Ilmastonmuutos teknisen työn opetuksessa

Ilmastonmuutos vaikuttaa ihmisten toimintaan ja luonnonympäristöihin nyt ja etenkin tulevaisuudessa. Teknisen työn asiasisällöistä ilmastonmuutos kytkeytyy kiinteästi ainakin  asumiseen, liikkumiseen, energiantuotantoon ja rakentamiseen liittyvissä kysymyksissä opettaen niihin liittyviä tietoja ja taitoja. Teknisen työn opetus onkin muiden oppiaineiden ohella merkittävässä roolissa ilmastonmuutos -ilmiön syvällisessä ymmärtämisessä ja ilmastoystävällisen maailman rakentamisessa.

---

---

Materiaalivirroilla vaikutetaan ilmastonmuutokseen

Ihmiskunta käyttää luonnonvaroja, kuten puuta, metalleja ja polttoaineita hyvin nopeaan tahtiin, nopeammin kuin monet uusiutuvatkaan luonnonvarat ehtivät uusiutua. Nykyisen kulutustason ylläpitämiseen tarvittaisiin luonnonvaroja reilusti enemmän kuin maapallolla niitä on. Jos kaikki maailman ihmiset kuluttaisivat kuten suomalaiset, maapalloja tarvittaisiin neljä. Luonnonvarojen säästämisellä on kaksisuuntainen yhteys ilmastonmuutokseen: luonnonvarojen käyttö ja tuotantoprosessit voimistavat ilmastonmuutosta ja ilmastonmuutos taas vaikuttaa luonnonvarojen määrään, laatuun ja jakautumiseen muuttamalla mm. metsien kasvuvauhtia ja makean veden määrää maapallolla.

Ytimessä ylikulutus

Ilmastonmuutoksen perimmäinen syy on fossiilisten polttoaineiden liiallinen käyttö. Koska lähes kaikkien kuluttamiemme tuotteiden ja palveluiden valmistamiseen ja käyttöön tarvitaan fossiilisia polttoaineita, voidaan sanoa myös, että ilmastonmuutoksen perimmäinen syy on ylikulutus. Moni tietää jo, että suomalaisten suurimmat ilmastopäästöt syntyvät asumisesta, liikkumisesta ja ruuasta. Tavaroiden ja palveluiden kuluttaminen on neljäs suuri päästöjemme aiheuttaja. Tähän ryhmään lasketaan mm. vaatteet, jalkineet, huonekalut, kodintekstiilit, astiat, elektroniikka, lehdet, kirjat, harrastukset sekä virkistys- ja majoituspalvelut. 

Kulutamme luontoa tällä hetkellä huomattavasti nopeammin kuin se kykenee uusiutumaan. Luonnonvarojen ylikulutuksella tarkoitetaan sitä, että luonto ei kykene uusiutumaan yhtä nopeasti kuin ihmiset sitä kuluttavat. Vuosittainen ylikulutuspäivä on laskennallisesti se päivä, jona ihmisten ekologinen jalanjälki ylittää sinä vuonna luonnon kyvyn tuottaa uusiutuvia luonnonvaroja sekä käsitellä fossiilisten polttoaineiden käytön aiheuttamia kasvihuonekaasupäästöjä.

• Suomalaisten ylikulutuspäivä ajoittuu yleensä maalis-huhtikuulle. Kulutamme luonnonvaroja ja energiaa yli kolminkertaisesti maapallon kantokykyyn nähden. Kulutamme oman osamme maailman luonnonvaroista noin nelisen kuukautta maailman keskiarvoa nopeammin.
• Maailman ylikulutuspäivä on viime vuodet pysytellyt elokuun alun tienoilla. Käytämme siis noin seitsemässä kuukaudessa luonnonvarat, joiden pitäisi riittää koko vuodeksi. Suurimmat syyt tähän ovat energiantuotanto, liikenne ja ruoantuotanto.

Ylikulutuksen syyt ovat syvällä yhteiskuntamme rakenteissa. Olemme omaksuneet ajatuksen, että jatkuva kulutus on osa hyvää elämää. Meidän on koko ajan hankittava uutta tavaraa, jotta voimme ylläpitää normaalina pidettyä elintasoa.

