Ilmastonmuutos kotitalouden opetuksessa

Ilmastonmuutos vaikuttaa ihmisten toimintaan ja luonnonympäristöihin nyt ja etenkin tulevaisuudessa. Asuminen, liikkuminen ja ruoka synnyttävät valtaosan kuluttajan hiilipäästöistä ja niiden taustalla olevat teollisuudenalat ovat suurimpia globaaleja päästöjen aiheuttajia. Kotitalousluokka on erinomainen paikka harjoitella monia ruokaan ja asumiseen liittyviä tietoja ja käytännön taitoja, joita yksilö tarvitsee ilmastonmuutoksen hillinnässä. Kotitalousopetus onkin merkittävässä roolissa ilmastonmuutos -ilmiön syvällisessä ymmärtämisessä ja ilmastoystävällisen maailman rakentamisessa.

---

Uudet kuluttamisen tavat ja talouden muodot ilmastonmuutosta ratkaisemassa

Kuluttajan rooli on nykyään lähes välttämätön osa yhteiskunnallista toimijuuttamme. Kriittinen kuluttajuus ja talouden uusien muotojen rakentaminen voivat olla myös tapoja ratkaista ilmastonmuutosta.

Minä kuluttajana

Ilmastonmuutoksen perimmäinen syy on fossiilisten polttoaineiden liiallinen käyttö. Koska lähes kaikkien kuluttamiemme tuotteiden ja palveluiden valmistamiseen ja käyttöön tarvitaan fossiilisia polttoaineita, voidaan sanoa myös, että ilmastonmuutoksen perimmäinen syy on ylikulutus.

Moni tietää jo, että suomalaisten suurimmat ilmastopäästöt syntyvät asumisesta, liikkumisesta ja ruuasta. Tavaroiden ja palveluiden kuluttaminen on neljäs suuri päästöjemme aiheuttaja. Tähän ryhmään lasketaan mm. vaatteet, jalkineet, huonekalut, kodintekstiilit, astiat, elektroniikka, lehdet, kirjat, harrastukset sekä virkistys- ja majoituspalvelut.

Joudumme nykyään pienestä pitäen tekemään kuluttamiseen liittyviä valintoja jopa useita kertoja päivässä. Tarjolla on enemmän tuotteita ja palveluja kuin koskaan ennen ja lapset ja nuoret viettävät vapaa-aikansa kulutuskeskeisemmässä ympäristössä. Lapsilla on myös valtaa, mitä tulee perheiden kulutuspäätöksiin. Kuluttajataidot ovatkin yksi osa kestävän kehityksen mukaiseen ja ilmastoystävälliseen elämäntapaan kasvamista ja niiden opettelu on syytä aloittaa nuorena.

On hyvä muistaa, että omien tapojen ja tottumusten muuttaminen vaatii ihmiseltä paljon ja harvoin pelkkä tieto riittää motivoimaan elämänmuutoksia. Kuluttajakasvatuksen on siis syytä olla monipuolista ja sen olisi myös huomioitava se tosiseikka, että pelkät yksilövalinnat eivät riitä ilmastonmuutoksen ratkaisemiseen.

Viime vuosisadan alun maatalousvaltaisessa yhteiskunnassa ruoka, vaatteet ja kotitaloustarvikkeet olivat paljolti kotitekoisia ja kulutustavaramarkkinat alkoivat toden teolla laajeta vasta 1950-luvulla. Erilaisten teknisten vempeleiden määrä on 1900-luvun alusta alkaen kasvanut tasaiseen tahtiin ja samalla niiden osuus yksittäisten ihmisten kulutuksesta on kasvanut. Pääosin kuluttamisen määrää on säädellyt käytettävissä oleva varallisuus, mutta tulevaisuudessa on varauduttava myös luonnonvarojen määrän hupenemiseen ja sen aiheuttamiin muutoksiin kuluttamisessa.

Nykyään suomalaiset ostavat tavaroita ja palveluita yli kymmenen kertaa enemmän kuin reilu sata vuotta sitten. Samaan aikaan ostosten luonne on muuttunut. 1900-luvun alkupuolella ruoan, juomien, vaatteiden, asumisen ja kotitaloustarvikkeiden osuus yksityisestä kulutuksesta oli 88 prosenttia. Elintason noustessa liikkumisen, vapaa-ajan, matkailun ja muiden menojen osuus kulutusmenoista on kasvanut lähes puoleen. Kuluttajuus määrittää identiteettiämme: se, millaisia ostopäätöksiä teemme, vaikuttaa siihen, millaisiksi itsemme koemme ja miten muut meitä arvioivat.

