Tule mukaan tekemään ilmastotoiminnan malleja lapsille ja nuorille!

Lapset ja nuoret merkityksellisinä ilmastotoimijoina -hankkeessa mietitään yhdessä ilmastokasvattajien ja muiden ilmastotoimijoiden kanssa millaisia merkityksellisiä käytännön ilmastotekoja lapset ja nuoret voivat yhdessä tehdä. Merkityksellisillä ilmastoteoilla tarkoitetaan tässä vähän tai paljonkin isompia tekoja kuin henkilökohtaiset kulutusvalinnat. Hankkeessa tuotetaan 4-6 mallia, jotka voivat olla erilaisia projekti-ideoita tai ryhmän pitkäkestoisempaan toimintaan integroitavia toimintamalleja. Osa malleista rakennetaan sellaisiksi, että niitä voidaan toteuttaa myös ala-asteikäisten lasten kanssa. Mallien toteuttamiseen tehdään yksityiskohtaiset ja selkeät askelmerkit ja toimintaohjeet. Mallien avulla myös vähemmän kokeneiden ilmastokasvattajien, kuten useimpien opettajien on helppo lähteä toteuttamaan tekoja oman ryhmänsä kanssa.

Hanke toteutetaan Tiina ja Antti Herlinin säätiön apurahalla. Hankkeen toteutuksesta vastaa ilmastokasvattaja Pinja Sipari. Ideoimme ja kokoamme hankkeessa tietoa yhdessä ja Pinja kirjoittaa ja hioo mallit loppuun ja julkaisukuntoon. Julkaisu tapahtuu Open ilmasto-oppaan blogipostauksina, sekä jonkinlaisena pdf-julkaisuna.

Hanke kustantaa osallistumiseen liittyvät kulut (ruuat, teet, matkat ja majoitus). Jos olet tulossa mukaan kauempaa, niin varmistelethan matkakuluihin liittyvää asiaa ensin Pinjalta!

Seuraavassa on lisätietoa ja osallistumisohjeet eri osallistumismahdollisuuksista. Kaikissa kolmessa live-tapaamisessa on samantyyppinen agenda, joten voit valita sinulle parhaiten sopivan ajan. Jos aihe kiinnostaa ja haluat pohtia sitä syvällisemmin, niin olet toki tervetullut vaikka kaikkiin tapaamisiin!

Kaikkiin kokoontumisiin voi itselle sopivana aikana tai vain pistäytymään!

1. ILMASTOKASVATUSRETRIITTI LOVIISAN ISNÄSISSÄ, 15.6.-16.6. (pe klo 9 – la klo 17)
Ilmastokasvatusretriitillä aiheen pariin saa pysähtyä rauhassa ilman arjen hälyä. Majoitumme ihanassa Kaarnarannan majatalossa ja tiedossa on Labby Cateringin huippuhyvää vegaanista ruokaa. Retriitti ruokailuineen, majoituksineen ja matkakuluineen on osallistujille maksuton. Mukaan mahtuu 15 ensiksi ilmoittautunutta. TÄYNNÄ!

2. ILMASTOKASVATTAJIEN ILTATEET (PIDENNETTY VERSIO) ma 4.6. klo 16-20.
Retriitin työskentelyä alustetaan kahteen otteeseen. Homma aloitetaan kesäkuun ilmastokasvattajien iltateellä, joka on työpajamainen hankkeen aloitus. Tervetuloa mukaan pistäytymään tai vaikka koko illaksi! Hanke tarjoaa teet ja pullat. Ei etukäteisilmoittautumista. Paikkana Tiedekulma.

3. IDEOINTIPÄIVÄ HELSINGISSÄ to 14.6. KLO 10-17
Ideointia jatketaan koko päivän pop up -työpajalla Luonto-Liiton toimistolla (Annankatu 26 A, 5. kerros). Tervetuloa mukaan koko päiväksi tai vain pistäytymään sinulle sopivana hetkenä. Hanke tarjoaa lounaan ja iltapäiväkahvit. Ilmoittaudu Pinjalle sähköpostilla tai fb-viestillä.

4. SÄHKÖINEN OSALLISTUMINEN
Jos et pääse paikalle tapaamiseen, mutta haluaisit osallistua, voit kirjoitella ideoitasi tai jakaa linkkejä vapaamuotoisesti yhteiselle sähköiselle muistilapullemme täällä:  https://docs.google.com/document/d/11y7fywXH1_es6fTc3rAf4SKK5tduZHIB1kY7JYASszk/edit?usp=sharing

Kiitos avustasi jo etukäteen! Toivottavasti meillä on hankkeen päätteeksi kasa ihan oikeasti vaikuttavia ilmastokasvatusmalleja, joita voimme itse kukin työssämme hyödyntää!

t. Pinja (050 461 76 78)