Tavallisille ihmisille helppo tapa hillitä ylikulutusta on käyttää jo omistamiaan tavaroita mahdollisimman pitkään ja ostaa mahdollisimman vähän uutta. Voimme vaikuttaa myös äänestyspäätöksillä, sillä suurin vastuu muutoksesta kohti kestävämpää luonnonvarojen käyttöä on julkisella vallalla. Päättäjien tulee ohjata luonnonvarojen kulutusta kestävään suuntaan ja purkaa ylikulutusta tukevia rakenteita. Olisi tärkeää lopettaa ympäristölle haitallisten tukien maksaminen ja ohjata rahoitus ympäristöä hyödyttäviin toimiin. Lisäksi luonnonvarojen käytöstä pitäisi tehdä kalliimpaa.

Elinkaariajattelu auttaa hahmottamaan luonnonvarojen käytön kokonaiskuvaa

Elinkaariajattelussa otetaan huomioon tuotteen tai rakennuksen elinkaaren eri vaiheet alkaen raaka-aineiden tuottamisesta ja päätyen tuotteen käytöstä poistamiseen. Yleensä näkökulmana on kestävän kehityksen eri puolien toteutuminen elinkaaren eri vaiheissa.

Elinkaariarviot auttavat hahmottamaan luonnonvarojen käytön kokonaiskuvaa, jolloin voidaan välttää ongelmien siirtymistä yhdestä tuotantoketjun kohdasta toiseen.

Elinkaariajattelun yhteydessä puhutaan usein ekologisesta selkärepusta. Se tarkoittaa kaikkia niitä luonnonvaroja, joita tarvitaan jonkin tuotteen koko elinkaaren eli valmistuksen, kuljetuksen ja käytön aikana. Hiilijalanjälki taas tarkoittaa jonkin tuotteen, toiminnan tai palvelun aiheuttamaa ilmastokuormaa eli sitä, kuinka paljon kasvihuonekaasuja tuotteen tai toiminnan elinkaaren aikana syntyy. Hiilijalanjälki muodostaa osan selkärepun painosta.

Tarkkaa tietoa monien tuotteiden elinkaaren aikaisesta hiilijalanjäljestä tai selkärepun painosta on edelleen vaikeaa löytää. Se kuitenkin tiedetään hyvin, että useimmiten luonnonvaroja kuluu eniten tuotteen valmistusvaiheessa. Esimerkiksi ruoan hiilijalanjäljestä valtaosa syntyy maatiloilla. Vaatteiden elinkaaren aikaisista päästöistä noin 70% syntyy tekstiilin tuotantovaiheessa. Elektroniikka kuluttaa paljon energiaa käyttövaiheessaan, mutta merkittävämmät kokonaisympäristövaikutukset syntyvät tuotantovaiheessa. Suuntaa antavina lukuina voidaan pitää seuraavia: yhden tietokoneen valmistus kuluttaa energiaa saman verran kuin sähkösaunan lämmittäminen kaksi kertaa viikossa seitsemän vuoden ajan. Lisäksi tarvitaan 1500 litraa vettä, lähes 240 kg fossiilisia polttoaineita, yli 20 kg kemikaaleja ja runsaasti erilaisia metalleja, joiden sivutuotteena syntyy tuhansia kiloja louhittua kiviainesta.

Ympäristövaikutusten lisäksi elinkaariajattelussa otetaan huomioon elinkaaren aikaiset sosiaaliset vaikutukset, eli esimerkiksi työntekijöiden työolot.

Materiaalitehokkuutta voidaan parantaa monin tavoin

Materiaalitehokkuus tarkoittaa materiaalien hyödyntämistä siten, että mahdollisimman pienillä resursseilla saadaan tuotettua mahdollisimman hyviä tavaroita ja palveluja. Myös painopisteen siirtäminen tavaroiden ostamisesta ja käytöstä kohti palveluiden ostoa ja käyttöä on osa materiaalitehokkuuden parantamista.

Suomessa talouskasvu on jo osin irtautunut luonnonvarojen käytön määrästä, mikä kertoo kasvavasta materiaalitehokkuudesta. Kansainvälisissä vertailuissa Suomen käyttämät materiaalivirrat ovat silti suuria johtuen materiaali-intensiivisestä tuotantorakenteestamme, viennin suuresta osuudesta ja rakentamiseen käytettävästä runsaasta luonnonvarojen määrästä.