Kuluttajuus on tapa vaikuttaa muutoinkin kuin kaupan hyllyllä asioidessa. Perinteisesti kuluttaja-aktivismi on tarkoittanut boikottikampanjoita, joissa ihmiset ovat pyrkineet boikotoimaan esimerkiksi epäeettisesti toimivien yritysten (mm. Nestlé) tuotteita. Nykyään on paljon myös positiivista kuluttajavaikuttamista: muun muassa reko-ruokapiirejä, joiden kautta kuluttaja voi ostaa ruokaa suoraan tuottajilta, Vaihda Virtaa -kampanja, jossa kuluttajia kannustetaan vaihtamaan vihreään sähköön, sekä monenlaisia joukkorahoituskampanjoita.

Kuluttamisella on isoja ympäristövaikutuksia, ja siksi kulutustavoista ja kulutuksen vähentämisen tarpeesta on syytä puhua. Ilmastonmuutoksen viheliäisyys piilee kuitenkin siinä, että sitä ei yksi toimija tai toimenpide yksinään ratkaise. Usein ilmastokeskustelussa kuluttajan roolia korostetaan liikaakin. Samalla unohtuu se, että olemme yhteiskunnassa kuluttajien lisäksi myös kansalaisia. Kuluttajavaikuttamista tarvitaan, mutta pelkästään sillä ilmastonmuutosta ei ratkaista. On pyrittävä vaikuttamaan siihen, että ilmastoystävälliset ratkaisut elämässämme olisivat kaikille helppoja ja edullisia ei-ilmastoystävällisiin ratkaisuihin verrattuna. Tähän tavoitteeseen on vielä matkaa. 

Yhteiskunnallisen ilmastovaikuttamisen käsite on sen verran nuori, että monelle meistä on haastavaa hahmottaa mitä se tarkoittaa. Oheiseen kuvaan on kerätty iso joukko yhteiskunnallisen ilmastovaikuttamisen tapoja. Osa tavoista on helppoja ja nopeita, osa vaatii enemmän aikaa, energiaa ja osaamista. Yhteiskunnallisuutta tai poliittisten ratkaisujen käsittelyä ei tarvitse koulussakaan pelätä. Opetussuunnitelmat kannustavat ilmastoystävällisiin valintoihin niin kuluttajina kuin aktiivisina kansalaisinakin. Miten paljon teillä on käytettävissänne näitä resursseja ja mitä siis voitte ryhtyä tekemään? Kiinnostaako teitä jokin alla olevista vaihtoehdoista vai haluatteko lähteä toteuttamaan jotain aivan alusta asti itse ideoitua?

Jakamistalous, kiertotalous, biotalous

Monet positiivisen kuluttajavaikuttamisen muodot ovat osa nk. jakamistaloutta. Sillä tarkoitetaan uutta yhteisöllistä taloutta; tavaroiden kuluttamista, käyttöä ja tuotantoa. Se on yhdistelmä vanhoja yhteisöllisiä toimintatapoja, kuten talkooperinnettä ja kirpputoreja, sekä nykyteknologian mahdollistamia moderneja yhteydenpidon muotoja. Jakamistalouden taustalla on kulttuurinen muutos pysyvän omistajuuden arvostamisesta kohti käyttöoikeuden arvostamista yhdistettynä ekologisen kestävyyden korostuneeseen merkitykseen.

Jakamistaloudessa toimivat ihmiset mieluummin vuokraavat tavaroita kuin ostavat kaikkea omaksi. Tavallaan kyse on siirtymästä passiivisen kuluttajan roolista aktiiviseksi kansalaiseksi, joka voi sekä käyttää että halutessaan myös tuottaa palveluja ja tuotteita. Myymisen ja ostamisen ohella jakamistaloudessa vuokrataan, lainataan ja lahjoitetaan.
Yrityksistä vain osa tavoittelee voittoa.

