannalta olennaiset ilmiöt kuten tieteellis-teknologisen kehityksen ja kapitalismin, on tätä modernisaation lähtökohtaa alettu filosofian piirissä pohtia vasta aivan vast´ikään. Nykymaailmassa fossiilisten polttoaineiden sekä erityisesti öljyyn liittyvien kysymysten teoreettinen pohtiminen on kuitenkin tärkeää, sillä öljyssä kiteytyy hyvin se, kuinka kaikille yhteiset luonnonvarat valjastetaan yksityiseen voitontavoitteluun samalla kaikkia muita ekologisia yhteisresursseja vahingoittaen.

Filosofiassa öljyä voidaan käsitellä uudehkon naftologian käsitteen avulla. Sillä tarkoitetaan filosofian osa-aluetta, joka tarkastelee fossiilisten polttoaineiden, erityisesti öljyn, laajamittaisen käytön inhimilliselle elämälle ja kokemukselle aiheuttamia seurauksia. Naftologian sisarkäsite naftismi puolestaan voidaan määritellä seuraavasti: ”mikä tahansa ajatussuunta, jossa uskotaan yleispäteviksi ja pysyviksi ilmiöitä, jotka ovat tosiasiassa seurausta fossiilisten polttoaineiden, erityisesti öljyn, laajamittaisesta käytöstä”. Moderni ajattelu on naftistista, koska se ei yleensä tiedosta fossiilisten polttoaineiden merkitystä yhteiskunnan kehittymisessä. Naftologia puolestaan pyrkii nimenomaan päinvastaiseen: tiedostamaan niiden merkityksen.

Öljyn ja filosofian risteyskohdassa olevia kysymyksiä ovat mm. seuraavat: Millaisia asioita öljy on mahdollistanut nykyisessä elämäntavassamme? Mitkä asiat eivät olisi mahdollisia ilman öljyä? Millaisia vaikutuksia öljyllä on kansakuntien välisiin suhteisiin ja ihmisten sosiaalisiin suhteisiin?

---

Kuvagalleria