Materiaalien ja tuotteiden kestävyyteen ja kierrätettävyyteen voidaan vaikuttaa eniten tuotteen suunnitteluvaiheessa. Materiaalitehokkaassa toiminnassa tavarat pitäisi pyrkiä valmistamaan mahdollisimman vähistä raaka-aineista, ja mahdollisimman kestäviksi. Käyttöikänsä lopussa tuotteiden tulisi olla kierrätyskelpoisia. Tuotantovaiheen ympäristövaikutuksiin voidaan vaikuttaa valitsemalla paras käytettävissä oleva tekniikka, sekä kierrättämällä valmistuksessa syntyvät sivuainevirrat.

Teollisuudessa tuotantovaiheen materiaalitehokkuus otetaan jo nyt hyvin huomioon, sillä siitä on saatavissa myös suoria kustannussäästöjä. Sen sijaan tuotteiden elinkaaren pidentäminen ja kierrätettävyys eivät aina ole yritysten intresseissä.

Kuluttajat voivat vaikuttaa omaan materiaalitehokkuuteensa ostamalla palveluja tavaroiden sijaan. Esimerkiksi erilaiset vapaa-ajantoiminnot liikuntaharrastuksista kulttuuriin tarjoavat tavaroiden ostamiselle vaihtoehtoisia kuluttamisen muotoja. Vuokraus voi olla myös hyvä vaihtoehto tuotteen ostamiselle.

Omistamansa tuotteen elinkaarta voi pidentää huolehtimalla sen asianmukaisesta huollosta, sekä korjaamalla tai korjauttamalla rikkinäisen tuotteen sen sijaan että ostaisi uuden. Teknisen työn tunnit ovat erinomainen paikka opetella korjaamistaitoja. Vähintään siellä voidaan keskustella siitä, milloin tuote kannattaa uuden ostamisen sijaan korjata.

Ilmastopäästöjä voidaan parhaiten vähentää materiaalitehokkuutta lisäämällä metsä-, metalli- ja kemianteollisuudessa sekä kotitalouksien ja julkisen sektorin kulutuksessa. Vaikka rakennusala on Suomen suurin luonnonvarojen kuluttaja, ovat sen ilmastopäästöt kohtalaisia verrattuna suurimpiin päästöjen aiheuttajiin. Toisin sanoen rakentamisen materiaalitehokkuuden parantamisella ei voida merkittävästi vähentää sen kasvihuonekaasupäästöjen kokonaismäärää.

Rakennusten ilmastovaikutukset syntyvät elinkaaren eri vaiheissa

Rakennusalaan lasketaan kuuluvaksi rakennusten lisäksi yhteiskunnan infrastruktuurin, kuten teiden rakentaminen. Rakentaminen on kotimaisten luonnonvarojen suurin käyttäjä, mutta kuten edellä mainittiin, eivät sen hiilidioksidipäästöt ole suurimpien päästöjen tuottajien tasolla. Kokonaisuudessaan noin kolmasosa Suomen kasvihuonekaasupäästöistä on peräisin rakentamisesta, rakennusten käytöstä sekä rakennusmateriaalien valmistamisesta.

Rakennusten elinkaari voidaan jakaa neljään vaiheeseen:

1. tuotevaihe: raaka-aineen hankinta, kuljetus valmistukseen, tuotteen valmistus
2. rakentaminen: kuljetus työmaalle, työmaatoiminnot
3. käyttövaihe: tuotteen käyttö rakennuksessa, kunnossapito, korjaus, osien vaihto, laajamittaiset korjaukset, energiankäyttö, vedenkäyttö
4. purkuvaihe: purkaminen, kuljetukset, purkujätteen käsittely ja loppusijoitus

Rakennusvaiheen ratkaisut vaikuttavat muun muassa rakennuksen lämmityksen energiatehokkuuteen, joten materiaali- ja energiatehokkuus on otettava rakentamisessa huomioon yhtä aikaa. Laadukkailla materiaalivalinnoilla voidaan vaikuttaa molempiin. Puurunkoisten rakennusten ilmastovaikutukset ovat tutkimusten mukaan pienimmät, mutta esimerkiksi rakennuksen käyttötarkoituksella on vaikutusta siihen, mikä rakennusmateriaali kannattaa valita.