Suomessa jakamistalouden ilmentymismuodot vaihtelevat uudenlaisista kirpputoripalveluista ja autojen ja työtilojen yhteiskäytöstä ja kimppakyytiverkostoista harrastusvälineiden lainaamiseen, joukkorahoitukseen, pienpalveluihin, aikapankkitoimintaan ja ruokaosuuskuntiin. Jakamistalouden ympärille syntyneitä yrityksiä ja yhteisöjä ovat mm. tori.fi, Facebookin kierrätysryhmät, Über, kuinoma.fi, Mesenaatti.me, REKO-ringit jne.

Jakamistalouden voidaan ajatella olevan myös laajempaa kokonaisuutta, kiertotaloutta. Ilmastonmuutoksen torjunnan ohella kiertotalouden avulla vastataan luonnonvarojen hupenemisen ongelmaan. Nykyisellä kulutusvauhdillamme tärväämme luonnonvaroja niin nopeasti, että ne loppuvat pian.

Kiertotalous on malli, jossa materiaalit ja niiden arvo kiertävät ja tuotteille luodaan lisäarvoa erilaisilla palveluilla ja älykkäillä järjestelmillä. Kiertotaloudessa torjutaan jätteen syntymistä valmistamalla materiaalit ja tuotteet jo alun alkaen siten, että ne pysyvät jatkuvasti kierrossa, siis myös tuotteen saavutettua käyttöikänsä lopun. Hiilineutraaliin kiertotalouteen perustuva yhteiskunta tuottaa korkeintaan sen verran kasvihuonekaasupäästöjä kuin hiilinielut pystyvät sitomaan ilmakehästä.

Biotalous, joka käyttää uusiutuvia luonnonvaroja ravinnon, energian, tuotteiden ja palvelujen tuottamiseen, on oleellinen osa hiilineutraalia kiertotaloutta. Biotalouden tiettyjen ratkaisujen ilmastonkestävyydestä käydään Suomessa jatkuvasti tiukkaa keskustelua ja aiheeseen onkin syytä suhtautua terveellä kriittisyydellä.

---

Ruoalla on monenlaisia ilmastovaikutuksia

Käytännönläheisimmin kotitaloustunnin ilmastokasvatuksessa voidaan käsitellä ruokaa, joka onkin paljon keskustelua herättävä aihepiiri. Neuvoja siitä, miten pitäisi syödä tulee monelta taholta niin, että välillä voi olla vaikeaa tietää ketä uskoa. Useimmiten ympäristöystävällisin ruokavalio on myös edullisin ja terveellisin. Aivan suoraviivaisia vastauksia ei aina ole saatavilla, mutta seuraavat nyrkkisäännöt ovathyvä apu asian hahmottamisessa:

• syöty ruoka on parempi kuin roskiin heitetty
• kasvikset ovat ympäristöystävällisempiä kuin eläinperäiset tuotteet
• luomuviljelty on parempi kuin tavanomaisesti viljelty
• lähellä (avomaalla) kasvatettu on parempi kuin kaukana (avomaalla) kasvatettu

Seuraavissa kappaleissa aihepiiriä avataan erilaisista näkökulmista.

Ruoan tie pellolta pöytään ja kompostiin

Ruoan ilmastovaikutus kertyy koko sen elinkaaren ajalta: alkutuotannossa maatilalla, elintarviketeollisuudessa, kaupassa ja ravintoloissa, kuljetuksissa ja ostosmatkoissa, ruoan valmistuksessa ja säilytyksessä, sekä ruokajätteestä. Yleensä alkutuotannossa päästöistä syntyy jopa yli puolet – onhan myös sen osuus ruoan tuotannossa ajallisesti useimmiten pisin. Seuraavaksi suurimmassa roolissa ovat säilytys ja elintarviketeollisuuden prosessit.

Hallitustenvälinen ilmastonmuutospaneeli IPCC (Intergovernmental Panel on Climate Change) julkaisi elokuussa 2019 raportin, jossa selvitetään ilmastonmuutoksen yhteyttä aavikoitumiseen, maan laadun heikkenemiseen, kestävään maankäyttöön, ruokaturvaan sekä kasvihuonekaasupäästöihin maanpäällisissä ekosysteemeissä. Raportti täydentää kuvaa siitä, millaisia ilmastovaikutuksia ihmisen toiminnalla on maapallolla.

Tähän asti ilmastonmuutoksen hillinnän pääpaino on ollut fossiilisten polttoaineiden käytön vähentämisessä. Vuoden 2019 raportti nostaa maankäytön ja ruoantuotannon fossiilisten polttoaineiden rinnalle, mikä tulee todennäköisesti korostamaan niiden painoarvoa tulevissa ilmastoneuvotteluissa ja kansallisissa päätöksissä. 