Jotta ilmastopäästöt saadaan Suomessa riittävän nopeasti vähenemään, on välttämätöntä vauhdittaa rakennusten puhtaita energiaratkaisuja myös politiikkatoimin. Tämä voidaan tehdä mm. kiristämällä määräysten tasoa ja luomalla kannustimia uusien ja korjattavien rakennusten päästöjen vähentämiseksi. Erityisesti olemassa olevan rakennuskannan päästöjä on pienennettävä määrätietoisesti ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi. Toisin kuin usein luullaan, eivät määräykset tällä hetkellä vielä ole Suomessa kovin tiukkoja. Tekniset ratkaisut puhtaisiin ratkaisuihin niin uudisrakentamisessa kuin saneerauksissa ovat kuitenkin jo olemassa.

Rakennuksen energiatehokkuutta (E-luku) kuvataan energiatodistuksessa, jossa kerrotaan rakennuksen energialuokitus. Todistukseen merkitty energialuokka tulee ilmoittaa esimerkiksi myynti- tai vuokrausilmoituksessa. Rakennuksen energialuokka määrittyy asteikolla A-G, jolloin A on energiatehokkain. Energialuokka määritellään laskennallisen e-luvun mukaan. E-luku ilmaisee rakennuksen laskennallisen ostoenergian kulutuksen neliömetriä kohden vuodessa. Jokaiselle energiantuottotavalle on oma kertoimensa, jolla energiamäärä kerrotaan.

Rakennuksen ilmastovaikutuksia tutkittaessa tulisi laskea ainakin rakennusmateriaalien valmistuksen hiilijalanjälki yhdistettynä rakennuksen E-lukuun. Hiilijalanjäljen ja E-luvun suhteen pohjalta voidaan laskea rakennuksen hiilitehokkuus. Hiilitehokkuuden ja rakennuskustannusten pohjalta voidaan edelleen laskea rakennuksen hiilitaloudellisuus. Näiden kahden kuvaajan avulla voidaan rakennuksen ilmastovaikutuksia optimoida suhteessa sen energialuokkaan ja rakennuskustannuksiin.

---

Energian tuotannolla aiheutetaan ja hidastetaan ilmastonmuutosta

Ennen teollista aikaa puiden poltto, vesirattaat ja tuulimyllyt olivat keskeisiä ihmiskunnan energialähteitä. Peltotöissä ja liikenteessä apuna käytettiin hevosvoimaa. Teollisen vallankumouksen myötä maailman energian käyttö yli kymmenkertaistui 1900-luvulla 911 miljoonasta öljyekvivalenttitonnista 9 645 miljoonaan tonniin, kun väestön määrä samaan aikaan lisääntyi 1 miljardista 6 miljardiin. Tällä hetkellä tärkeimmät uusiutumattomat energialähteet ovat kivihiili, öljy ja maakaasu. Ydinvoiman osuus on maapallon laajuisesti niihin verrattuna pieni. Uusiutuvien energialähteiden tuotekehitystä tehdään kuitenkin jatkuvasti eri puolilla maailmaa ja tuulen, auringon, maalämmön ja veden energian hyödyntämisessä on otettu viime aikoina suuria harppauksia.

Energiajärjestelmämme perustuu fossiilisten polttoaineiden palamiseen

Fossiiliset polttoaineet ovat syntyneet luonnon prosesseissa, kun miljoonia vuosia sitten elänyt plankton ja muu eloperäinen aines alkoi hajota hapettomissa oloissa esimerkiksi veden alla. Vuosituhansien kuluessa ainesta kerrostui paksuiksi patjoiksi ja sekoittui mutaan ja muuhun mineraaliainekseen. Kerrosten hautautuessa painavien sedimenttikerrosten alle eloperäinen aines alkoi kovassa paineessa muuttua kemiallisesti toiseen muotoon.