Globaalisti ruoantuotanto ja -kulutus aiheuttavat ilmastopäästöistä eri arvioista riippuen 25-33% kun otetaan huomioon maatalouteen liittyvät maankäytön muutokset, eli esimerkiksi metsien hakkuut maatalousmaan tieltä. 

Suomessa maatalouden ilmastopäästöt syntyvät pääosin seuraavista lähteistä:- viljelysmaan dityppioksidipäästöistä (53 %) – kotieläinten ruuansulatuksen metaanipäästöistä (32 %) – lannankäsittelyn dityppioksidi- ja metaanipäästöistä (11 %) 

On kuitenkin huomioitava, että maatalouden kasvihuonekaasupäästöjä raportoidaan Pariisin ilmastosopimuksen mukaisesti useammalla raportointisektorilla ja edellä mainitut luvut sisältävät vain maataloussektorilla raportoitavat päästöt. Lisäksi Suomen maatalousmaasta (erityisesti turvemaat) syntyy suuria päästöjä, jotka raportoidaan maankäyttösektorilla (LULUCF). Tämän lisäksi energiasektorilla raportoidaan vielä maatalouden työkoneiden ja kiinteistökohtaisen lämmityksen päästöt. Maatalouden päästöjen kokonaisuuden hahmottaminen on siis yllättävän haastavaa asiaan vihkiytymättömälle.

Eläintuotannon merkittävä osuus päästöistä näkyy jo em. listan prosentteja lukemalla, mutta lisäksi on huomattava, että pelto-alastamme 70% on rehuntuotannossa ja rehua tuodaan lisäksi Suomeen myös ulkomailta. Käytännössä siis iso osa myös peltoviljelyn päästöistä liittyy suoraan eläintuotantoon. Lisäksi eläintuotannosta (erityisesti karjatalous) syntyvillä metaanipäästöillä on suuri ilmastovaikutus lyhyellä aikavälillä. Eurooppalaisten kuluttaman ruoan ilmastovaikutuksista jopa 80% tulee eläinperäisistä tuotteista.

Tulevaisuudessa Suomen maatalouden suhteellinen osuus päästöistä tulee kasvamaan. Tällä hetkellä jo olemme tilanteessa, jossa maatalouden päästöt ovat pysyneet samalla tasolla viimeiset 20 vuotta, vaikka muiden alojen päästöt ovat laskeneet. Suomen Pitkän aikavälin ilmasto- ja energiastrategiassa on määritelty maataloussektorille 13 % päästövähennystavoite aikavälille 2005–2020. Tätä tavoitetta ei tulla saavuttamaan pääosin turvemaiden jatkuvan raivauksen vuoksi lannanlevityksen tarpeisiin.  

Ruokaketjun eri vaiheiden merkittävyys ruuan hiilijalanjäljen kasvattajana vaihtelee eri tuotteiden osalta, esimerkiksi kotona tehdyn porkkanaraasteen hiilijalanjäljestä merkittävin osa syntyy maatilalla, kun pakastemansikoiden jalanjäljessä säilytyksen prosentuaalinen osuus on suurempi. Kauppamatkan kulkuväline voi kasvattaa yksittäisen tuotteen hiilijalanjälkeä merkittävästi etenkin silloin, kun kaupasta haetaan autolla yksittäinen tuote, kuten purkki maitoa.

Sen lisäksi että ruoantuonto aiheuttaa ilmastonmuutosta, on ilmiöillä myös muita yhteyksiä.

Ruoantuotanto myös kärsii ilmaston muuttumisesta. Ilmastonmuutos vaikuttaa ratkaisevasti ruoantuotannon mahdollisuuksiin niin Suomessa kuin globaalisti. Maa- ja metsätalous toimivat yhdessä luonnon kanssa ja kohtaavat siksi ensimmäisinä ilmastonmuutoksen paikalliset seuraukset: tulvat, rankkasateet, roudattomat talvet, kasvintuhoojahyönteiset, kasvitaudit, kuivuuden, kuumuuden ja maastopalot. Nämä kaikki vaikeuttavat ruoantuotantoa globaalisti jo nyt ja tulevaisuudessa vielä enemmän. 

Ruuantuotannon on sopeuduttava ilmastonmuutokseen. Ilmaston muuttuminen tulee vaikuttamaan ruoantuotantoon haitallisesti, vaikka lämpeneminen saataisiin pysäytettyä IPCC:n 1,5 asteen “turvarajaan”. Siksi jo nyt pyritään kehittämään ruokajärjestelmän sopeutumiskykyä uusiin ilmasto-oloihin. Sopeutuminen on samalla myös edellytys kestäville ilmastonmuutoksen hillintätoimenpiteille. Maatalouden ilmastoriskeihin varautuminen edellyttää riskinhallintakeinojen kehittämistä, kuten vakuutuksia ja rahastoja, sekä entistä tehokkaampaa tulvasuojelua ja vesitalouden hallintaa. Myös luonnon monimuotoisuuden turvaaminen on välttämätöntä, jotta luonto kykenee sopeutumaan muuttuvaan ilmastoon ja sen seurauksiin.

Maatalouden ilmastopäästöjä voidaan vähentää monenlaisilla toimenpiteillä. Poliittisissa toimissa keskeistä on maataloustukien suuntaaminen entistä paremmin ilmastoystävällistä tuotantoa tukemaan. Ison mittakaavan käytännön toimista tärkeimmät ovat uusien turvepeltojen raivaamisen lopettaminen ja eläintuotannon vähentäminen. Maataloustuottajana tärkeää on mm. maan kasvukunnosta, eli viljelymaan hyvinvoinnista huolehtiminen, peltojen pitäminen kasvipeitteisenä ympärivuotisesti, asianmukainen lannankäsittely ja uusiutuvan energian käyttäminen. Paljon hyviä ratkaisuja on jo tiedossa, mutta esimerkiksi peltomaan tehokkaaseen hiilensidontaan johtavat toimenpiteet vaativat vielä tutkimusta ja kokeiluja, joita parhaillaan jo tehdäänkin paljon.

Ruokaketjun muissa osissa päästöjä vähennetään ketjun kaikissa osissa  kullekin toimialalle ominaisilla keinoilla, mm. panostamalla kylmäketjun ja muun laitteiston energiatehokkuuteen, suunnittelemalla logistiikkaketjuja ja tekemällä kuluttajavalistusta.

Kausi-, lähi-, ja luomuruokaa

Suurin osa ruoan aiheuttamista ilmastovaikutuksista syntyy alkutuotantovaiheessa pellolla, kasvihuoneessa ja navetassa. Ympäristövaikutuksiin vaikuttavat viljelytapa, käytetyt lannoitteet ja viljeltävät lajikkeet, sekä viljelyn ajankohta. Ekologisen syömisen lähtökohtana onkin käyttää kasvukauden mukaisia, mahdollisimman lähellä tuotettuja luomukasviksia.

Lähiruoasta on viime vuosina tullut trendikäsite, johon liitetään helposti monia positiivisia mielleyhtymiä. Lähiruoankin ekologisuuden määrittää kuitenkin ennen kaikkea se, miten ruoka on kasvatettu. Kuljetusten aiheuttamat kasvihuonekaasupäästöt aiheuttavat vain muutaman prosentin ruoan hiilijalanjäljestä. Toisaalta lähiruokaan liittyy ekologisuuden ohella tiiviisti sosiaalisen kestävyyden aspekti. Ekologisestikin kestävä tuotantotapa toteutuu usein paremmin viljelijäperheiden työhön pohjautuvilla pienillä tiloilla maataloudessa kuin isoissa teollisemmissa tuotantoyksiköissä.

Tunnetuin kestävyyttä korostava tuotantotapa on luonnonmukainen- eli luomuviljely, joka perustuu uusiutuvien luonnonvarojen kierrätykseen ja paikallisten, uusiutuvien resurssien käyttöön. Joidenkin arvioiden mukaan luomuviljelyn lisääminen vähentäisi kasvihuonekaasupäästöjä, mutta eri viljelykasvien ja eläinlajien osalta luomuviljelyn ilmastovaikutuksista käydään edelleen keskustelua.