Öljy, hiili ja maakaasu ovat fossiilisten polttoaineiden yleisimpiä muotoja. Koska fossiiliset polttoaineet ovat alun perin eloperäistä ainetta, on niissä kaikissa suhteellisen paljon hiiltä. Kun fossiilisia polttoaineita poltetaan, niiden molekyylien atomit (hiili ja vety) irtoavat toisistaan ja yhtyvät ilman hapen kanssa, jolloin ilmaan vapautuu hiilidioksidi- ja vesimolekyylejä. Aineen palaessa vapautuu kemiallista energiaa, jonka voi havaita lämpönä ja yleensä myös valona. Energiantuotantojärjestelmämme perustuu vielä nykyään pitkälti tähän mekanismiin.

Fossiilisten polttoaineiden käyttöönotto ja teollinen energiantuotanto ovat länsimaissa mahdollistaneet teollisen tuotannon laajentumisen ja nykyisen materiaalisen elintasomme. Markkinoille tuotetaan tavaroita ja palveluita yhä enemmän, yhä tehokkaammin ja yhä halvemmalla ja niitä kuljetetaan pitkiä matkoja. Yhä useamman on varaa ostaa enemmän kulutustavaroita ja kulutuksen “tarvetta” on myös lisätty tehokkaalla markkinoinnilla. Fossiilisten polttoaineiden polttamiseen perustuva elämäntapamme on kuitenkin samalla aiheuttanut ilmastonmuutoksen kaltaisia maailmanlaajuisia ongelmia.

Nyt eletään uusiutuvien energiamuotojen vallankumousta

Uusiutuvaksi energiaksi kutsutaan energiantuotantomuotoja, joissa energian lähdettä voidaan ihmiselämän näkökulmasta pitää loppumattomana. Tällaista energiaa ovat auringosta, tuulesta, virtaavasta vedestä, maaperän geotermisestä lämmöstä, ilman varastoimasta lämmöstä ja veden aalto- tai vuorovesiliikkeestä tuotettu energia, sekä bioenergia.

Kaikista energiantuotantomuodoista vapautuu ilmaan jonkin verran kasvihuonekaasupäästöjä ainakin jossain tuotantoprosessin vaiheessa. Uusiutuvan energian osalta päästöjä syntyy ainakin rakenteiden (esim. tuulivoimala) rakennusvaiheessa, mutta koska tuotantovaiheessa suoria päästöjä syntyy yleensä melko vähän, sanotaan niiden laskennallisten päästöjen olevan 0. Laskentasäännöt ovat kuitenkin aina ihmisten sopimia ja aiheesta käydään jatkuvasti poliittista vääntöä.

Esimerkiksi vesivoiman tuotannossa tekoaltaiden pohjalta vapautuu metaania. Biopolttoaineiden hyödyntämisessä vapautuvien hiilidioksidipäästöjen voidaan laskea olevan osa luonnon omaa hiilen kiertoa, jolloin sen ei usein katsota vaikuttavan kasvihuoneilmiötä lisäävästi. Luonnon tasapaino pysyy yllä, jos biomassaa käytetään korkeintaan saman verran kuin sitä syntyy. Koska turvebiomassan uusiutuminen vie tuhansia vuosia, tasapainon ei katsota täyttyvän ja sitä ei näin ollen lasketa uusiutuvaksi energialähteeksi.

• Aurinkoenergialla voidaan tuottaa sähköä ja lämpöä. Auringon lämpö- ja valoenergiaa kerätään talteen aurinkokennojen, -paneelien ja -kerääjien avulla. Aurinkokennoissa auringon säteilyn avulla tuotetaan sähköä suoraan ja aurinkopaneeleissa sähköä tuotetaan auringon lämmöstä.
• Vesivoimalla tuotetaan Suomessa vajaat 5 % energiasta ja sen lisäämisen mahdollisuuksia pidetään melko vähäisinä. Aalto- ja vuorovesienergian tuotannolle ei Suomessa ole sopivia olosuhteita.
• Tuulivoiman osuus oli pitkään pieni (vuonna 2015 4% sähköntuotannosta), mutta tuotannon määrä on viime vuosina kasvanut voimakkaasti. Suomen tuulivoimalat tuottivat vuonna 2023 sähköä 14,4 TWh, mikä vastasi noin 18 prosenttia Suomen sähkönkulutuksesta.
• Bioenergiassa auringon energia on sidottu ensin yhteyttämisen avulla kasvimassaan ja tuotettu kasvusto käytetään energialähteenä. Bioenergian lähteitä ovat metsäbiomassat (mm. puupolttoaineet ja hakkuutähteet), peltobiomassat (mm. ruokohelpi, ohra ja nurmimassat), paperi- ja puunjalostusteollisuuden jätteet (mm. hake ja jäteliemet), elintarviketuotannon jätteet (mm. teurasjäte ja lanta), sekä asumisessa jätteeksi päätyneet biohajoavat tuotteet (mm. paperi ja elintarvikkeet).
• Lämpöpumppujen avulla ei tuoteta energiaa, vaan ne auttavat siirtämään lämpöenergiaa kylmemmästä tilasta lämpimämpään, jolloin niiden avulla voidaan parantaa erityisesti sähkölämmitteisen talon energiatehokkuutta ja siten vähentää päästöjä tuottavan energiantuotannon haittoja. Lämpöpumput (mm. ilma- ja maalämpöpumput) ovat Suomessa jo melko yleinen asuntojen lämmityksen väline.

Uusiutuvan energian osuus on Suomessa kasvanut 70-luvun lopusta lähtien. Vuonna 2022 uusiutuvan energian osuus kokonaisenergiasta oli jo 41,6 prosenttia. Uusiutuvan energian painopiste on Suomessa selkeästi puussa ja bioperäisissä kierrätyspolttoaineissa (mm. puupolttoaineet ja mustalipeä). Merkitykseltään jatkuvasti kasvavia energialähteitä ovat aurinkoenergialla, maalämmöllä tai ilman sisältämällä lämpöenergialla toimivat lämpöpumput sekä tuulivoima. Erityisesti aurinko- ja tuuli- ja energian käyttö on voimakkaassa kasvussa myös maailmanlaajuisesti.

Suomessa uusiutuvan energian käyttöön vaikuttavat eri energiantuotantomuotojen hinnat sekä poliittinen ohjaus, kuten maamme omat energia- ja ilmastopoliittiset linjaukset sekä EU:ssa tehdyt päätökset ja direktiivit. Uusiutuvan energian käyttöä pyritään energia- ja ilmastostrategian sekä hallitusohjelman tavoitteiden mukaisesti lisäämään nykyisestä. Tavoitteena on, että uusiutuvan energian osuus loppukulutuksesta on vähintään 51 prosenttia vuonna  2030.

Ydinvoima on poikkeus vähäpäästöisten energiantuotantomuotojen paletissa. Sen tuotanto perustuu uraaniin joka on luonnossa esiintyvä alkuaine, eikä siis uusiutuva energiantuotantomuoto. Ydinvoimassa energiantuotanto perustuu uraanin atomiytimien sidosenergian vapautumiseen fissioreaktiossa. Osa polttoaineen atomien massasta muuttuu reaktiossa energiaksi, joten ydinpolttoaineen energiasisältö on tavanomaisiin polttoaineisiin verrattuna suuri.

Kansainvälisen ilmastopaneeli IPCC:n mukaan ydinvoima on erittäin vähäpäästöinen ja vakiintunut sähköntuotannon muoto. Sen osuus globaalista sähköntuotannosta on ollut laskussa johtuen useista sen taloudellisuutta heikentävistä epävarmuustekijöistä (mm. ratkaisemattomat ydinjätteen käsittelyyn liittyvät ongelmat ja ydinaseiden leviämiseen liittyvät riskit). Vuoden 2012 jälkeen tuotannon määrä on kuitenkin alkanut jälleen kasvaa. IPCC:n vuonna 2018 julkaisemassa nk. 1,5 asteen erikoisraportissa ydinvoima nostettiin merkittävään asemaan uusiutuvien energiantuotantomuotojen rinnalle, jotta maailman energiantuotantojärjestelmä voidaan saada vähäpäästöiseksi riittävän nopeasti.