Pääsääntöisesti luomuviljelyn kasvihuonepäästöt ovat tavanomaisen viljelyn päästöihin verrattuna alemmat kahdesta syystä: Ilmakehän hiilidioksidia voidaan maata hoitamalla sitoa maaperään samalla tavoin kuin meri ja metsät sitovat hiiltä itseensä. Hiiliyhdisteitä voidaan sitoa maaperään mm. monipuolisen viljelykierron avulla. Viljelykiertoa noudattavassa vuoroviljelyssä samalla pellolla tai pellon osassa viljeltävä kasvi vaihtuu peräkkäisinä vuosina tietyn systeemin mukaisesti ja pellon yhdessä osassa kasvatetaan aina ilmasta typpeä sitovia viherlannoituskasveja. Hiiltä sidotaan maahan myös kompostilannoitteen avulla, sekä katteita käyttämällä. Tavanomaisessa viljelyssä näin ei yleensä tehdä. Lisäksi luomuviljelyssä ei käytetä teollisia typpilannoitteita, joten niiden valmistuksen aiheuttamia kasvihuonekaasupäästöjä ei myöskään synny.

Ruokatottumuksiamme pohtiessamme saatamme joutua tasapainoilemaan kotimaisuuden ja ekologisuuden välillä. Nyrkkisääntönä on, että satokauden kasvikset ovat aina ympäristöystävällisin valinta. Kun Suomessa syödään talvella hyvin säilyviä kotimaisia juureksia ja kaalia yhdistettynä muualta maailmasta tuotuihin, avomaalla kasvatettuihin hedelmiin ja vihanneksiin, hyötyvät tästä pidemmän päälle myös suomalaiset tuottajat. Satokausiin perustuvan kysynnän myötä viljelijät saisivat omat tuotteensa kauppoihin silloin, kun ne ovat parhaimmillaan ja niiden viljelemiseen tarvittaisiin vähemmän energiaa.

Satokausiajattelun ekologisuus perustuu parhaillaan sesongissa olevien, avomaalla viljeltyjen kasvisten pienempään ympäristökuormaan. Myös metsässä ja niityillä kasvavat villivihannekset, marjat ja sienet ovat oivallista kausiruokaa.

Kasvihuoneviljeltyjen kasvisten hiilijalanjälki on jopa kaksinkertainen avomaalla viljeltyihin verrattuna. Kasvihuonetuotannon energiankulutus on riippuvaista vuodenajasta, lämmitystavasta sekä valaisutarpeesta, mutta ilmastopäästöt ovat aina korkeammat kuin satokauden aikana avomaalla kasvatetun kasvisten.

Kestävän ruoankulutuksen yhteydessä joudutaan usein kohtaamaan kysymys siitä, onko kestävästi tuotettu ruoka kalliimpaa ja miksi. Satokauden ulkopuolella tuotetut kasvikset ovat energiankulutuksensa vuoksi yleensä myös kalliimpia, joten satokauden kasvisten suosiminen on myös taloudellisesti järkevää. Kokonaisuudessaan ruoan hinnan muotoutuminen on kuitenkin monimutkainen asioiden vyyhti, jossa olennaisia käsitteitä ovat tuotannon kulut, tuottajahinta ja kaupan kate ja siihen liittyvät myös eettiset kysymykset ja kuluttajan arvot, joita on hyvä silloin tällöin pysähtyä miettimään.

Enemmän kasviksia, vähemmän lihaa

Eri ruoka-aineiden ilmastopäästöt ovat huomattavan erilaisia. Keskimäärin kasvisten päästöt ovat paljon eläinperäisten tuotteiden päästöjä pienemmät. Naudanlihakilon päästöt ovat monikymmenkertaiset verrattuna monien marjojen, vihannesten, papujen ja perunan päästöihin. Sian- ja broilerinlihan päästötkin ovat nykyisten päästölaskentamenetelmien mukaan monta kertaa naudanlihan päästöjä alhaisemmat.

Maailman lihankulutus on lähes kaksinkertaistunut vuodesta 1960 lähtien ja liha-annosten koko on kasvanut. Myös maitotuotteiden kulutus on kasvanut, mutta nousu ei ole ollut yhtä jyrkkää. Suomessa erityisesti juuston syönti on monikymmenkertaistunut muutamassa vuosikymmenessä. Juuston ilmastopäästöt voivat olla lähes yhtä suuret kuin naudanlihan. Jotta maatalouden päästöt pysyisivät hallinnassa, tulisi syömämme lihamäärän palautua tällä hetkellä syömästämme yli 200 grammasta päivässä reilusti alle puoleen.