Energiatehokkuuden parantaminen vähentää energiantuotantotarvetta

Energiaa tarvitaan valaistukseen, lukuisiin erilaisiin sähköisiin laitteisiin ja järjestelmiin, tilojen lämmitykseen ja jäähdytykseen, käyttöveden lämmitykseen, ilmanvaihtoon sekä liikenteeseen. Parantamalla energiatehokkuutta, eli energian avulla saatavan hyödyn ja siihen tarvittavan energiapanoksen suhdetta voidaan hillitä ilmastonmuutosta. Lisäksi voidaan saavuttaa muitakin etuja, kuten energian saatavuuden turvaaminen, tuontienergia tarpeen vähentäminen, energiakustannusten alentaminen sekä muut ympäristösyyt, kuten ympäristön- ja ilmansuojelu. Päästöjen vähentämistavoitteet edistävät myös uusiutuvan energian osuuden kasvattamista.

Energiatehokkuuden parantamisessa tavoitteena on saada vähemmällä reilusti enemmän. Energiatehokkuutta saadaan parannettua pienentämällä tarvittavaa energiapanosta ja/tai lisäämällä hyötyä. Sähkön ja lämmön yhteistuotanto, ja kunnissa ja yrityksissä vapaaehtoisten energiatehokkuussopimusten kattavuus sekä energiakatselmusten järjestelmällinen toteuttaminen ovat hyviä esimerkkejä tuloksekkaista energiansäästötoimista Suomessa.

---

Millainen on sinun hiilijalanjälkesi?

Asuminen, liikkuminen, syöminen ja kuluttaminen aiheuttavat valtaosan yksilön henkilökohtaisista ilmastopäästöistä. Päästöjen määrä vaihtelee huomattavasti yksilön elämäntavan mukaisesti.

Lämmitys ja vedenkulutus aiheuttavat valtaosan asumisen päästöistä

Asumisen suurimman ilmastovaikutuksen aiheuttaa asunnon lämmitys, jota seuraavat vedenkulutus ja asuntosähkö, kiinteistösähkö (eli taloyhtiön yhteisten tilojen sähkö) ja vähäisimpänä jätteet. Asuminen tuottaa kotitalouksien kasvihuonekaasupäästöistä noin viidenneksen, mutta päästöjen osuus on ollut viime vuosina laskussa. Ilmastopaneelin raportin mukaan vuoteen 2030 mennessä asumisen hiilijalanjäljen ennustetaan laskevan kolmannekseen siitä, mitä se oli vielä vuonna 2015. Suurimmaksi osaksi asumisen päästöjen lasku perustuu siihen, että lämmitys- ja sähköenergia tuotetaan yhä suuremmalta osin päästöttömillä energiamuodoilla. Jonkin verran merkitystä on silläkin, että uudet rakennukset ovat yhä energiatehokkaampia.

Asumisen ilmastovaikutusten kannalta ratkaisevinta on asumisen väljyys, eli kuinka monta neliötä asunnossa on asukasta kohden, sillä lämmitystarve riippuu suoraan tästä. Eri asumismuodoissa (kerrostalo, rivitalo, omakotitalo) energiatehokkuus on suunnilleen samaa luokkaa. Hyvin suunniteltujen ja rakennettujen uusien rakennusten energiankulutus on yleensä pienempi kuin vanhoissa taloissa, mutta toisaalta vanhan hirsitalon hirret toimivat hiilivarastoina ja vanhat talot on useimmiten tehty huolella ja aikaa kestämään. Lisäksi hyvin suunniteltujen korjaustöiden avulla vanhempienkin rakennusten energiatehokkuutta voidaan parantaa merkittävästi.

Rakennuksen tarvitsema vuotuinen energiamäärä on lämmitysenergian, sähköenergian ja mahdollisen jäähdytysenergian summa. Asuintalojen lämmönkulutuksesta yli puolet aiheutuu ilmanvaihdosta ja käyttöveden kulutuksesta. Veden kulutukseen kannattaa kiinnittää huomiota koska käyttöveden lämmitys vie paljon energiaa. Sähköstä kotitaloudet kuluttavat Suomessa lähes neljäsosan. Kotitaloussähkön kulutuskohteista suurimpia ovat kylmäsäilytys, valaistus, viihde-elektroniikka ja ruoanvalmistus.