Ihmisen proteiinintarve ylittyy nykyään usein ja se voitaisiin kattaa paljon pienemmillä lihamäärillä tai kokonaan kasviproteiinilla. Monet kasvit ovat proteiinipitoisia, joten lihasta saatu proteiini on helppo korvata syömällä esimerkiksi erilaisia papuja (mm. härkäpapu, mustapapu, soija ym.), herneitä, linssejä, pähkinöitä, siemeniä ja täysjyväviljoja. Näistä voidaan tehdä myös erilaisia jalosteita, kuten suomalainen nyhtökaura, vehnägluteenista valmistettu seitan, sekä soija eri muodoissaan (mm. tofu). Kasvipainotteisempaan ruokavalioon siirtyminen tuo myös rahallista säästöä ja auttaa monien terveysongelmien, kuten sydänsairauksien, liikalihavuuden ja joidenkin syöpien torjumisessa.

Ilmaston ja terveyden näkökulmasta kasvispainotteiseen ruokavalioon siirtyminen on melko yksiselitteisesti järkevää, mutta muuten asiassa on monia puolia, joita voidaan puntaroida. Eläintuotantoon liittyy suuria eettisiä ongelmia ja esimerkiksi Etelä-Amerikassa lihantuotanto vie tilaa alkuperäiseltä luonnolta ja hävittää hiilinieluina toimivia metsiä. Toisaalta myös soijan tuotannon alta hakataan Etelä-Amerikassa metsiä. Suomessa taas laidunnuksen väheneminen ja lihantuotannon siirtyminen sisätiloihin on köyhdyttänyt luonnon monimuotoisuutta ja karjan ruoaksi sopiva peltonurmi kasvaa sellaisillakin alueilla, jossa ei kasvateta ruokaa ihmisille.

Torjutaan ruokahävikkiä

Tällä hetkellä kolmasosa maapallolla tuotetusta ruoasta päätyy roskiin. Hävikkiä syntyy ruokaketjun jokaisessa vaiheessa. Suomalainen kuluttaja heittää ruokaa roskiin 23 kiloa vuosittain, eli noin 6 % ostamastaan ruoasta. Kaatopaikalla lajittelematon ruokajäte aiheuttaa metaanipäästöjä, jotka ovat mittakaavaltaan verrattavissa naudanlihan päästöihin. Roskiin päätyvän ruoan tuottamiseen käytetyt resurssit ovat kuluneet hukkaan.

Ilmastomyönteisen ruokailuun kuuluu se, että ruokaa hankitaan vain sen verran kuin sitä kulutetaan ja lautanen syödään tyhjäksi. Kotona syntyvää ruokahävikkiä voi torjua myös opettelemalla erilaisten kaapintyhjennysruokalajien, kuten pyttipannun, risottojen ja sosekeittojen valmistusta. Sekaruokavaliossa opetellaan jälleen syömään jauhelihan ja fileiden lisäksi monipuolisesti kaikkia ruhonosia ja sisäelimiä.

Lisäksi tärkeää on tuntea pakkausmerkinnät ja luottaa omiin aisteihinsa. Kaikissa pakatuissa elintarvikkeissa on päiväysmerkintä. Parasta ennen -päiväys kertoo, että oikein säilytettynä tuote säilyttää ominaisuutensa vähintään tähän päivään asti. Tuotetta saa edelleen pitää päiväyksen jälkeen ja sen sen käyttökelpoisuuden voi havaita haistamalla ja maistamalla.

Viimeinen käyttöpäivä -merkintä taas tarkoittaa, että tuotetta ei saa myydä eikä käyttää tämän päivän jälkeen. Merkintä perustuu säilyvyystutkimusten tuloksiin ja sen tulee löytyä helposti pilaantuvista elintarvikkeista, kuten vakuumi- ja suojakaasupakkauksiin pakatuista lihatuotteista.

---

Asumisen ilmastovaikutukset

Asuminen tuottaa kotitalouksien kasvihuonekaasupäästöistä 30 prosenttia. Sen suurimman ilmastovaikutuksen aiheuttaa asunnon lämmitys, jota seuraavat vedenkulutus ja asuntosähkö, kiinteistösähkö ja vähäisimpänä jätteet.