Asumisen ilmastotekojen vaikuttavuus riippuu paljon esimerkiksi asunnon lämmitysjärjestelmästä, asumismuodosta, asunnon koosta ja kulutustottumuksista. Käyttötottumusten ja tavallisten hoitotoimenpiteiden kautta voidaan säästää huomattavastikin niin lämpöenergiaa, vedenkulutusta kuin sähköäkin. Nämä säästöt on saavutettavissa lähes ilman kustannuksia ja pienellä vaivannäöllä, opettelemalla uusia toimintatapoja, kuten sammuttamalla sähkölaitteet käytön jälkeen, tiivistämällä ikkunat kunnolla ja ottamalla lyhyempiä suihkuja. Lisäksi voidaan tehdä rakenteellisia parannuksia, mutta ne vaativat yleensä suurempia investointeja. Samalla asumiskustannukset kuitenkin pienenevät, rakennuksen arvo kasvaa, asumisviihtyvyys paranee ja hiilijalanjälki pienenee.

Yksittäiset suurimmat asumisen ilmastopäästöihin vaikuttavat toimenpiteet ovat vihreään, eli uusiutuvaa energiaa käyttävään sähköön vaihtaminen, kodin energiakartoituksen teettäminen ja sen myötä huomattujen parannustarpeiden korjaaminen, sekä maalämpöpumpun hankkiminen.

Liikenteen ilmastopäästöjä voidaan vähentää hyötyliikunnalla

Suomalaiset tekevät keskimäärin 2,7 matkaa vuorokaudessa ja liikkuvat näillä matkoilla noin 41 kilometriä. Käytetyin kulkumuoto on henkilöauto, jonka osuus kilometreistä noin 76 %. Liikenne aiheuttaa noin viidesosan Suomen kasvihuonekaasupäästöistä. Vuonna 2022
noin 95 prosenttia maamme liikenteen kasvihuonekaasupäästöistä syntyi tieliikenteessä
ja siitä noin puolet henkilöautoilusta. Autoilulla on lentämisen jälkeen suurimmat yksikköpäästöt kilometriä kohden. Hiilidioksidipäästöjen lisäksi autoilu aiheuttaa hiukkaspäästöjä, ruuhkia ja meluhaittoja.

Yksittäisen ihmisen liikkumisesta aiheutuviin päästöihin vaikuttaa eniten asuinpaikka. Haja-asutusalueilla etäisyydet ovat suurempia, joten jokapäiväisiä matkakilometrejä kertyy enemmän kuin tiiviissä kaupunkiympäristössä. Myös mökkeily ja matkailu kasvattavat suomalaisten liikkumisen päästöjä.

Auton tuottamien päästöjen määrään vaikuttavat huomattavastikin mm. auton koko ja ikä, sekä kuskin ajotyyli. Uuden pikkuauton päästöt voivat olla yli kaksi kertaa pienemmät verrattuna esimerkiksi vanhaan, suureen maastoautoon. Laskennallisesti yksityisauton päästöt ovat kuitenkin aina suuremmat verrattuna julkisen liikenteen aiheuttamiin päästöihin.

Joukkoliikennevälineiden päästötkin vaihtelevat. Suomessa VR, sekä Helsingin seudun paikallisliikenne HKL käyttävät raideliikenteessä uusiutuvilla energianlähteillä tuotettua sähköä, joten niiden laskennalliset päästöt ovat lähellä nollaa.

Henkilökohtaisia ilmastopäästöjään voi vähentää kävelemällä tai pyöräilemällä lyhyet matkat, sillä niistä ei synny päästöjä käytännössä lainkaan. Pidemmillä matkoilla kannattaa käyttää joukkoliikennevälineitä, kimppakyytejä tai taloudellisen ajamisen keinoja (autoilun ollessa välttämättömyys). Myös biokaasu- ja sähköautot, sekä sähkömopot ja -polkupyörät voivat mahdollistaa ilmastoystävällisemmän moottoriliikenteen. Soutu- ja purjevene, sekä kanootti ovat nollapäästöisiä kulkuvälineitä.

Tehtäviä opetukseen

---

Lähteitä ja kuvagalleria

Huom! Lähdelista on koottu pääosin Open ilmasto-oppaan toteutusvaiheessa vuonna 2016 ja moni linkeistä ei enää toimi. Siksi linkkilistan linkit on muutettu epäaktiivisiksi. Jos jokin lähteistä kiinnostaa sinua erityisesti, voit tarkistaa copy-paste -toiminnolla toimiiko linkki vielä!