Asumisen ilmastovaikutusten kannalta ratkaisevinta on asumisen väljyys, eli kuinka monta neliötä asunnossa on asukasta kohden, sillä lämmitystarve riippuu suoraan tästä. Eri asumismuodoissa (kerrostalo, rivitalo, omakotitalo) energiatehokkuus on suunnilleen samaa luokkaa. Hyvin suunniteltujen ja rakennettujen uusien rakennusten energiankulutus on yleensä pienempi kuin vanhoissa taloissa, mutta toisaalta vanhan hirsitalon hirret toimivat hiilivarastoina ja vanhat talot on useimmiten tehty huolella ja aikaa kestämään. Lisäksi hyvin suunniteltujen korjaustöiden avulla vanhempienkin rakennusten energiatehokkuutta voidaan parantaa merkittävästi.

Rakennuksen tarvitsema vuotuinen energiamäärä on lämmitysenergian, sähköenergian ja mahdollisen jäähdytysenergian summa. Asuintalojen lämmönkulutuksesta yli puolet aiheutuu ilmanvaihdosta ja käyttöveden kulutuksesta. Veden kulutukseen kannattaa kiinnittää huomiota koska käyttöveden lämmitys vie paljon energiaa. Sähköstä kotitaloudet kuluttavat Suomessa lähes neljäsosan. Kotitaloussähkön kulutuskohteista suurimpia ovat kylmäsäilytys, valaistus, viihde-elektroniikka ja ruoan valmistus.

Asumisen ilmastotekojen vaikuttavuus riippuu paljon esimerkiksi asunnon lämmitysjärjestelmästä, asumismuodosta, asunnon koosta ja kulutustottumuksista. Käyttötottumusten ja tavallisten hoitotoimenpiteiden kautta voidaan säästää lämpöenergiaa 5-20 %, vedenkulutusta 10-30 % ja sähköä 10-30 %. Nämä säästöt on saavutettavissa opettelemalla uusia toimintatapoja, lähes ilman kustannuksia ja pienellä vaivannäöllä. Lisäksi voidaan tehdä rakenteellisia parannuksia, mutta ne vaativat yleensä suurempia investointeja. Samalla asumiskustannukset kuitenkin pienenevät, rakennuksen arvo kasvaa, asumisviihtyvyys paranee ja hiilijalanjälki pienenee.

Yksittäiset suurimmat asumisen ilmastopäästöihin vaikuttavat toimenpiteet ovat vihreään, eli uusiutuvaa energiaa käyttävään sähköön vaihtaminen, kodin energiakartoituksen tekeminen ja sen myötä huomattujen parannustarpeiden korjaaminen sekä maalämpöpumpun hankkiminen.

---

Kotitalousopettaja ilmastokasvattajana

Kuten edellä kuvatun perusteella voidaan arvata, on kotitalousluokka erinomainen paikka harjoitella monia käytännön taitoja, joita yksilö tarvitsee elämässään ja ilmastonmuutoksen hillinnässä. Ruoasta ja asumisesta syntyvät päästöt muodostavat yli puolet yksittäisen ihmisen hiilijalanjäljestä, joten esimerkiksi maukkaan kasvispainotteisen ruoan valmistaminen ja ruokahävikin ja kodin energiankulutuksen vähentäminen ovat merkittävässä roolissa oman elämän aiheuttamien kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisessä, elämänlaadusta tinkimättä.

Samalla on kuitenkin hyvä keskustella yksittäisten valintojen takana olevista laajemmista asiakokonaisuuksista, jotta omat tekemiset eivät tunnu vain pisaralta valtameressä. Ruoantuotannon päästöjä syntyy ruokaketjun jokaisessa vaiheessa pellolta kotiin saakka, Tanskan mallin mukainen kansallinen ruokajätestrategia voi saada aikaan tuhansien tonnien vuosittaisen ruokahävikin vähenemisen ja uusiutuvilla energianlähteillä tuotetun sähkön kysynnän kasvun pakottaa rakentamaan uusiutuviin energianlähteisiin perustuvia voimalaitoksia.

Ilmastoaiheet liittyvät kiinteästi niin moniin kotitalouden oppisisältöihin, että sen sijaan että niitä käsiteltäisiin tiiviisti parilla oppitunnilla, kannattaa aiheita tuoda opetuksessa esiin jatkuvasti sopivia aihepiirejä käsiteltäessä. Seuraavaksi esitellään joitakin ideoita, joiden avulla ilmastoystävällisen elämän taitoja voidaan kotitalouden tunnilla harjoitella.

---

Tehtäviä

---

Kuvagalleria

---

Lähteet ja lisälukemista: